Beaver
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vieläköhän se on olemassa, ei ole tullut käytyä...
Ylihuomenna (viimeistään) meille syntyy pieni kansalainen ;-)
Meidän sälli oli aiemmin sellaisella pph:lla, jonka poika jäi kiinni ja tuomittiin pedofiliasta.
Voin kertoa, että myös hyvän ystäväni veli on tuomittu pedofiliasta, eikä ystävässäni tai hänen lapsuudenperheessään ole sinänsä mitään vikaa. Veljen kiinni jääminen ja tuomio oli perheelle valtava kriisi, suru ja häpeä. :(
Pph:n poika liikkui siis vapaalla jalalla ennen tuomiota.
Minulla oli asiasta sisäpiiritietoa enkä jäänyt odottelemaan edes sitä tuomiota.
Poika olisi voinut ihan sujuvasti käydä porukoillaan hoitolasten paikallaollessa.
Että sikäli ei kiitos.
yhdistelmäpillerit ehkäisivät minulla jopa sukupuolitauteja.
Ei huvittanut edes hankkiutua tilanteisiin, joista sellaisen saisi...
Eli kyllä ne hormonit teettävät kaikennäköistä mielenliikehdintää.