äiti5

Mun mielestä ei todellakaan ole ok. Sikiölle syntyy tilanne, jossa sen kärsii säännöllisesti happivajauksesta/häkämyrkytyksestä (ja nämähän aiheuttavat tutkitusti aivovaurioita kehittyville aivoille). Inhottaa ajatellakin tilannetta jossa napanuoran hapen syrjäyttää häkä. Näinhän ei tapahdu edes polttavalle äidillle itselleen, hän voi tupakan lisäksi vetää keuhkoihinsa happea. Sikiö ei voi.

Vähän sama kun aikuiselle vetäisi muovipussin päähän mikä on täynnä tupakansavua. YÖK.

Tätä pidettäisiin varmasti pahoinpitelynä, mikäli tilanne tapahtuu muulle kun sikiölle.

Tutkimustuloksia haitoista on. Mielestäni mikään selitys ei armahda odottajaa, joka näin kiduttaa/vahingoittaa syntymätöntä lastaan.

Nikotiinipurkat on keksitty, samoin ehkäisy. Tässä asiassa ei mun mielestä ole harmaata vain mustaa ja valkoista.

Joka kerta ekalla yrittämällä (nelonen yrittämättä), nyt odotan viidettä. Ehkäisynä oli viimeksi kuparikierukka, jonka otatin pois tammikuussa. Helmikuussa olinkin sitten jo raskaana. Suosittelen lisäämään ruokavalioon greippiä (mä syön sitä aina, kun tykkään siitä). Mun ystävä, jolla oli ongelmia raskaaksi tulon kanssa testasi myös tätä neuvoa ja tulikin sitten raskaaksi pitkähkön yrityksen jälkeen. Ainakaan siitä ei voi olla mitään haittaa! Tsemppiä!

Moikka kaikille.. tuli minullekin tarve kirjoittaa tänne. Ikää tulee ensi viikolla täyteen tuo 35 v ;) . Odotan nyt viidettä, viikkojakin on jo 38 eli synnytys lähenee vääjäämättä. Olo on hiukan epätodellinen, välillä sitä miettii voiko kaikki mennä taas hyvin. Olen ollut onnekas aiempien raskauksien, synnytysten ja vauvojen/lasten kanssa. Meillä on koululaiset: poika synt. 2004, tyttö synt 2006 sekä nämä "kotona hoidettavat": poika synt. 2009 ja tyttö synt. 2010. Olen huomannut että suhtaudun lähestyvään synnytykseen hiukan sekavin tuntein. Luulen sen johtuvan siitä, että edellisestä synnytyksestäni minulle jäi epävarma olo. Synnytys oli suht.nopea, vedet menivät kotona kokonaan, siitä lähdimme heti sairaalaan. Sairaalassa supistukset alkoivat noin 1 tunti vesien menosta. Olivat heti rajuja. Kätilö oli nuori, ehkäpä aika kokematonkin, ehkä vastavalmistunut. Emme olleet samalla aaltopituudella lainkaan. Hän laittoi minut makaamaan käyrille ja kielsi liikkumasta/kävelemästä. Tämä oli todella tuskaista. (Olin aiemmissa synnytyksissä aina saanut olla aktiivisesti liikkeessä ja pystyssä). Avautumisvaihe meni ohi nopeasti ja tätä kätilö ei tajunnut. Pyysin ja anelin, että katsoisi kohdunsuuta, koska ponnistuksen tarve oli kova. Totesi jotain että tässä menee vielä tunteja. Muistan ajatelleeni että kuolen tähän paikkaan, menetin jotenkin itseluottamukseni synnyttäjänä kokonaan. Ehkä jonkun vartin (ajantajuni on täysin kateissa) jälkeen suostui kuitenkin katsomaan kohdunsuulle. Ja huomasi että kas kummaa tämä onkin kokonaan auki, mutta lapsi ei ole laskeutunut lainkaan (johtui ilmeisesti siitä selällämakuuasennosta ja istukasta, joka oli edessä). Siitä sitten useamman synnyttäneenä sain vihdoin luvan ponnistella, vaikkei lapsi kanavassa ollutkaan. Helpotti, tyttö syntyi kolmannella supistuksella. Kivut loppui ja se tuttu endorfiinipläjäys valtasi mielen. Synnytyksen kesto vesien menosta oli vajaa 4h. Vaikka kaikki meni tavallaan ihan hyvin, synnytyksestä jäi minulle kammo. Aiemmat synnytykseni ovat nekin olleet aika lyhyitä, ensimmäinen pisin, 6 h. Toinen lyhin 1 h 20 min, kolmas 3,5 h. Näistä ei kammoa ole kuitenkaan tullut. Olen yrittänyt miettiä ja analysoida taas, että mikä tässä neljännessä sen teki. Minulla ei ollut hätää, lapsi  oli terve kympin tyttö. Ja kuitenkin pelottaa hiukan.

Olen yrittänyt lueskella uudelleen jo vuosia sitten lukemani aktiivisynnytysoppaat. Se onkin ehkä hiukan auttanut. Kipua sinänsä en pelkää, olen synnyttänyt kaikki lapseni ilman epiduraaleita. Ehkä pelkään enemmän sitä lääketieteellistämistä ja sitä että kohdalle osuu "vääränlainen" kätilö.

Kolmessa ekassa synnytyksessäni minulle osui sattumalta sama kätilö. (Neljännen kohdalla hän oli jäänyt eläkkeelle, kuulin). Jälkikäteen ajateltuna hänen ammattitaitonsa, rauhallisuutensa ja rohkaisunsa ovat tehneet synnytyksistä "eteeriset" ja pyhät. Neljännessä rauha katosi, kätilö ei osannut vakuuttaa ja rauhoittaa minua, vaan kaikella toiminnallaan teki tilanteesta levottoman (jopa kun vauva syntyi hän huusi ja karjui miehelleni paniiikissa ja pyysi hälyyttämään toista kätilö avukseen.. korostan vielä, että tikkejä ei tarvittu, vauvalla eikä minulla ollut hätää, istukkakin syntyi lähes heti täydellisenä). Vauvan sain toki tissille melkein heti, naama veriviiruisena. Ja siihen meidät sitten jätettiinkin pitkäksi aikaa, ennen kun päästiin osastolle kävelemään. Kätilö ei myöskään koskaan käynyt kanssani synnytystä läpi, vaikka näin on ennen tehty joka kerta rutiininomaisesti. 

Onk teillä muilla pelkoja synnytyksen suhteen? Kokemuksia? Jännittääkö?

Olisi mukavaa lukea muidenkin kokemuksista.

t. Anni

Mä voin neljän synnytyksen kokemuksella suositella lämpimästi. Raskaushormonit muuttaa piukat paikat väljemmiksi, mutta voin lohduttaa että ne myös palautuu ennalleen. Seksikin on parempaa synnytyksen jälkeen (ainakin mun kohdalla se on uskomatonta kyllä parantunut joka kerran jälkeen.. vaikka on hyvää aina ollutkin). En ole koskaan revennyt, toisille toki käy niinkin ja se on kurjaa. Olen joka kerta loppuraskauden (viimeinen kk) öljynnyt välilihaa joka ilta. Sen väitetään pehmentävän kudosta ja ehkäisevän repeytymistä.

Sektiosta mulla ei ole kokemusta, enkä sellaista kyllä itse valitsisi jos sen saa päättää.

Synnytyssalista olen kävellyt aina osastolle vauvan kanssa. Toipuminen on ollut nopeaa ja keho ladannut sellaiset hormonit, että huhhuh- tälläisiä endorfiineja ei tule missään muussa. Sitä vaan leijailee sen vauvansa ympärillä seuraavat 3 vrk. Hyvä kun nukuttua saa. Olo on taivaallinen.

Hurjaahan se on. Kehon kontrolli katoaa ja rajat hämärtyy. Ajantaju katoaa. Marraskuussa on homma taas edessä ja minuakin jännittää. Kai se kuuluu asiaan. Pieni pelkokin.

Rohkaisuksi kuitenkin: minäkin olen siitä aina selvinnyt. Ja miljoonat muut naiset :) alkeellisissakin oloissa.

Tsemppiä!

Minulla on 4 synnytystä takana ja jotenkin kliseisesti tähän toteaisin, että sitten kun synnytys on käynnissä sen kyllä tietää. Muistaakseni mulla on ollut useampia viikkojakin kohdunsuu 3-4 cm auki, eli siis tyyliin rv 36 lääkärissä kohdunkaula 4 cm auki ja lapsi syntyy rv 41 (tämä tapaus ei kyllä laskeutunutkaan eikä kiinnittynyt ollenkaan, vaan ponnistelin ylhäältä). Sitten toisaalta, muistaakseni toinen poikani (kolmas raskaus), oli rv 36 nlassa kohdunsuu auki 4 cm ja sitten syntyi rv 37+5..

Toisaalta kun kyseessä on esikoisesi, voi kohdunsuun aukeaminen merkitä lähestyvää synnytystä varmemmin kun useamman lapsen synnyttäneellä. Kohdunsuuhan on erilainen synnytyksen jälkeen.

Voimia koitokseen ja kaikkea hyvää!