AnnuMannu

Auno kirjoitti:

Onnea plussista, Ankkih ja Marjanen! 😊

Ankkih, mulla on myös ollut kipuja. Menkkamaista jomotusta ja välillä todella kipeitäkin vihlaisuja. Kipujen kesto vaihtelee ja välillä niitä ei ole ollenkaan. Sain ohjeeksi, että mikäli kipu ei ole täysin lamauttavaa tai ei tule vuotoa, niin ei syytä huoleen. :) Kohtu se vaan alkaa kasvaa ja venyä ja on tosi yksilöllistä, millaisia tuntemuksia tulee.

Nyt itsellä menossa 5+5. Tällä viikolla tuntuu, että mieli on ollut maassa. Lapsi on toivottu ja tuntuu jo nyt rakkaalta, mutta samalla olen kokenut myös negatiivisia tunteita. Pelottaa. Ahdistaa. Oon niin väsynyt koko ajan, jatkuvasti joku paikka kipeänä (rinnat, alavatsa) ja kuvottaa. Päivistä suoriutuminen on kamalan väsymyksen vuoksi itsessään iso haaste ja mielessä on, että milloin tämä alkaa helpottaa.. On sellainen olo, ettei tällaisia negatiivisia tunteita saisi olla. Kuuluisi olla onnellinen siitä, että on ylipäänsä tullut raskaaksi. En ole oikein miehelle uskaltanut puhua näistä ajatuksista. Toivottavasti on vaan ohimenevää ja pystyisin taas kohta iloita kunnolla tästä raskaudesta ja vauvasta. :)

Anteeksi avautuminen, toivottavasti kukaan ei tuomitse. Tuntuu vaan ettei näistä negatiivisista tunteista puhuta missään.

Ensin mietin etten osallistu mihinkään keskusteluun, mutta nyt oli pakko antaa Aunolle vähän tukea ❤️ Itse tein positiivisen testin lähes kk sitten. Ehkäisy jätettiin tietoisesti pois, sillä lapsia toivotaan. Ennen nykyistä miestä ajattelin etten koskaan halua lapsia, mutta nykyisen puolison myötä ajatusmaailma vinksahti päälaelleen. Kuitenkin viimeiset 10 vuotta olen kammonnut onnettomuuden jäljeltä jääneiden selän hermokipujen vuoksi raskaana oloa, ja plussa testin jälkeen olinkin viikon verran täydessä paniikissa. Se ahdistus oli niin syvää, että harkitsin jos raskauden keskeyttämistä. Nykyisin pitkän kuntoutuksen jälkeen kivut ovat hallinnassa, ja pelkään kuollakseni että ne palaavat ja vievät mukanaan lähestulkoon elämänhalun.

Pari viikkoa asiaa sulateltuani aloin jo varovasti innostua. Kuitenkaan en uskalla antaa täysin innolle valtaa, sillä etenkin ennen ensimmäistä ultraa pelkään kaiken olevan/menevän pieleen. Lisäksi olen aivan jumalattoman väsynyt eikä energiaa riitä rakkaan harrastuksen pariin, sekin laskee mielialaa entisestään. Lisäksi alavatsan jomotukset ovat ajoittain häiritseviä, tisseihin ei voi koskea ja toisinaan paha olo tulee sellaisena yllätyshyökkäyksenä että pitää rynnätä kaupasta pois tai keskeyttää muu tekeminen, yritä tässä nyt sitten salata raskautta lähipiiriltä :D

Lapsi on kuitenkin erittäin kaivattu, toivottavasti vaan saan oman toimintakyvyn jotenkin palautumaan tämän alkuhässäkän jälkeen niin ei pää poksahda :)

Kuinka moni muuten on käynyt varhaisultrassa yksityisellä ja mitä maksaa? Meillä olisi eka äitiyspolin ultra vasta elokuun puolivälissä ja vaikealta tuntuu odotella sinne.