Angelike

Ymmärrän hyvin, miltä sinusta tuntuu. Minulla on kaksi lasta (3 v. ja 10 kk) ja kummankin kohdalla olen kokenut jonkinlaista synnytyksen jälkeistä masennusta ja ahdistusta. Esikoisen kohdalla oloni alkoi onneksi helpottaa, kun hän oli noin 2 kk vanha. Sen jälkeen jokainen päivä oli edellistä valoisampi. Kotiäiteys oli minulle kuitenkin henkisesti todella rankkaa, joten menin töihin vanhempainvapaan päätyttyä ja mieheni jäi noin vuodeksi hoitovapaalle.

Vaikka mieheni pärjää hyvin lasten kanssa, kotityöt ovat aina olleet pääasiassa minun vastuullani. Toisen lapsen synnyttyä myös lasten hoitaminen oli lähes kokonaan minun vastuullani, koska mieheni halusi keskittyä opintoihinsa. Väsyin tilanteeseen niin paljon, että masennuin nuoremman lapsemme ollessa 2 kk. Vaikka masennus meni ohi, katkeruus miestäni kohtaan jäi. Luulen, että oloani hankaloitti myös se, että päätin hoitaa nuorempaa lastamme kotona kunnes hän on 1,5 v. vanha, vaikka olisinkin halunnut jo palata töihin. Huono oloni heijastui parisuhteeseemme, joka oli lopulta niin tulehtunut, että päätimme hakeutua pariterapiaan.

Olemme käyneet pariterapiassa vasta kaksi kertaa, joten en osaa vielä sanoa, pelastaako terapia suhteemme. Mutta olen onnellinen siitä, että terapeutti suostutteli mieheni ottamaan vastuun ruuanlaitosta. Oloni on paljon kevyempi, kun en joudu miettimään sitä ja teen ruokaa vain silloin tällöin mieheni pyynnöstä. Mieheni keksi myös laittaa jääkaapin oveen listan, johon hän kirjoittaa lähes joka päivä jotain positiivista minusta. Näiden kehujen ja kiitosten lukeminen piristää minua arjen keskellä ja auttaa minua rauhoittumaan, kun suutun miehelleni jostain.

Toivottavasti sinäkin keksit miehesi kanssa joitain tapoja, jotka keventäisivät vastuutasi arjen pyörittämisestä ja toisivat siihen enemmän iloa.