Catwoman

Et ainakaan minusta  ole outo, mutta hyvin poikkeuksellista neitsyyden "säilyttäminen" noin "pitkälle" aikuisuutta on nykymaailmassa. Moni haluaa aloittaa seksielämän jo teini-iässä, niinkuin varmasti tiedät. Ja varmasti olet jo huomannut, mikäli seksiä kaipaisit, kuinka kipeä asia oman kumppanin puute voi olla.

Itse olin 25-vuotiaaksi asti neitsyt. Minulla oli taustalla oma vakaumus, etten halunnut seksiä ennen avioliittoa. Halunnut siinä mielessä, että halusin kunnioittaa Jumalaani. Mutta naisena halusin seksiä kyllä hyvin paljonkin ja kumppanin puute oli minulle kipeä asia. Se on kipeä asia hyvin monelle yksinäiselle ihmiselle, joka etsii ja etsii, mutta ei vain löydä sellaista, jonka kanssa haluaisi vakavan parisuhteen. Toivoisin niin kovasti, että ne, jotka haluaa kunnon parisuhteen, löytäisivät. Ihmettelen itse monesti, miksi on niin paljon yksinäisiä, mutta kenellekään ei sitten kukaan kelpaa. Mutta ymmärrän sen kuitenkin toisaalta. Olin itsekin tosi "nirso". En löytänyt ihmistä, jonka lähellä olisi hyvä olla. Kunnes löytyi tämä oma puoliso. Ollaan oltu nyt kohta 10 vuotta naimisissa ja hän on ainut seksikumppanini. En siitä huutele, sillä naurut siitä vain saisi tai sääliä. Mutta ehkä joku myös kunnioittaisi. Yksiavioisuus on valinta. Se on kova valinta nykymaailmassa, jossa "tarjontaa" löytyy. Mutta minä olen kiitollinen siitä, että tein tämän valinnan. Minulla on oma rakas, jonka viereen käpertyä joka ikinen ilta, joka rakastaa ja joka tuntee minut. Mulla on ollut tosi raskas elämä ja hän on jaksanut jakaa sen kaiken paskan, mitä minunkin sisältä löytyy. Ja minä hänen kuormansa. Välillä se on sellaista helvettiä, että ymmärrän, miksi monet pelkää mennä naimisiin ja itseäkin hirvittää. Mutta kun niistä tilanteista selvitään, niin oma avioliitto on sellainen kultakimpale, että sen arvoa ei voi mitata rahassa. Kyllä muakin tultiin aika vasta iskemään baarissa ja tarjoamaan "parempaa" kuin mitä mulla on, mikä tuntu tosi pahalta. Mutta mä tiedän, mitä mulla on ja aion sen pitää. Ehkä olen muinaisjäänne, mutta minulla on oikeus olla sellainen. Enkä minä luonteeltani tosiaankaan ole muinaisjäänne, vaan ihminen täynnä elämää. Mitä nyt tää korona-tilanne vähän syö tätä mahdollisuutta toteuttaa haaveita. :P

Kaikkea hyvää ap:lle ja kaikille muillekin tässä vaikeassa maailman tilanteessa!

Mielenterveysongelmat lisääntyvät ja pahenevat. Huumeongelmaiset eivät saa aineita, mikä aiheuttaa ehkä lisääntyvää rikollisuutta, niinkuin jossain jo kirjoitettiinkin. Yksinäisyys pahenee siitä jo ennestään kärsivillä. Voin kertoa omasta kokemuksesta, että olen joutunut olemaan välillä psyykkisistä syistä todella yksin ja se on helvettiä ihmiselle. Olen huolissani niistä, joilla on psyykenongelmia, miten he saavat apua. Onneksi omat etäpalvelut toimivat hyvin! Toivon samaa muillekin.

Pienentyneet tulot pakottavat monet miettimään asumisjärjestelyjä, jos ei ole säästöjä. Moni joutuu opettelemaan elämään "kuten köyhätkin" tai ainakaan eivät voi jatkaa samaa hyvätuloisen elämäntyyliä. Voi olla aika shokki ja myös he tarvitsevat apua sopeutumiseen.

Rikollisuus voi pahentua, ja se mistä olen huolissani, on se, lisääntyykö ja kuinka paljon, perheväkivalta. Alkaako paukkua ja tavarat lennellä. :( Tulla perheväkivaltakuolemia.

Tällaisia ajatuksia näin alkuun...

Hei kaikille!

Onpas tullut reilussa viikossa paljon kirjoituksia. En ihan jokaista juttua lukenut tästä väliltä, mutta:

Ikäneito, kysyit minulta miksei sterilisaatiotani voi perua. Se on tehty minulle kuulemma vanhanaikaisella menetelmällä, eli on leikattu palat kohdun cornusta alkaen reilun sentin matkalta ja sitten poltettu ja käännetty. :'( Se on se ratkaiseva tekijä ilmeisesti tuo, että on katkaistu siitä cornusta asti. Olen miettinyt vielä ottavani yhteyttä Suomen johtavaan gynekologiin joka tekee korjausleikkauksia ja kysyä, eikö tosiaan mitenkään voisi perua... Edes yrittää. Onko kohtalotovereita? Jos menette sterilisaatioon, niin älkää tehkö samaa virhettä kuin minä. :'( Olin silloin 110% varma, etten koskaan halua lapsia. Seitsemän vuoden päästä mieli muuttui, kun sain apua käsitellä asioita, jotka liittyi perhe-elämätraumoihin muun muassa...

Minulla on dissosiaatiohäiriö ja pakko-oireita sekä neuroottisuutta. Kyllä tämä koronaviruksen pelko pahentaa asiaa. On vaikeampi rauhoitella itseä ja luoda turvallisuuden tunnetta, kun ei voi vaikka ajatella, että lähdenpä käymään siellä tai siellä tekemässä jotain mukavaa. Toki oireiden takia on tullut muutenkin vietettyä liikaa aikaa kotona, mutta nyt, jos korona tulee itselle tai puolisolle, on oltava pari viikkoa putkeen sisällä. Kaksi psyykeoireista + korona + 2 vk kotona kahdestaan = HIRVEÄÄ! Juuri kun on mennyt oireiden suhteen paremmin ja elämä alkanut hymyillä. :( Mm. uusi mukava harrastus taitaa peruuntua tän takia.

Saako keskusteluun liittyä myös yksi ihminen, jolle on tehty sterilisaatio, jota ei voi perua, mutta joka toivoo, että sterilisaatio pettäisi? Miehen kanssa on asiasta keskusteltu ja tiedän, että lääketieteen puolesta mahikset on lähes nolla ja moni suosittelisi iv-hoitoja. Mutta haluan uskoa ihmeisiin... Mahtuuko sekaan siis tällainen unelmoiva rukoilija? :) Voin sanoa, että olen kokenut jo sen ihmeen, että entisenä vapaaehtoisesti lapsettomana ihmisenä, joka lapsesta saakka oli varma, ettei halua lapsia, on viime kesänä kokenut sen ihmeellisen mielenmuutoksen, jota ei ikäpäivänä olisi uskonut kokevansa. Nyt siis itkenyt sitten sitä, että elämä on mennyt niinkuin on mennyt... :( Mutta, eteenpäin mennään ja haluan ketjuun mukaan! <3 Jos ei tänä vuonna, ehkä myöhemmin. :)