LouLou
Seurattavat (3)
Seuraajat (3)
Seuratut keskustelut
Seuratut keskustelut tulevat tähän näkyviin.
Kommentit
Mun mielestä on kohteliasta osallistua juhliin, jos on kerta kutsuttu ja jos itsellä ei ole mitään painavaa syytä olla menemättä, esim pitkä välimatka
Käy mieluummin vaikka Mäkkärissä kahvilla ja jäätelöllä
Mä olen käynyt Tinder- ensitreffeillä 32 eri miehen kanssa ja heistä 4 on tarjoutunut tarjoamaan minulle. Kolmesti olen itse tarjoutunut tarjoamaan miehelle ja yksi heistä suostui siihen.
Mitäs ne yh:t tekevät, joilla on lapsia ja tekevät yövuoroja? Silloinhan laisi voi joutua olemaan yksin kotona klo 20-8.
Aktiivisuus
Ei tapahtumia.
Minulle kävi kerran niin, että kävin treffeillä Tinder- miehen kanssa. Sovittiin viikon päähän uudet treffit, jotka hän itse perui flunssan takia edeltävänä päivänä. Sitten hän ei ehdottanut kuitenkaan uutta ajankohtaa treffeille. Sitten vuoden kuluttua hän otti uudelleen yhteyttä ja kysyi, että haluanko minä nyt lähteä toisille treffeille. Hän sanoi, ettei vuosi sitten ehdottanut uusia treffejä siksi, koska jäi odottamaan, että minä ehdottaisin niitä.
Mun mielestä kuitenkin se henkilö, joka itse peruu treffit, saa itse ehdottaa uutta ajankohtaa.