LouLou
Seurattavat (3)
Seuraajat (3)
Seuratut keskustelut
Seuratut keskustelut tulevat tähän näkyviin.
Kommentit
Minut laitettiin hammaslääkärin tarkastusjonoon syyskuun alussa ja silloin sanottiin, että aika tulee olemaan joko tammikuussa tai helmikuussa. En ole vieläkään saanut kutsukirjettä. Kysyin myös, että voinko saada palvelusetelin yksityiselle, mutta sitä ei kuulemma saa.
No mulla on nettopalkka 1600-1800€/kk, kun teen 4-5-päiväistä työviikkoa.
Mun miesserkulla on kaksi lasta vaimonsa kanssa ja heistä oli joku tehnyt lasun sillä perusteella, että serkkuni on alkoholisti. Mutta hän sekä vaimonsa ovat sitä mieltä, että he ovat ihan tavallinen perhe eikä lasulle ollut perusteita.
Minä an ainakaan ala tehdä kahden tai kolmen ihmisen työtä yhden ihmisen palkalla,
Aktiivisuus
Ei tapahtumia.
Haluaako joku vielä kommentoida?