Danja80
Seuratut keskustelut
Kommentit
Kirjoitin tän saman viestin hätäisenä jo tuonne edelliseen ketjuun mutta kopioin sen vielä tähän niin ollaan oikeassa paikassa!
Tänään sitten kierähti kp1:seksi, menkat näet alkoi; toistaiseksi niukkana että vain pyyhkiessä tulee mutta silti ihan selkeää
verivuotoa. Osasin sitä kyllä odottaakin koska lämmöt oli aamumittauksessa taas pudonneet 0,1 astetta eli nyt 36,6 (koholla ollessa olivat 36,9). Että se siitä sitten. En kyllä käsitä mistä nämä
oireet ovat peräisin; ne nimittäin jatkuvat edelleen, mutta kaipa se huono olo johtui vain nälästä (ei kyllä koskaan ennen ole tullut huono olo vaikka olisikin ollut nälkä), en myöskään tämänsorttista väsymystä ole kokenut. Mitäpä sitä kuitenkaan enää miettimään!
Olo on jotenkin ihan pas** ja masentunut. Tekis mieli vetää pää täyteen. Tai sit käpertyä peiton alle murjottaan.
Onnellinen84: Plussia sinulle kuitenkin! En ole tehnyt toista testiä eikä sitä enää tarvitsekaan.
Danja, kp1/27-28 (30), yk9
BTW, miksiköhän minun tietokoneella tuli viesti että " Viestien lähetys koneeltasi on estetty" ?!?

marjapensas: Myös mie olen kärsimätön luonne ja joissakin asioissa pinna tuppaa oleen turhan lyhyt :/ Tykkään myös että hallitsen ja pystyn vaikuttaan asioihin; tämä vauvaprojekti kyllä kasvattaa luonnetta, vois kuitenkin kohtuuden rajoissa olla!
Mie katoin myös suomen huippumallit ja söinpä vielä puoli levyllistä suklaatakin ;p Mukavaa kerran viikossa vähän herkutella ja kattella töllöstä " aivot narikkaan" ohjelmia (= ohjelmia joissa ei niin skarppina tarvitse olla).
Onnellinen84: Täällä kans kysellään että koska lisäännytään ja kun pari kuukautta sitten muutimme tähän isompaan asuntoon niin heti kaikki kommentoimassa että pitäis alkaa täyttämään! Eipä se tosiaankaan vain niin helppoa ole.
Noi sun fiilikset kyllä kuvastaa hyvin paljon omiani, taidamme muutenkin olla vähän samassa tilanteessa; menkkoja odotellessa ja yks negatiivinen testi tehtynä. Plussaonnea meille!!!
baulie: Sie kyllä todella osaat ajatella tätä asiaa kypsästi! Toivotan teille oikein suurta tärppionnea!
Lorelai: Valitettavasti ei tällä hetkellä ole uusia työkuvioita :( ja mikäli mitään ei ilmaannu niin täytyy sit jotain muuta kehitellä ettei kaikki pyöri tämän vauvaprojektin ympärillä!
ON: Kiitos kaikille plussatuulia toivottaneille! Toivottavasti nyt tärppäis! Menkat ei ole vieläkään alkaneet eikä niiden alkamisesta ole tietoakaan. Zombi olo jatkuu edelleen; nukahdin viimeyönä ennen 12 ja nukuin 8 asti jolloin kävin hetken hereillä ja nukahdin uudestaan, heräsit sitten 10 eli tulipa nukuttua 10h, silti oli pakko ottaa illalla kuuden aikaan 20min päikkärit :/ Ei voi kyllä käsittää tällasta...
Tässä on muuten pari päivää ollut kauhea janokin vähän väliä; en tiedä liittyykö tämä sitten mitenkään raskausoireisiin... tavallista suolaisempaa ruokaakaan en ole syönyt...
Jää nähtäväksi mitä tästä tulee...
Danja kp30/27-28, yk8
En vain käsitä noita oireita... Väsymys ja huononolon aallot
oli kyllä ihan totisinta totta... Se etova olo meni yleensä
ohi kun söin jotain... Mutta kaipa ne sitten oli vain
sattumaa... Tavallisia menkkaoireitakaan ei ole ollut... paitsi toi
veri/rusehtava tipottelu, joka on muuten sekin loppunut.
Tämänhetkinen olo on mitä surkein; vaikka itkuun pillahtaisin...
Koskaan ei ole ollut tällaista kiertoa; oireilut ja menkatkin
" myöhässä" ... Lykkäisin tämän projektin ajatuksissa taka-alalle
mutta kun en pysty... mulla ei vain ole tällä hetkellä muuta
ajateltavavaa ja viikonpäästä on vieläkin enemmän aikaa kun 2.5
on viimeinen työpäivä.
Sitten vielä vaivaa se että avokin perhe täällä näkee -muka enneunia-
ja ovat tulleet kysymään suoraan että tuleeko meille vauva eli
ovat nähneet meistä vauvaunia.
Sori kauheesti nämä omanapaiset kirjoitukset mutta kun ei kenellekään
voi puhuakaan... :~(
marjapensas: Pahoittelut negasta mutta olihan tuon testin ajankohtakin vähän aikainen... mutta toivotaan ettet liity meihin joilla täti on parhaillaan.
Onnellinen84: Pahoittelut tätistä :( On se tosiaan kumma ku kroppa tekee tepposiaan :/ Mihin tässä enää uskoo...
pariisitar: Ei me haluta häätää sinua pois =) Tule aina välillä kertomaan meille kaikkea raskuaden ihanuuksia niin pääsemme haaveilemaan <3
).( Kiitos kaikille tätsystä pahoittelijoille :)
Mieliala on vähän parempi jo vaikka aika reilusti vielä roiskitaan. Käytiin tänään kummipoikaa kattomassa ja fiilismittari nousi vilisemällä :D niin ihana ja suloinen poika <3
Vappua ei meinata oikeastaan mitenkään juhlistaa; mitä nyt jotain hyvää grillataan omalla terassilla ja muutenkin herkutellaan :p Mie en ole enää vuosiin maistellut alkomahoolia eikä ole avokkikaan joten meille tulee raitis vappu; säästyypähän rahat eikä tule kankkustakaan!
Hauskaa ja rentouttavaa Vappua kaikille!
Danja, kp 3/n.29, yk9