LouLou
Seuratut keskustelut
Kommentit
Ole aiemmin jankuttanut siitä, että kyllä Jyrkin on pakko olla pätevä luokanopettaja, jos hän kerta itsensä esittelee luokanopettajaksi, mutta kai se on viimein uskottava, että ehkä hän sitten tosiaan ei ole luokanopettaja. Tosin itse ainakaan en esittelisi itseäni luokanopettajaksi, jos en ole edes opiskellut kasvatustieteitä, vaan käyttäisin esim. Titteliä "luokanopettajan sijainen".
Mutta jos Jyrki tykkää työskennellä lasten/teinien kanssa, niin hänen kannattaisi opiskella kahdessa vuodessa lähihoitajaksi ja mennä vaikka kolmevuorotyöhön johonkin lastensuojeluyksikköön. Siinä tienaa hyvin, kun tekee paljon yövuoroja ja pyhäpäivinä töitä. Tai vaikka sosionomin koulutus kestää vain 3,5 vuotta, mutta siihen koulutukseen on todella vaikeaa päästä
Kun Jyrki ehdottomasti halusi laittaa ravintolassa laskun tasan puoliksi, niin hänen olisi pitänyt jo laskua pyytäessä sanoa tarjoilijalle, että maksetaan erikseen. Tai tietysti silloin, jos hänen omat safkansa ovat olleet kalliimpia kuin Jennin, niin hänelle oli hyvä diili laittaa lasku puoliksi, koska silloin Jenni oikeastaan maksoi osan Jyrkinkin ruuista. Tai yksi kompromissi olisi ollut se, että jos laskun loppusumma olisi vaikka 95€ kahdelta, niin Jyrki olisi voinut laittaa pöydälle 70€ seteleinä ja kysyä Jenniltä, että maksatko sä loput?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taina otti erikoisten ihmisten Top10 kärkipaikan. Sitä ennen siinä oli Oskarin vaimo Heidi. Eiköhän tuo sarja tullut tiensä päähän. Nykyajan ihmiset eivät kestä painetta. Mieluummin pelataan pelejä ja syödään sipsejä.
TOP 10:
Taina skitsoineen, joita kukaan ei ymmärrä
Heidi, joka ei ottanut miestään mukaan rokkifestareille
Emma joka möksähteli pikkuasioista ja kiukutteli kuin teini
Lisäisin vielä himourheilija Petrin, sekä alkukausien Mikon Pirkanmaalta, joka käyttäytyi epäasiallisesti.
-
Siivoojia, rekkakuljettajia, hoitajia, kokkeja, lääkäreitä, psykologeja tarvitaan aina.
Joo, tajusin kyllä, osaan itsekin laskea. Tarkoitin vain sitä, että jos Jyrki ei raaski maksaa koko laskua, niin voi tehdä kompromissin ja maksaa siitä 2/3 ja pyytää Jenniä maksamaan 1/3.