aurinkoinen@
Seuratut keskustelut
Kommentit
Nahkakenkienhän pitäisi antaa levätä päivä eli periaatteessa lapsikin tarvitsisi kahdet nahkakengät. Sitä paitsi lasten kengillä on silloin tällöin tapana kastua. Timberlandit on kyllä sen hintaisia, etten raatsi niihin investoida edes 70% alessa. Ja koska eteisessä on aika ahdasta, lapsilla on vain yhdet tai kahdet talvikengät + kumisaappaat.
Onko hamstrauksesta kateellisille koskaan käynyt mielessä, että Suomesta löytyy myös suurperheitä ja perheitä joissa on kaksosia tai kolmosia. Itse teen lasten vaateostokset lähes yksinomaan alennusmyynneistä periaatteella ostan sitten enemmän, jos oikein edullisesti löydän. Kassalla tulee aika usein epämukava olo ison vaatepinon kanssa....ja väkisinkin tarve selitellä, että meillä on viisi lasta tai kaksoset tulossa. Ykköskaksoset käyttää vielä tismalleen samankokoisia vaatteita ja tulokkaat on eri sukupuolta kuin aikaisemmat lapset. Ja pyykkiä meillä pestään vain kerran viikossa.
taimi02:
Minua taas ärsyttää, kun myyn jonkun tuotteen huuto.nettissä ja sitä on pidetty meillä jonkun kerran, yli 5 ja alle 10.. tässä siis esimerkki. No kohta tämä ostaja myy sen eteen päin ja kehuu kuvauksessa että vain kerran tai kaksi pidetty! Minusta on törkeää! Tästä syystä en pahemmin osta enää huutiksesta mitään, kun en vain uskalla luottaa myyjien sanoihin :(
Mullakin on ollut viime aikoina tosi huonoa tuuria huutiksessa: Ostin uuden äp-toppasetin ja sen kylkiäisenä 2 kertaa pestyn kevyttoppiksen. Kevyttoppis oli niin nyppyinen, että pistin sen samantien UFFelle (heittäkööt sieltä roskiin). Kevyttoppis pisti hälytyskellot soimaan ja päätin tarkistaa toppasetin - yllätys, yllätys, ainakin tumppuja ja töppösiä oli selvästi käytetty. Negatiivisesta palautteesta tietysti se seuraus, että itselle tuli samantien epäreilu kostopalaute ja myyjä haukkuu liian tarkaksi ja vetoaa siihen, ettei äp-vaatteiden laatu ole kovin hyvä. Kyllä uutena myytävän tavaran pitäisi olla käyttämätöntä, vaikkei paljon maksaisikaan!!!
Näistä mietin parhaillaan, annanko palautetta ja jos niin millaista:
Kohteen kunto luokiteltu hyväksi, mutta oli selkeää haalistumaa kauluksessa. Myyjä ilmoittanut kuvauksessa, että tuotteet käytettyjä, joten ei mainitse pesunukasta erikseen, tahroista ja rei' istä kylläkin. Kuvasta kyllä näki, että haalistumaa näyttäisi kauluksessa olevan, mutta minä tyhmä luotin kuntoluokitteluun. No, setti menee kotona, muttei ihmisten ilmoilla.
Huusin housut kokoa S, mutta paketista löytyikin L. Samassa kirjeessä tuli muutakin, mutta postikulut olisivat olleet muista tuotteista alle puolet nyt toteutuneista. Ilmoitin, että voin ottaa nuo L koon housut eurolla, koska niillekin saattaa löytyä käyttöä - tai lähettää ne myyjän kustannuksella takaisin (aika talviset huhti-toukokuussa käytettäviksi) . Myyjä ilmoitti lähettäneensä S-koon housut muualle ja niitä en ole saamassa - ilmoitin näet samantien, etten maksa enää yhtään postikuluja, koska moka ei ole minun syytäni. Nyt myyjä olisi palauttamassa euron eli rahallisesti päästään sopuun, mutta haluamani housut jää kuitenkin saamatta.
Huusin erästä laitetta, jossa ei hintavarausta. Myyjä päätti seuraavana päivänä kaupan ja ilmoitti, ettei myy tuotetta, koska onkin tullut toisiin ajatuksiin. Huutiksessahan sitoudutaan myymään tuote, ellei kohteella sitten ole hintavarausta, joka ei ylity.
Aurinkoisen kotipuoti http://www.lastentarvikeaurinkoinen.com on auki keskiviikkoisin klo 13-16 ja muina päivinä ja aikoina sopimuksen mukaan.
[aurinkoinen@kolumbus.fi]