LouLou
Seuratut keskustelut
Kommentit
Kerran kun minä Tinderissä kutsuin miehen treffeille, poisti hän matchin. Sitten vuoden kuluttua hän lähetti minulle uudelleen tykkäyksen. Tein tahallani matchin ja kysyin, että miksi hän tykkää minusta uudelleen kun vuosi sitten hän kieltäytyi treffikutsusta, jolloin hän alkoi väittää, ettei muista minua.
Vierailija kirjoitti:
Jos mies peruu tapaamisen, hän ehdottaa uutta tai sitten jätetään kokonaan tapaamatta, piste.
No yleensä protokollan mukaan se henkilö, joka on perunut tapaamisen, oli kyse treffeistä tai vaikka työhaastattelusta, on sen henkilön tehtävä ehdottaa uutta ajankohtaa tapaamiselle.
Muutama kerran kun olen kysynyt Tinderissä mieheltä, että haluaisiko hän tavata vaikka kahden viikon päästä lauantaina tai sunnuntaina, niin saan vastaukseksi: "en osaa vielä sanoa niin pitkälle, täytyy katsoa tilannetta lähempänä." Mietin vaan, että miksei sitä tapaamista vaan voi sopia jo hyvissä ajoin ennakkoon? Jos itselle tulee jokin este, niin sitten vaan peruu/siirtää ne toiseen ajankohtaan. Kyllä minä ainakin varaan itselleni esim. Hammashoitoa, kampaajaa ja lomia usein viikkoja ennakkoon ja olen ostanut konsetti-/teatterilippujakin puoli vuotta etukäteen, niin miten ihmeessä ei voi sopia jotain yksinkertaisia treffejä parin viikon päähän? Tai sitten sitä tyyppiä ei vaan kiinnosta. Tosi turhauttavaa.
Mikä koulutus sitten vaaditaan, että pääsee luokanopettajaksi ma mu jen valmistavaan luokkaan?