LouLou

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö näin tapahdu hyvin usein? Että tilanne muuttuu, kunnlapseton saa oman lapsen.

Jonkin verran olen tuollaisia kokemuksia lukenut, kun olen näin jälkikäteen tilannetta hämmästelleenä päätynyt googlailemaan. En silti tiedä miten yleistä tämä on ja onko tilanne pysyvä, vai voiko muuttua jollain tavalla vielä?

Ap.

Käytätkö tosiaan omia lapsiasi koekaniinina sille, voiko tilanne muuttua?

Sinun tehtävä vanhempana on ensisijaisesti suojella lapsiasi. Siinä olet epäonnistunut ja yhä aiot jatkaa.

Jo vuoden olet antanut puolison kohdella heitä kaltoin ja vielä mietiskelet, josko tilanne itsekseen muuttuisi. Oksettavaa. Missä on sinun vastuunotto lapsistasi???

En käytä ja siis missä sanottiin, että odotan josko tilanne vielä itsekseen muuttuisi? Ammattilaisen käsiinhän tässä ollaan menossa asap. Odottelemme aikaa johonkin väliin ja olemme sanoneet, että tilanne on kiireellinen.

Vastuuni on isompien LISÄKSI myös pienimmästä lapsesta, jonka perhe hajoaisi myös eron myötä. Joten tietysti haluan vielä saada tilanteelle ammattiavun ja näkökulman ennen lopullista päätöstä.

Ap.

Perheessä, jossa kahta lasta kiusataan ja jotka kärsivät joka päivä ei ole myöskään kuopuksen hyvä olla. Se kiusaaminen heijastuu koko perheen ilmapiiriin. Jo vauva vaistoaa kireyden.

Miten edes yrität perustella yhdellä lapsella kahden muun lapsen pitkään jatkuneen huonon kohtelun? Ihan kuin se olisi tekosyy.

En yritä perustella mitään, vaan tasapainoilla tässä ahdistavassa tilanteessa ja nyt olen viimein saanut puolison ymmärtämään, että tilanne ei enää tule jatkumaan näin. Ymmärrät varmasti myös, että koska tämä kaikki alkoi pahentua vauvavuoden alettua, oli hiukan haastavaa siinä tilanteessa nähdä selvästi, että mitä tapahtuu ja miksi. Siksi tässä on siis mennyt "jo" vuosi. Asiaa ei ole auttanut se, että joka tuutista toitotetaan sitä, että vauvavuotena ei saa/kannata erota, koska muutokset, hormonit jne.

Jos perheneuvolasta ei ole apua tilanteen parantamiseksi, niin saamme luultavasti apua erotilanteeseen, mikä on sekin hyvä juttu. Katson siis että asiakkuus auttaa meitä joka tapauksessa.

Avasin keskustelun, koska toivoin kuulevani tarinoita tosielämästä, omakohtaisia kokemuksia, oli asiat menneet miten tahansa. Ymmärrän toki, että monikaan ei ehkä halua kertoa ikävistä lopputuloksista, koska eivät kaipaa lisää haukkumista ja syyllistämistä.

Ap.

Minä en sietänyt puolisoni lasta. Lapsi muutti toiseen osoitteeseen. Kestän haukut. Olemme edelleen naimisissa puolisoni kanssa. Uskallamme myös olla onnellisia. Tästä on muutama vuosikymmen vierähtänyt.

Täällä kirjoittaa tällaisesta tilanteesta aikuiseksi kasvanut lapsi, joka on ollut juurikin tuo ulos heitetty lapsi koska äitipuoli ei minua sietänyt saman katon alla, kun halusi alkaa perustamaan isäni kanssa omaa perhettään. Lopputulemana katkaisin välit heihin täysin, ja nyt isä käy sitten terapiassa käsittelemässä sitä kun oma lapsi hylkäsi..

Että kannattaa kyllä tarkkaan miettiä, kenen puolelle tuossa tilanteessa asetut. Väärää valintaa saatat jäädä katumaan loppuikäsi, eikä kaikkia virheitä saa enää jälkikäteen korjattua tai läheisiä ihmissuhteita omiin lapsiinsa rakennettua takaisin, jos ne kerran menee kunnolla tuhoamaan omassa parisuhteen kaipuussaan.

Vierailija kirjoitti:

Muuttaako nainen aina Suomeen, vai pitääkö miehen olla valmis muuttamaan ulkomaille?

Jostain syystä kuvio menee aina niin, että nainen muuttaa miehen perässä.

Jostain syystä niin. Onkohan kukaan kehitellyt teoriaa siitä, miksi näin on?

Esim. Jollain venäläisellä köyhällä naisella elintaso nousee, kun muuttaa Suomeen miehen perässä. Ei sillä ole väliä, onko rakkautta, vaan hyödyt menevät haittojen edelle.

Ap on nainen. Minä tunnistan naisen käsialan, vaikka se olisi koneella kirjoitettu. Ap:n puoliso on joko mies tai nainen.

Miten tämä hyvinvointiyhteiskunta saa rahoitusta, jos kaikki kynnelle kykenevät työikäiset ja -kykyiset eivät kävisi töissä?

Miksi pitäisi pakosti muuttaa yhteen, jos ei ole esimerkiksi aikomustakaan hankkia vaikka lapsia? Ja jos vielä ei edes ole mitään taloudellista motivaatiota muuttaa saman katon alle. En minä ainakaan aio koskaan muuttaa miehen kanssa yhteen, kun en vain yksinkertaisesti näe sille mitään tarvetta. Sitä paitsi se olisi käytännössäkin vaikeaa, kun minä asun omistusasunnossa, johon ei mahdu kahta ihmistä, joten joko tämä pitäisi myydä tai vuokrata jollekin ja sitten jos se yhteiselo ei onnistukaan, Niin hirveä homma muuttaa takaisin omaan asuntoon.