eikkuli80
Seuratut keskustelut
Kommentit
Annoin 6½kk vanhalle nannia, kunnes sitten sain päähäni vaihtaa tutteliin. Sekä tavallisen, että gefilustuttelin jälkeen poika ½-1 tunnin päästä syönnistä alkoi huutaa tuskasta, kiemursi ja oksensi kaaressa kaiken pois. kun yhdistin tuttelituotteet tähän kohtaukseen, ne saivat jäädä pois saman tien. Nannista vastaavaa ongelmaa ei tullut koskaan.
lisämaitoa annettiin mielestäni tosi herkästi. vauva ei ollut suuren suuri (3280g), paino laski ja oli alimmillaan 3010g, mutta hoitajien mielestä piti saada äkkiä nousuun. Pidin vauvaa paljon rinnalla (hoitajien mielestä liikaa), maito nousi kunnolla vasta 4.yönä synnytyksestä. Minulla oli aika paljon ongelmia imetyksen alkuun saamisen kanssa (mm. rinnanpäät matalat, rinnat taas pinkeät), en sitten tiedä olisiko vauva saanut riittävästi ravintoa ilman noita lisämaitoja, mutta huusi vatsavaivoja sitten ainakin jo viimeisenä sairaalayönä (pidän sitä sekä valtavan edellispäivän lisämaitomäärän, jonka oli antanut hoitaja, en minä, tai calmeten tai molempien seurauksena). kotona en antanut tipan tippaa mitään ylimääräistä ja päästiin nopeasti tosi hyvään tasapainoon imetyksen kanssa. Sairaalassa lähinnä stressasin, kun lisämaitoa olisi pitänyt antaa muka niin paljon, ja sitten vauva nukkui koko ajan eikä suostunut rinnalle.
minulla siis aika kahtiajakoiset tunnelmat lisämaidosta. Tällä kertaa olen ajatellut että ei lisämaitoa kuin tosiaan hyvästä lääketieteellisestä syystä ja sen haluan kuulla perusteltuna useammalta henkilöltä. Vauvaa yritän parhaani mukaan pitää rinnalla mahdollisimman paljon.
Tänään taas viikot " paukkuvat" , 36 viikkoa odotusta takana =)
Koko päivä on kyllä ollut armotonta menoa, ensin vein esikoisen aamulla perhekerhoon, kun ulkona oli niin paljon pakkasta että ajattelin meidän hullaantuvan sisällä TAAS, kun koko viikolla ei ole tarvinnut ulkoilla aamupäivisin. Stressaantuikin siellä sopivasti, niin että päiväunet maistuivat ja sitten saatiinkin iltapäiväkahville vieraita jotka juuri lähtivät.
Eilisen äitipolikäynnin jälkeen jotenkin rauha laskeutui meidän kotiin, vauva saa syntyä koska haluaa mutta meidän puolesta ei tarvitse mitään kiirettä pitää. Ihan hyvä olotila siis. Synnytyksenkin suhteen olen ihan rauhallinen, se täytyy ottaa sitten niinkuin eteen tulee. Mutta ihana on tietää, että henkilökunta on sairaalassa asennoitunut " oikein" ainakin tähän asti minuun ja siihen historiaan mitä mukanani kannan. Pääsen samalle lääkärille nyt sitten myös jälkitarkastuksessakin, mikä tuntuu ihan kivalta kun ei tarvitse kaikkea selvittää uudestaan.
Synnytysvalmennuksesta sen verran, että esikoisen aikana valmennus oli tosi luentotyylistä, kätilö joka sitä piti oli itse lapseton eikä koskaan ollut töissä synnytysosastolla, mikä mielestäni paistoi läpi. mitään rentoutus- tms. harjoituksia ei todellakaan tehty. Muistaakseni sitä oli 4 kertaa ja sitten koko kaupungin yhteinen psykologin luento. Tässä toisessa raskaudessa meille ei edes tarjottu valmennusta ja kun siitä kysyin, sanottiin että se on vain ehsisynnyttäjille. That' s it!
Mutta nyt täytyy lähteä nauttimaan vielä ulos loppuiltapäivän auringosta...
eikkuli 36+0
Eli kotona ollaan kaupunkireissun jälkeen ja vauva oli kuin olikin ihan oikein päin!!! Olin oikeassa, käännös olisi tehty tällä samalla reissulla mikäli perätila olisi ollut oikeasti kyseessä. ONneksi neuvolatäti oli tällä kertaa väärässä. Kaikki oli muutenkin hyvin, vauvan pää oli asettunut hyvin jo lantioon, niin että lääkäri sanoi että vaikka lapsivedet menisivät, voi harkita omalla autolla/taksilla tuloa eikä välttämättä tarvitse ambulanssia. Ultrattiin, ja sukupuolikin oli pysynyt tyttönä :) Painoa tuolla olisi nyt 2,9-3,0 kg, kätilön mukaan la:han mennessä noin 4kg ja lääkärin mielestä taas kaikki mitat olivat niin keskikäyrän tuntumassa, että 3700g laskettuna aikana. Suunnilleen varmaan siis samankokoinen olisi kun esikoinen (joka ei sinne asti päässyt tosin). Eikä niin hirveän iso kumminkaan. Kohdunsuulla paikat vielä kiinteinä, ulkosuu kuulemma vähän auki mutta sen puolesta ei vielä olisi hätää syntyä. Ronkkiminen otti aika kipeää, häntäluu kun on ollut aika arka viime aikoina ja ilmeisesti vauvan pää painaa tuosta ihan alavatsalta kaikki pehmeät kudokset aroiksi :( mutta kyllä sen kesti. Eikä niitä lantiokuvia tarvinnut ottaa, tilaa pitäisi riittää ja ihan hyvä niin, kun säteilyannoskin vastaa 10 keuhkokuvausta...
Elikkäs nyt vaan odotellaan sitten rauhassa =) ihanaa. Olin taas tosi helpottunut käynnin jälkeen ja henkilökuntakin tuolla on kyllä aivan mahtavaa.
No sitten näihin kyselyihin, eli M@nsikk@ ja haalenko sitä kysyivät, että miten on siirrytty omaan huoneeseen nukkumaan. Meillä esikoinen siirtyi lokakuun lopulla, oli 1v8kk ja minä sain tosiaan sellaisen heureka! -elämyksen käytyäni vierailulla kaveriperheessä, että NYT se aika koittaa meilläkin. Odotettiin perjantai-iltaan, mies oli lapsen kanssa iltapesuilla ja sillä aikaa äiskä otti ja siirsi sängyn työhuoneen nurkkaan meidän sängyn kupeesta. Ja korostan tässä hommassa sitä, että ÄIDIN pitää PÄÄTTÄÄ asia, miehen olla yhtä lailla mukana, eikä saa alkaa epäröimään!!! Meillä mies siis oli hellämielisempi, empi että onkohan se nyt ja mitenkähän se pystyy siellä yksin nukkumaan jne. mutta minä olin hyvin päättäväisellä mielellä että kyllä pystyy ja aikaisemminkin siirtoja tapahtuu ja komensin syrjemmälle, ettei " tartuta" ikäväntunteitaan lapseen. No, kävi niin, että lapsi sai vaipan ja yöpuvun päälleen ja minä lakanat sänkyyn ja tuli ihan innoissaan pomppimaan sinne, näpsytti seinään asennettua yövaloa tuhat kertaa päälle ja pois. Juotettiin maitopullo ja paijailtiin ja sanottiin hyvät yöt ja sinne jäi nukkumaan. Eli uskomattoman helposti kävi meillä sitten lopulta, eka viikko oli sellaista huutelua ja ramppaamista sänkyjen väliä, samoin sitten syysloman jälkeen tuli takapakkia ja poika tuli yöllä meidän sänkyyn kun tottui taas matkalla nukkumaan samassa huoneessa. Mutta muuten on mennyt tosi hyvin, tai käydään siellä vieläkin yöllä peittelemässä ja lohduttamassa jos on painajaisia mutta ei mitään ihmeempää. Nykyään menee jo melkein automaattisesti iltapesujen ja pisujen ja maidon jälkeen tutin, rätin ja pikkutiikerin kanssa nukkumaan ja käydään vaan peittelemässä. Nyt kun on ollut sairaana, olen lämmittänyt vähän sellaista pientä kauratyynyä (pipityyny) ja vienyt tyynyn vierelle, nytkin nukkuu sen kanssa kun on mukavan lämmin.mutta jos tiivistäisin tämän meillä aika hyvin onnistuneen jutun, että mitä itse pidän siinä tärkeinä juttuina niin:
1. Ole päättäväinen!!!!!
2. Yövalo tms. juttu on vähän niinkuin jännä ja oma juttu, kannattaa kokeilla - tai esim. muumilakanat tai muut mieleiset
3. Jos huutelee yöllä, käy katsomassa (älä jätä yksin itkemään), lohduta tai jos tunkee uudestaan ja uudestaan teidän sänkyyn, sano että nyt on yö ja nyt nukutaan. joka huuteluun ei kuitenkaan tarvi vastata, ettei opi että palvelu pelaa yöllä...
4. Mieluisin ja rakkain lohtulelu ja/tai unirätti mukaan nukkumaan (ja siitä " pipityynystä" voi saada lämpöä jos sitä kaipaa)
5. Samoina toistuvat rutiinit illalla, jonka jälkeen lapsi tietää missä hänen paikkansa seuraavaksi on - ja lopulta omassa sängyssä omassa paikassa...
6. Satu voi olla ihan toimiva, mutta 10 satua on jo liikaa!!! Mikä sitten onkaan tuo viimeinen rutiini, sen jälkeen vaan me vaan jätetään lapsi nukahtamaan, toivotetaan hyvät yöt, sammutetaan valot ja laitetaan ovi pienemmälle. Päivähoitaja kertoi sanovansa lapsille, että hän menee nyt tyhjäämään tiski/pyykkikonetta tai tiskaamaan tai mitä kulloinkin, eli häntä " tarvitaan" toisaalla. Ihan hyvä kikka minusta.
7. Ole päättäväinen. Sinä päätät ja pysyt päätöksessäsi - lapsi sopeutuu kyllä, vaikka voi aluksi vastustaa.
Jokainen perhe luo oman versionsa, tuossa meidän hyväksi havaittuja juttuja... Niin, ja pitää vielä lopuksi mainita, että oma pikkuveljeni nukkui liki 10 vuotiaaksi äidin ja isän kanssa samassa huoneessa. En todellakaan suosittele tätä vaihtoehtoa!!! Nukkuivat kaikki heikonlaisesti, minä ainakin totesin unen laadun paranevan 150% siirron jälkeen sekä lapsella että itselläni ja olenkin kauhunsekaisella kunnioituksella miettinyt oman äitini ja isäni jaksamista!
Mutta nyt miehen kainaloon tutkailemaan uusimpia ultrakuvia. Aika raakki olen minäkin kaupungilla ravattuani, onneksi laitoin tukisukat jalkaan mutta järkyn turvonneet ovat jalat siitä mihin sukat päättyvät!!! Taisikin jäädä vimpaksi kaupunkiseikkailuksi ennen synnytystä ;)
Huomisiin siis...
eikkuli, pian 36 viikkoa täynnä täälläkin :)
Suomalaiset vauvat ei riisitautia saa, aloitettiin d-vitamiinit sitten viikkoa aiemmin tai myöhemmin. Itse aloitin ja lopetin ne 2-3 viikon iässä, kokeiltiin uudestaan 2½kk iässä ja lopetettiin taas masuvaivojen takia 2 päivän jälkeen, uudestaan 4kk vanhana ja sitten viimein onnistui ilman masunkiertelyjä. Rintamaidossa/korvikkeessa on myös d-vitamiinia, eli ei se vauva ilman mitään ole missään välissä.