Auran

"On yksi ja ainoa, rakkauden Jumala, kutsutaan häntä millä nimellä vain."



Näinhän se nimenomaan ei valitettavasti ole eri uskontoja vertailtaessa. Käsitykset asioista on erilaiset ja toisensa poissulkevat. Suomalaisittain modernissa ja maallistuneessa zen-luterilais-luonto-fengshui-universaalirakkaus-ajattelussa voi tietysti olla, mutta kyllä se meininki uskonnoissa on että me ollaan oikeassa, kaikki muut väärässä, eikä ne pääse taivaaseen/muumikä ja meiän jumala hakkaa niitten jumalat kuus nolla.

http://www.iltasanomat.fi/hyvaolo/terveys.asp?id=1674927 Kyllähän näitä löytyy, erilaisista lähteistä :). En tiedä onko IS niin luotettava, mutta jos olisin sinä niin hyvällä mielellä syöttäisin niitä munia.



Ja toinen:



"Akuutin lääkäriarkisto

Kolesteroli ja kananmunan syöminen



"Aiheuttaako kananmunan syöminen kolesterolin nousua? Entä kuinka paljon kananmunia uskaltaa syödä, ettei siitä olisi terveydelle haittaa?"



Kananmunan keltuainen sisältää runsaasti rasvaa ja nostaa kolesteroliarvoa. Se kuinka monta kananmunaa voi syödä riippuu henkilöstä. Jos kolesteroliarvo on matala eikä henkilöllä ole muita valtimotaudin vaaratekijöitä, kuten esimerkiksi tupakointia, korkeaa verenpainetta tai ylipainoa, ei kananmunan syömiselle ole mitään erityistä estettä. Jos munia haluaa kuitenkin syödä useita päivässä, suosittelisin mittauttamaan oman kolesteroliarvon. Jos sen sijaan kolesteroliarvo on koholla tai on paljon valtimotaudin vaaratekijöitä, kannattaisi runsas kananmunan syöminen jättää pois tai syödä ainoastaan hyödyllistä valkuaisainetta sisältävä kananmunan valkuainen.



Kardiologi Heikki Huikuri"

Kananmunan tapauksessa taitaa se kolesteroli olla se "peikkona" pidetty. Voisiko lapselta tarkastaa veriarvoja silloin tällöin, ja tarkkailla lähteekö siellä joku menemään pieleen jos syö vaikka kananmunan päivässä (ja rasvainen maito päälle)? Kolesterolia on keltuaisessa, mutta kananmunassa on muutoin paljon tärkeitä ravintoaineita, vitamiineja ja proteiinia.



http://www.sydanliitto.fi/kaikki_sydamesta/ravinto/fi_FI/ravinnon_koles…



Kyllä kai tässäkin tärkeintä on terve järki, kannattaako pelätä kolesterolia jos toinen on anorektisen laiha...

varmaksi, että lapsi on terve. Eikö aloittaja sanonutkin, että allergiatuloksia odotellaan. Ne taitaa kuitenkin olla ihan peruskauraa tällaisissa tapauksissa, muita mahdollisia sairauksia lienee useaita ja vaikeammin tutkittavia.



Teillä on selvästikin mennyt hyvin, mutta varmaan toisenlaisiakin tapauksia on. Esimerkiksi sellaisia kuin syömätön lapsi ei ole ollutkaan terve, tai todella on syömättömyydessään mennyt niin huonoon kuntoon, että on joutunut sairaalaan nesteytykseen.



Ja eikö rasvainen maito mahda olla helpoin tapa lisätä kaloreita ruokavalioon, jos maito kerran kelpaa? On ihmiset ennenkin pysyneet hengissä, vaikkei rasvattomia maitoja ole ollutkaan :).





Ps. Koirista myös sanotaan, että ei terve koira täyden ruokakupin ääressä nälkään kuole. Tiedä sitten kumpien kohdalla sanonta oli ensin käytössä, lemmikkien vai lapsien :).

En osaa sanoa toimiiko ap oikein vai väärin. Nämä taisi olla vain esimerkkitilanteita, jotka hänellä itsellä on nyt sattuneet jäämään mieleen, emmehän me muut tiedä mitään mitä näiden lisäksi on tapahtunut kolmen vuoden aikana :).



Olen itse oikeastaan miettinyt, miten mahtaisin toimia tyttölapsen kanssa (oma esikoinen sattuu olemaan poika). Nimittäin joskus kun hoidan sukulaisten lapsia, (juurikin uhmaikäisiä tyttöjä) minä huomaan että en meinaa sietää huomionhakemista avuttomaksi heittäytymällä, tai muutakaan vastaansanomista välttämättä. "En meinaa sietää" tarkoittaa tässä sitä että kohotan kulmiani hämmästyneenä ja odotan että lapsi tekee itse tai jos tilanteeseen sopii, jätän hänet huomiotta. Pidän kiinni rajoista niin sanotusti. Jostain omista lapsuuden hoitokokemuksista se varmaankin tulee, oikein huomaan itse miten muutun tantaksi :). Joskus olen sitten kuitenkin neuvoton, mitä tehdä jos (hoito)lapsi vaan jatkaa huutamista, päiväunet on jääneet väliin ja sokeriakin on syöty, eli missä vaiheessa pitäisi antaa periksi (älä sitten pyydä anteeksi kun kaadoit pikkusiskon) ja lohduttaa.



Mutta sitten taas poikien kanssa olen hoivaavampi. Jos tiedostan, että nyt minua alkaa hermostuttaa tyttöjen "temppuilu", keksin kyllä sitten jonkun keinon kääntää huomio toisaalle tai otan asian huumorin kannalta, mutta silti. Tämä asia vaivaa minua, koska pelkään että jos joskus saan tytön, vaadin häneltä liikaa itse suoriutumista enkä salli hänen olla avuton ja hoivattava. Tekisin siis varmaan noissa mainituissa ongelmakohdissa samoin kuin aloittaja, mutta noteeraisin ehkä lapsen myöntymisen antamalla hänen taas päättää jostain pienestä asiasta sen jälkeen, ehkä. Tosin tuossa että lapsi pyytää ihan vieressä olevaa lelua, varmaan vaan nauraisin että saathan sinä sen itsekin, ja tekisin tilanteesta jonkinlaisen leikin... Tyyliin koitapa ehditkö nostella enemmän leluja kuin minä, tai minäpä yllän näin pitkälle, koitapa yllätkö sinä tuohon leluun, entä tuohon tms.



Jos huomaisin oman lapsen kanssa, että jostain asiasta on jatkuvasti kiistaa, miettisin onko mahdollista ottaa tähän avuksi palkitseminen. Se on eri asia kuin lahjominen, koska säännöt on käyty läpi etukäteen, ne on reilut ja niitä seurataan aina johdonmukaisesti, ja lapsi itse pystyy omalla toiminnallaan täysin vaikuttamaan siihen miten käy. Joku asia voi omasta mielestä tuntua pieneltä eikä siitä haluaisi tehdä numeroa, mutta jos se tulee toistuvasti vastaan, niin ehkä se sitten on lapselle tärkeä asia. Palkitsemalla toivottua käytöstä päästään siihen, että homma tulee tehdyksi, lapsi oppii samalla tekemällä ja hän saa myös sitä haluamaansa positiivista huomiota. Vaikka niin, että jostain asiasta suoriutumalla saa laittaa tarran taululle. Jos ei tee itse, äiti tekee(homma jää tekemättä eikä tule tarraa siltä kerralta, ja se siitä. Kun alkaa sujua, vaihdetaan palkkio johonkin astetta parempaan, mutta nostetaan samalla hieman vaatimustasoa, vaikkapa että päivän päätteeksi tarkistetaan saldo.



Kuitenkin muistan itse lapsuudesta, miten ihanaa oli sellainenkin pieni asia, että äiti laittoi aina (pyynnöstä) haalarien hihan kunnolla lapasen päälle talvella. Olisihan sen saanut itsekin, mutta vaikeampaa se on lapsen motoriikalla talvivaatteissa kuin aikuisen pyöräyttää hiha paikalleen, ja toivon että muistan tämän aina itsekin äitinä.