AlvaÄng
Seuratut keskustelut
Kommentit
Meillä oli erilainen kokemus ensimmäisestä neuvolalääkäristä, joten jaan senkin tänne:
Meillä lääkäri ultrasi ja teki sisätutkimuksen. Olin lukenut etukäteen että tuo sisätutkimus oikeasti kuuluu siihen käyntiin, mutta kaikki lääkärit eivät haluaisi sitä tehdä joten olin valmistautunut pyytämään sitä erikseen. Onneksi ei tarvinnut, vaan lääkäri teki sen automaattisesti. Vaikka se ei ikinä mikään mukava operaatio olekaan, niin itse olin tyytyväinen siihen että lääkäri sen suoritti, koska olin ollut kovin huolissani erilaisista kiputuntemuksista (ns. sukkapuikkokivut alapäässä ja alavatsassa). Tutkimuksen ansiosta sain varmuuden siitä että kaikki on kunnossa. Meidän lääkärikäynti osui maaliskuulle, joten lääkäri myös kyseli meidän fiiliksiä koronatilanteesta. Hän myös sanoi että raskaana olevat eivät ole riskiryhmää ja voi olla rauhallisin mielin, kunhan noudattaa yleisiä hygieniaohjeita. Tuolloin oli myös tullut ensimmäinen tutkimus siitä, kuinka korona ei tiettävästi tartu synnytyksessä vauvaan, vaikka äiti olisi sairastunut. Puolisoni koki käynnillä mukana olon hyödylliseksi, koska hänkin sai esittää kysymyksiä lääkärille. Olemme olleet kaikilla neuvolakäynneillä yhdessä, mikä on ollut mielestäni ihanaa.
Rakenneultraan sairaalaan puolisoni ei sitten enää päässyt. Minulle sattui kuitenkin ihana ultraava kätilö, joka antoi kuvata ultrausta sen jälkeen kun kaikki tärkeät mitat ja paikat on tutkittu. Hän myös kirjoitti vauvan sukupuolen yhteen ultrakuvista ja sulki sen kirjekuoreen, jonka sitten avasimme yhdessä puolison kanssa.
Pahoittelut pitkästä viestistä. Mukavaa että löytyi tämmöinen vertaistuki keskustelu. Ensimmäistä lasta odottavana kaikki on aika lailla uutta, mukavaa päästä vaihtamaan kokemuksia.
T. LA 8/20
Onko muilla ollut ongelmia kyljellään nukkumisen kanssa? Tuntuu että vasen puoli, erityisesti reiden lihakset menevät pahasti jumiin vasemmalla kyljellä nukkuessa. Jumit häiritsevät unta ja tietenkin myös päivällä.