Almmaria
Seuratut keskustelut
Kommentit
Kiitos Neilikka_ ja Milanda31 vastauksistanne 😊 en tosiaan edes tiedä onko tuo n. 35 päivän kierto minulle normaali vai ei kun olen sen lähes 20 vuotta syönyt pillereitä tauotta 😨 muistan että nuorena minulla oli enemmänkin liian lyhyt kierto ja melkein parin viikon välein menkat ja sen takia aikoinaan pillerit minulle määrättiinkin.
Soittelin tuosta kierron epäsäännöllisyydestä viime vuonna neuvolahoitajalle, joka oli sitä mieltä että gynelle ei ole tarvetta kun on pari vuotta sitten viimeksi otettu papa 🙄. Ei varmasti siitä haittaakaan olisi että kävisi.
Nyt sait Milanda minut epäilemään että meniköhän sittenkin pieleen taas edelliset tallettelut jos se ovislima ei olekaan varma merkki 😮 täytyy varmaan taas kokeilla tikuttaa ovista. Luovutin sen suhteen alkuunsa kun en saanut koskaan muita, kuin puhtaita negoja.
Kaballe kovasti onnea huomiselle! 😊
Hei vaan täältäkin!
Olen aika satunnaisesti silmäillyt keskustelua mutta en ole uskaltanut lähteä mukaan 🙊
Olemme miehen kanssa molemmat vähän yli kolmekymppisiä ja esikoinen on toiveissa. Meillä on puitteet (työt, omistusasunto, pitkä hyvä parisuhde) sillä mallilla, että oikeastaan lapsi enää täydentäisi paketin 😊. Miehellä perhe on suurena haaveena ja minulla enemmän järkisyistä, sillä vauvakuumetta en ole koskaan tuntenut.
Meillä suurimpana haasteena pidän tällä hetkellä petipuuhien osumista oikeaan aikaan. Jätin vuosi sitten e-pillerit lähes 20 vuoden käytön jälkeen pois ja olen kyllä tosi paljon miettinyt niiden vaikutuksia hedelmällisyyteen. Eihän niillä tutkimuksien perusteella pitäisi olla vaikutusta, mutta epäilen ettei tätä vain ole tutkittu tarpeeksi 😕.
Ei siis ole kertaakaan tämän vuoden aikana tärpännyt enkä ole ovistakaan saanut tikulla kiinni. Toki vuoden aikana on ollut kierto todella sekava: alkuun kuukautisia ei kuulunut kolmeen kuukauteen ja sitten meni pari kietoa suht. normaalisti kunnes taas kuukautiset katosivat lähes puoleksi vuodeksi. Minulla on ollut todella rankka viime vuosi töiden puolesta, eli uskon stressin vaikuttaneen tuohon.
Nyt sitten kevään aikana kiertoni on vihdoin säännöllistynyt niin paljon, että sovimme taas miehen kanssa yrittävämme kunnolla otollisten päivien aikaan 😊. Harmi, että näköjään kiertoni on pitkä, eikä siis yrittämään päästä usein 😄🙊. Kierto on yleensä n. 35 päivää. Kuulostaako mielestänne huonolta?
Sitten noista hedelmällisistä päivistä aika hölmö kysymys, älkää pitäkö tyhmänä 🙈. Olen todennut oletetun ovulaation nurkilla, että yhtenä päivänä minulta tulee todella selvää ns. ovislimaa eli sitä kirkasta hyvin venyvää tavaraa. Onko tuo hedelmällisin päivä vai joku muu? Eli jos meillä oli seksiä tästä seuraavana päivänä, olimmeko myöhässä? Yritin etsiä netistä tietoa mutta en löytänyt selvää vastausta tähän.
Kiva kuulla muiden ajatuksia ja kokemuksia! En ajatellutkaan olevani ainoa, joka tämän kanssa painii. Tuntuu tosiaan olevan niin, että seksuaalikasvatus pyörii enemmän ehkäisyn ympärillä.
En usko ollenkaan, että meillä mies ei olisi vielä valmis; hän on ollut omien puheidensa mukaan valmis paljon ennen minua. Meillä kävikin niin seurustelun alussa, että jostain syystä minulla jäi yksi kierto väliin ja pelkäsin ehkäisyn pettäneen. Kerroin tästä miehelle helpottuneena vasta kun selvisi etten ollut raskaana ja hän sanoikin ettei olisi yhtään haitannut. Minä en olisi tuolloin ollut vielä valmis.
Lueskeltuani näitä viestejänne sisuunnuin ja otin taas kissan pöydälle tiukasti pari päivää sitten! :D
Kysyin ihan suoraan että onko hän muuttanut mielensä tai onko muuten jotain mielen päällä. Sanoin että haluaisin taas alkaa yrittää ihan kunnolla kun minullakin on nyt tasaantunut kierto todella säännölliseksi viime syksyisestä jolloin kovan työstressin takia kierto heitteli ja kuukautiset jäivät jopa pois moneksi kuukaudeksi. Hän oli hyvinkin myötäilevä ja pyysi että ilmoitan hänelle kun on ovulaatio lähellä, että sitten voidaan panostaa kunnolla. Sovimme myös että yritämme syödä kevyemmin niihin aikoihin niin ei sitten ainakaan ole ähky :D
Nyt on sitten taas sovittu kunnolla yrittävämme, toivottavasti nyt saadaan pidettyä tästä kiinni! :)
Kiitos, Tulppaanitar, asiallisesta vastauksestasi! Luin itse uudelleen aloitukseni, ja tuli ulos sen verran raflaavasti, että olisi voinut tulla vaikka mitä vastauksia. Olin tuota kirjoittaessani aika turhautunut miettiessäni sitä, kuinka taas meni viime viikolla yksi ovulaatio hukkaan.
En pidä miellyttävänä ajatusta mistään kirjallisesta sopimuksesta ja kun kyllä se perhe ihan molempien toive on. Toivoisin tietysti, että molemmat tekisimme parhaamme tämän toiveen toteuttamiseksi. Toki jatkan keskustelua, jos vaikka vihdoin menisi perille myös miehelle nämä realiteetit.
Tuo ei ole huono idea, että menisimme käymään lääkärissä kartoituksessa, olen sitä itsekin miettinyt ja kyllähän aina puhutaan että vuoden yrittämisen jälkeen pitäisi muutenkin mennä. Olisi se meillä hyvä vaikka ei minun mielestäni voikaan tässä tapauksessa puhua että tosissaan olisi sitä vuotta yritetty. Jospa mies ottaisi asian vakavammin, kun kuulisi sen ammattilaisen suusta.
Onpas täällä ollut paljon plussia ja muutenkin jännitystä ilmassa monella! Onnea plussanneille ja toivottavasti myös jännittäjät siirtyvät samaan porukkaan! 😍🥳
Sodapop, endon tai rokotteenkaan vaikutuksesta en osaa kommentoida, mutta minulla itselläni kävi samoin vuosi sitten yrityksen alussa. Jätin pillerit pois huhtikuun lopussa ja viimeisen tyhjennysvuodon jälkeen meni 3 kuukautta, että seuraavat menkat tulivat. Soittelin neuvolaan asiasta ja siellä sanottiin sen olevan ihan normaalia hormonaalisen ehkäisyn loputtua ja kehoitettiin olemaan uudestaan yhteydessä jos venyy yli sen 3kk. No sitten minulla alkoikin menkat joskus elokuun paikkeilla. Sinullakin saattaa siis olla ihan vain tuota samaa eikä se vuodon poisjäänti tarkoita etteikö ovulaatio tapahtuisi vaikka toki se on aika hankala bongata sieltä välistä 🙄.
Sitten vähän omaa napaa pitkästä aikaa 😊. Nyt voin rehellisesti sanoa, että olemme tehneet kaikkemme tässä kierrossa onnistumisen eteen: minä sain ensimmäistä kertaa oviksen kiinni tikulla ja tallettelimme tarpeeksi ennen ja varmuuden vuoksi vielä jälkeenkin. Nyt voin vain odottaa ja toivoa 👌🏻😌. Ovulaatio tapahtui kyllä paljon myöhemmin, kuin olin ajatellut, eli kp 22. Toki minulla ovat kierrot olleet aika säännöllisesti 35 päivää.