Danja80
Seuratut keskustelut
Kommentit
*Irish:* Hienoa ja onnea kun oli hyviä ultrakuulumisia!
*(.)* Ultra-reissu on nyt tehty, tultiin siis ihan äsken vasta kämpille.
Meidän pikkuinen siellä köllötteli ja sydän pumputti kuin pikajuna <3 Mitatkin saatiin helposti otettua; vähän kätilö paineli massua jotta saatiin pieni kääntymään; oli selkä edellä (yhtä kuvauksellinen kuin miekin eli juoksen kameraa karkuun :p ). Myös mie odottelen seerumiseulan tuloksia.
Pääperämitta oli 6,28cm ja nt 1,4mm joten meilläkään ei sen puolesta ole huolta. La. pikkasen muutui kun rv onkin 12+5 eikä 12+0 joka oli siis varhaisultran mukaan. Uusi la on 19.11.
Paino oli viimeviikon maanantain neuvolakäynnistä pudonnut 600g. Hemppa pitäis vielä päästä uudestaan mittaamaan että onko siihen tullut muutosta; olen yrittänyt syödä enemmän lihaa ja täysjyväviljaa. En miekään mitään vitamiineja haluaisi popsia mutta jos siihen tulee tarvetta niin hyvä niitä olisi olla kotona valmiina.
Käytiin myös samalla kaupungilla shoppailemassa kesäksi mulle isompia vaatteita ja uusia alusvaatteita kun tissit on kasvaneet kokonaisen kuppikoon verran *ihmettelee*. Niin ja tuli meillä käytyä kylästelemässäkin ja paluumatkalla pysähdyttiin anopin luona kertomassa uutiset =)
Danja, niin onnellinen ettei sanotuksi saa, rv 12+5
Hyvää myöhästynyttä äitienpäivää meille kaikille =)
*helene:* Repäisykipuja lonkissa on mullakin välillä, esim. kun nousee liian äkkiä ylös tai joskus aivastaessa.
Mieliteoista mulle on tullut sipsit. Niistä vain tulee huono olo joten en välittäisi syödä niitä. Ostin kuitenkin kokeiluun 30% vähemmän rasvaa -sipsejä (arvelisin että huono olo johtuu rasvasta); jos niistäkin tulee huono olo niin sitten täytyy vain olla ilman. En sitten tiedä johtuuko vain suolan puutteesta toi sipsien himo... Onneks en niitä kuitenkaan koko pussia vedä vaan ihan vain pari-kolme kourallista.
*virva* on ollut touhukkaana :) Olisinpa miekin mutta tuntuu etten jaksa tehdä yhtään mitään. Johtuu varmaan alhaisemmasta hemoglobinista...
Miten muuten syöttekö te jotain monivitamiineja jotka on tarkoitettu raskaana oleville? Ajattelin vain, että jos niissä olisi myös rautaa...
*Jennuli:* Itse asun lapissa ja täällä määrätään neuvolakäynnit sinne 10rv tienoille vaikka soittaisikin neuvolaan heti plussauksen jälkeen; siis itsehän en tietenkään tehnyt niin vaan soitin varhaisultran jälkeen.
Niin ja miten asunnonkatsastaminen meni?
*Mariannelle* onnittelut kaksosista!!! Oli varmasti piinaavaa kun et nähnyt heti ruutua.
*ON:* Täällä eletään piinaavan hidasta päivää. Huomenna olisi se np-ultra. Jännittää kovasti että löytyykö elämää; kävinhän mie siinä varhaisultrassa mutta silti jännittää että onko kaikki edelleen kunnossa kun tää raskaus on ollut tähän asti aika helppo.
Pitäis vaan saada jotain muuta mietittävää mutta kun ei tosiaan jaksa puuhailla mitään kun koko ajan väsyttää :( Pitää vissiin hommata rautatabletteja tai jotain...
Huomenna olis myös työhaastattelukin. Eihän siinä ole kyse kuin kesän ajan kestävästä myyjän paikasta mutta se olisi elintärkeää saada nyt niin voisi sitten tehdä vauvallekin hankintoja <3
Jännäävä Danja, rv 11+6
Kattelin jääkiekkoa mutta peli näyttää menetetyltä joten en viitsi enää vaivautua katsomaan :/
EDITTTIÄ: Jaa empä menisi vannomaan että peli on ohi... :)
Mulla loppui sit työt sunnuntaina kun oli laskettelukauden viimeinen päivä, nyt sit vietän "kesälomaa" ainakin 18 päivään asti (otin vuosilomat+pekkaspäivät lomina). Olis tässä kuitenkin yksi työhaastattelu tulossa; toivotaan että saan kesäksi paikan. Eihän se ole kuin kaupan kassa mutta pääasia, että jotain saisi muutamaksi kuukaudeksi.
*minitassu:* Hienoa kun ultra meni hyvin :) Oli varmasti helpottavaa ja nyt voi rentoutua ja nauttia odotuksesta.
Kävin varhaisultrassa viikoilla 6+4 ja kaikki oli tosiaan hyvin, näkyi myös kuin sydän sykki. Kyllä sitä kuitenkin on hiukan hermona kun tää raskaus on alusta asti ollut suht vähäoireinen ja helppo; niin se oli ennen sitä varhaisultraa ja niin myöskin sen jälkeen. Yritän kuitenkin olla stressaamatta liikoja sillä eihän mulla ole ollut myöskään mitään merkkejä siitä että ettei kaikki olisi hyvin.
*ON:* Tuossapa noita kuulumisia jo tulikin. Tänään tuli aika np-ultraan ja se on tiistaina iltapäivällä eli viikon verran piinaavaa odottelua.
Niin ja *virva*, millasta geeliä käytät dopplerin kanssa? Vai käytätkö jotain kosteusvoidetta...?
Danja, rv 11+1
Tilasin eilen sen Angelsounds -dopplerin ja tänään tuli ilmoitus että se on postitettu, toivottavasti tulee viikonlopuksi :) Tokihan juuri eilen kävin ultrassa mutta on se silti ihana päästä kuulemaan niitä sydänääniä ihan kaikessa rauhassa; kätilö ei niitä laittanut kuulumaan kuin ihan pari kolme sekuntia :/
EIlen illalla tuli myös heikottava/huimaava olotila; siis vaikka vain istuin sohvalla niin rupesi tekeen pahaa, heikottaan ja huimaamaan... En sitten tiedä johtuiko liian alhaisesta verensokerista vai alhaisesta hempasta... Tänään ostin kuitenkin raskaanaoleville tarkoitettuja monivitamiineja ja käytän niitä nyt sen pari viikkoa ja sitten käyn neuvolassa mittaamassa hempan uudestaan. Lähdemme myös viikon kestävälle ulkomaan matkalle loppukuusta joten olisi senkin suhteen hyvä saada veren hemoglobiini kuntoon jotta jaksaisi siellä sitten liikkua paikasta toiseen!
Danja ja pikkuinen, rv 12+6