Beaver
Seurattavat (0)
Seuraajat (0)
Seuratut keskustelut
Seuratut keskustelut tulevat tähän näkyviin.
Kommentit
Ja ilmeisesti vielä ylpeitä siitä!?!
;-)
Jos haluaa vaihtaa, niin ok.
Siinä vissiin pitää silti kysyä heidän isältään?
Olivat nukkumassa ja exän silloinen heräsi johonkin.
Hän näki sängyn yläpuolella leijailevan "jonkin".
Samassa hän herätti silloisen miehensä, joka ehti myös nähdä vilauksen "siitä jostain".
Että kaipa niitä on kun kerran 2 ihmistä näkee yllättäen saman asian.
Eivät olleet nähneet ennen sellaista eikä sen jälkeenkään.
Aktiivisuus
Ei tapahtumia.
En voinut ikimaailmassa kuvitellakaan että minulla olisi yhtään karjuvaa sinappiruiskua/tissi-imuria.
Kartoin kaikkia kersallisia kyläpaikkojakin.
Tätä kesti siis 23v asti. Sitten aloin ajatella asiaa eteenpäin.
Entä jos minuun iskee sairaus/vamma enkä kohta voikaan saada lapsia jos vaikka sitten haluaisinkin?
Kuuntelenko liian pitkään biologisen kellon tikitystä?
Ehkä nuorena jaksaisikin paremmin lapsen/lasten kanssa?
Samaan saumaan tapasin lapsettoman mutta lapsiin positiivisesti suhtautuvan miehen jonka ikä olisi naisella jo aika paha lapsentekoa ajatellen.
Päätimme jättää jahkailun (ja ehkäisyn) pois.
Nyytti antoi odottaa itseään 2,5v ja vika oli minussa.
Entä jos olisin odottanut pitempään?
Siis ymmärrän että jollain ei vain napsahda kaikki elämäntilanteet kohdilleen.
Tai muuten ei pidä lapsista (kuten en minäkään muista kuin omasta/omistani).
Tai ei halua sellaista sitovaa "riippakiveä" harteilleen.
Joku ehkä arvostaa omaa vapautta ja menojaan.