Danja80

Ultran jälkeen piti jutella jatkotoimenpiteistä mutta istuin vain lähes mykkänä ja täysin tyrmättynä; taistelin rajusti etten olisi alkanut itkeä parkumaan. Onneksi mies oli mukana ja kyseli näitä juttuja koska multa suurin osa meni järkytyksestä ohi korvien ja ymmärryksen. Lääkäri oli sanonut että varautua keskenmenoon... Alkion ikää hän ei kuitenkaan pystynyt sanomaan joten jälkeenpäin tuli mieleen että onkohan tämä ollut tuulimuna...

Lääkäri laittoi lähetteen keskussairaalaan jossa ultrataan vielä kerran ja sitten tyhjennys kaapimalla. Enkö saa valita kaavinnan ja kemiallisen tyhjennyksen välillä?



Lääkärin huoneen ulkopuolella sitten pillahdin itkuun ja nikottelin sekä niiskutin 2h. Onko tämä todellakin nyt tässä?!? Kuinka mulla voi edelleen olla rinnat arat? Kahdet kuukautiset jääneet tulematta eikä mitään vuotoja, kipuja tms. On vain niiiin epäuskoinen olo...



Eilen aamulla soitettiin keskussairaalan ajanvarauksesta että aika olisi ensiviikon tiistaina. Puhelu oli minun osaltani aika hiljainen mutta puhelun jälkeen pillahdin itkuun ja ryntäsin nukkuvan mieheni kainaloon itkemään. Tietysti hän säikähti että mitä nyt oli tapahtunut; luuli ensin että olin alkanut vuotamaan. Sain kuitenkin soperrettua että uusi lääkäriaika soitettiin äsken.



Enää on vain jotenkin ontto ja pala kurkussa oleva olo... Huokailen syvään ja välillä vedet tulevat silmiin mutta itkenyt en ole... Kenellekään emme edes ehtineet kertoa joten kulissit on pidettävä yllä. Eilenkin päivällä tuli vieraita; "anoppi" pojan poikansa (+3v) kanssa tulivat kylään. Jouduin vähän huijaamaan heille syyn itkuisille silmilleni...



Juuri nyt olen yksin kotona koska mies lähti asioille ja viipyy varmaan iltapäivään asti. Luulin että pärjäisin yksin (tai no onhan meillä koira täällä...) mutta kovin sitä alkaa miettimään... Siksi aloinkin kirjoittamaan tätä koska saan rauhassa ja keskeytyksettä käydä tämän läpi...



Mies soitti juuri ja kysyi vointia... Kunpa ei olisi soittanut... Sanoin puhelimeen että paha mieli on mutten ole itkenyt... Toivotti lopuksi jaksamisia. Nyt kirjoitan tätä vedet silmissä sillä itkuhan se tuli heti puhelun jälkeen...

On tämä niin väärin... Sitä ensimmäistämme kun yritimme 10yk ja viimein onnistaa, sitten käy näin... Tiedän että pitäisi olla tyytyväinen; nyt on todistettu että pystymme saamaan lapsia. Se ei vain lohduta. Ei tähän taida muu auttaa kuin aika... Valitettavasti sitä aikaa surra ei ole kovin paljon... Ensiviikolla on se tyhjennys ja työkkärissäkin pitäisi käydä; meillä kun on suunnitelmat kesken... Miten tässä nyt niihin pystyy keskittymään eikä vois nyt pas**n vertaa kiinostaakaan... Tiedättekö onko tällaiseen mahdollista saada jotain lääkärin lausuntoa/todistusta...?! Nämä suunnitelmat olivat minun oma ajatus mutta juuri nyt en niihin pysty keskittymään. Niitä on lykättävä tavalla tai toisella...

Entä maksaako tämä lääkärissä käynti ja tyhjennys jotain? Entä jälkitarkistus? Saako niistä kelalta matkakorvauksia?

Inhottavaa miten tällaisella hetkellä ajattelen käytännönasioita mutta se on pakko! Olemme hetkellisesti molemmat muutaman kuukauden työttömiä joten ylimääräiset kulut vaativat suunnittelua...



Hui kun tästä tuli pitkä juttu... Taidan jatkaa toisella kertaa lisää...



-Danja-

Pyydän jo näin etukäteen anteeksi etten ole kauheammin paneutunut näihin teidän viesteihin; niitä kun on niin paljon ettei jaksa lukea kovin montaa kerrallaan.



Minulla ikää 27 ja avomiehellä liki 30. Yhdessä olemme olleet 4vuotta; vuosipäivä oli 15.7 jolloin luulin vielä kaiken olevan hyvin...

Sen ihka ensimmäisen nyytin yrityksen aloitimme syksyllä 2007 ja 10yk sitten juhannuksena tein ensimmäisen plussatestin. Kp oli tuolloin 26/26. Kierrosta olisi oletetusti tullut 26pv, en ole aivan varma oviksesta joten saattoi heittää 2-3pv. Tein testin koska havaitsin pieniä oireita jotka erosivat täysin aikaisemmista lumeoireista. Väsymys alkoi joskus dpo11 aikoihin, rinnat tulivat aroiksi dpo13 jolloin olin sitten aivan varma asiasta ja seuraavana aamuna oli pakko tehdä testi.

Olimme todella panostaneet tuohon kiertoon ja kierron puolivälin jälkeen ajattelimme molemmat että jos nyt ei onnistu niin ei sitten koskaan. Olin siis niin onnellinen kun viimeinkin testi näytti positiivista. Testi oli clear bluen digitaalinen ja se plussa pärähti ruutuun alle minuutissa. Uuden testin tein 3pv päästä ja vielä kolmannen tein kun menkat olivat viikon myöhässä.



Itse raskausaika oli siis todella helppo. Vain pieniä oireita oli, väsymys, rintojen arkuus, nälätti mutta toisinaan ei mikään maistunut, ihon ja hiusten rasvoittuminen... Tuollaista pientä vain. Kun viikkoja oli täydet 6-7 niin aloin oleen vähän huolestunut tuosta lähes oireettomuudesta ja "liian" helposta olosta. Kirjoittelinkin siitä moneen paikkaan mutta vastaukset olivat lähinnä "Ole tyytyväinen hyvästä olostasi sillä kyllä sinä vielä ehdin pönttöön yrjötä" -tyylisiä. Neuvolan terveydenhoitajakaan ei sanonut mitään ihmeellistä näihin oireisiin.



Toisen "varoituksen" sain 2 yötä ennen varhaisultraa. Näin painajaista jossa kävin varhaisultrassa mutta kohdusta ei löytynyt mitään. Unessa itkin hysteerisesti ja se tuska oli sanoinkuvaamatonta. Herätessäni sydän jyskäsi ja muistin/tunsin edelleen sen tuskan. Aloin taas ajatteleen että kaikki ei ole niin kuin pitäisi... Mies oli alusta asti ollut erittäin positiivisella mielellä yrittänyt valaa sitä minuunkin. Eihän minulla ole edes mitään kipuja tai vuotojakaan ollut; ainoastaan jotain värillistä valkovuotoa.



Ultrapäivä sitten vihdoin koitti ja olin aivan hermona. Jouduimme matkustamaan toiselle paikkakunnalle 150km joten vähän hoidimme samalla reissulla muitakin asioita ennen ultraa.

Ultrassa lääkäri ensin kyseli perusasiat ennen toimenpidettä. Sitten lääkäri paineli vatsaa ja kokeili että onko kohtu laajentunut; oli kuulemma vähän. Ultrauksen aloitettua ja kun kuvaa tuli ruutuun näimme heti ruskuaispussin (huomasin itse heti että jotain oli vialla). Hetken tämä täti pyöritteli ultralaitetta ja paineli vatsaa sanoen "Täällä näkyy tämä ruskuaispussi..." oli sekuntti kaksi hiljaa ja jatkoi ".. MUTTA ei täällä mitään näy enkä saa sikiökaikuakaan kuuluviin". "Arvasinhan minä ettei kaikki ole kunnossa" -ajattelin heti, naama kalpeana ja suu viivana nieleskelin, tein armotonta työtä etten olisi alkanut itkemään siinä.

Vielä pari minuuttia lääkäri yritti kuvata eri kohdista mutta tuloksetta. Lääkäri totesi että edellisten kuukautisten perusteella viikkoihin nähden ruskuaispussi oli pieni; halkaisija oli 10mm ja viikkoja olisi pitänyt olla 8+1. Mielestäni heittoa ei voi olla koska olin saanut plussan jo niin aikaisessa vaiheessa.



-- jatkuu seuraavassa viestissä --

Sanat todellakin tuntuvat merkityksettömiltä. Mieskin varmaan tuntee itsensä avuttomaksi kun ei voi helpottaa oloani...

Kiitos teille kuitenkin!



Toi edellinen painajaisuni todellakin kävi sitten toteen sillä mitään ei siinä ruskuaispussissa näkynyt vaikka lääkäri kuinka paineli vatsaa ja yritti katsoa.



Tänään aamupäivällä soitettiin Lapin keskussairaalan ajanvarauksesta että tiistaina olisi aika -> siitähän se uus itku sitten taas pääsi, menetyksestä tulee totta :~( Todella kiva alku tälle päivälle kun vieraitakin pitäisi tulla; anoppi tulee pojan poikansa kanssa käymään. Saattavat tulla hetkenä minä hyvänsä ja mie istun täällä naama turvoksissa...



Aika ironista muuten. Olis vain pitänyt uskoa omia tuntemuksia. Olinhan jo kerran aiemmin "valittanut" liian hyvää oloa ja lähes oireettomuutta. Siis aivan liian helpolla olin päässyt. Sitten vielä toi painajaisuni minkä näin pari kolme yötä sitten...



Tiedän että pitäisi olla siihen tyytyväinen että nyt se on todistettu että pystymme saamaan lapsia. Ei vain lohduta että 10kk yritimme ja kun viimein onnisti niin sitten kävikin näin :(

Sanat todellakin tuntuvat merkityksettömiltä. Mieskin varmaan tuntee itsensä avuttomaksi kun ei voi helpottaa oloani...

Kiitos teille kuitenkin!



Toi edellinen painajaisuni todellakin kävi sitten toteen sillä mitään ei siinä ruskuaispussissa näkynyt vaikka lääkäri kuinka paineli vatsaa ja yritti katsoa.



Tänään aamupäivällä soitettiin Lapin keskussairaalan ajanvarauksesta että tiistaina olisi aika -> siitähän se uus itku sitten taas pääsi, menetyksestä tulee totta :~( Todella kiva alku tälle päivälle kun vieraitakin pitäisi tulla; anoppi tulee pojan poikansa kanssa käymään. Saattavat tulla hetkenä minä hyvänsä ja mie istun täällä naama turvoksissa...



Aika ironista muuten. Olis vain pitänyt uskoa omia tuntemuksia. Olinhan jo kerran aiemmin "valittanut" liian hyvää oloa ja lähes oireettomuutta. Siis aivan liian helpolla olin päässyt. Sitten vielä toi painajaisuni minkä näin pari kolme yötä sitten...



Tiedän että pitäisi olla siihen tyytyväinen että nyt se on todistettu että pystymme saamaan lapsia. Ei vain lohduta että 10kk yritimme ja kun viimein onnisti niin sitten kävikin näin :(

Ei hyviä uutisia :~(



Ultrassa on nyt käyty. Lääkäri paineli vatsaa ja kokeili että onko kohtu laajentunut; oli kuulemma vähän. Sitten hän ultrasi mutta eipä ruutuun tullut kuin tyhjä ruskuaispussi joka oli 10mm halkaisijaltaan; ei siis sykettä. Laittoi lähetteen LKS:ään jossa ultrataan uudestaan ja todennäköisesti joko kaavitaan tai sitten lääkkeillä ulos (aika on ilmeisesti 1-2vk kuluessa). Sanoi että varautua siihen että kyseessä on keskenmeno tai tuulimuna.

Olin aivan mykkänä mutta onneksi miehus oli mukana ja kyseli näitä juttuja koska multa suurin osa meni järkytyksestä ohi korvien ja ymmärryksen. Lääkärin huoneen ulkopuolella sitten pillahdin itkuun ja nikottelin sekä niiskutin 2h. Onko tämä todellakin nyt tässä?!?

Oireita kuitenkin on edelleen joten on jotenkin epäuskoinen olo..

Kuukautisten perusteella viikkoja pitäisi olla 8+1.