Äitipuolitoista

Itse olen lapsena tykännyt kovasti että mulla oli monta sisarusta; kaksi äidin luona ja kolme isäni luona.



Nyt perheessämme on yhteensä 5 lasta.



Rakastan vauvoja ja touhuamista isompien lasten kanssa.



Uhmaikäiset saavat minussa esiin kaikki huonot puoleni ja olen ollut jo muutamia vuosia liian vähällä unella, mutta sekin on kaikki ohi menevää. Saamme lastenhoitoapua isovanhemmilta enemmän kuin "tarvitsisimme" olemme siis onnekkaassa asemassa, koska saamme apua pyytämättä. Ja koen että jokainen lapsi saa myös yksilöllistä huomiota.



Minulle "sopiva" perhe on aina tarkoittanut montaa lasta ja montaa sisarusta.



Osa lapsistamme on minun lapsipuoliani ja rakastan heitä ihan kuin omiani. Valitettavasti ovat puolet ajasta pois toisessa kodissaan. (Tietysti näin pitääkin, mutta siis koen että silloin perheemme ei ole kokonainen.)

Kyllähän tässä taustalla on toive myös siitä, että pääsee jatkossa olemaan myös monelle lapsenlapselle mummu ja että nuo sisarukset olisivat aikuisena myös toisilleen ilona.



Että siis myös heidän lapsillaan olisi täten läsnä enoja ja tätejä ja setiä ja serkukset myös tuntisivat toisensa jne.



Olen aikas yhteisöllinen luonne itse, joten nämä ovat arvopohjana tässä perhekokoa miettiessäkin.