abaco
Seuratut keskustelut
Kommentit
Minusta William sopii hyvin Juliuksen veljelle ja on paljon miehekkäämmän näköinen nimi kuin Viljam. Enemmän ja enemmän sitä tottuu, että on ulkomaalainen etunimi ja suomalainen sukunimi. Onhan Luca-nimikin viime aikoina nostanut suosiotaan, samoin esimerkiksi Noel, ja tytöillä Stella ja Neela, jotka eivät mikään ole perisuomalaisia nimiä.
Vaikka lapsi syntyy Suomessa ja supi-suomalaisille vanhemmille ei se tarkoita, että poika koko ikänsä asuisi Suomessa! (minäkin tätä kirjoitan Suomen ulkopuolelta maasta, jossa asun vakituisesti.)
Pojan vanhemmat varmaan antanevat anteeksi, jos joku sanoo Williamin nimen englantilaisittain, ennenkuin teiltä kuulee miten te sen sanotte.
Vrk:sta löytyi aika kivat :o)
Misandra (1n)
Misaki (1n v.2002, nimi on japanilainen ja tarkoittaa kaunista (mi) ja kukoistavaa (saki)).
Misada (1n)
Misanna-nimeä ei ole vielä annettu, mutta olisi minusta ihan oikean nimen oloinen. Myös Misaila saattaisi mennä läpi.
PS. Hassua, must Misa on selvästi tytön nimi!
Kauniita onkin jo ehdotettu ja kauniita teillä harkinnassa. Yksi ihana taisi olla vielä mainitsematta, eli Nelma. Ja olikos suloinen Maija jo?
Nelma Vieno Elina
Eva Inkeri Elisabeth
Anna Liisa Matilda
Maija Ester Lyydia
Nuutti
* mulla tulee kuutti mieleen, mutta myös nuuttipukki. Vaikea kuvitella aikuisen miehen nimeksi.
Onni
* NIIN yleinen nykyään, että ahdistaa. Must lapselle ei voi antaa nimeksi Onni ilman että muille sisaruksille antaa yhtä tärkeän merkitysnimen, muuten sisarukset voivat tulla kateellisiksi (olisin itse ollut ainakin TOSI kateellinen veljelle, jos hän olis saanut nimekseen Onni)!
Valdemar
* tykkään, miehekäs ja vanhanaikainen. Sopisi Viljamin ja Helmin veljelle hyvin.
Aatos
* pidän, komea nimi
Aamos
* IHANA ja sopis tosi hyvin pehmeytensä ja silti miehekkyytensä takia Viljamin veikalle. M-kirjain yhdistää kaikkia.
Valentin
* liian venäläisen oloinen omaan makuuni.
Ilari
* jotain puuttuu... Ilmari olis komea!
Seemi
* uusvanha nimi, jota ei varmasti aluksi kaikki nimeksi tiedä. Mun makuun liian lähellä Helmiä äänteellisesti.
Kasperi
* iloinen ja vekkuli nimi, joka sopii myös aikuiselle miehell, oikein hyvä!
Mio
* italiaksi " minun" . Aivan eri tyyliä kuin muitten lastenne nimet.
Severi
* Tunnen veljekset Viljami ja Severi, joten sopii toki tosi hyvin :o)
Suosikkini näistä teille:
Viljami, Helmi ja ...
1. Aamos
2. Severi
3. Kasperi
4. Valdemar
5. Ilmari
Viime aikoina minusta ainakin Aaron kahdella a:lla on tuntunut tulleen suositummaksi, joten jos vaan rohkeus riittää antaa komea vanha nimi, niin August ilman muuta!! :o)
August Daniel
August Samuel
August Valdemar
August Aatos
August Aleksanteri
August Benjamin
August Oskari
August Emil
August Sakari
August Matias
Toki Aron August olis myös hyvä yhdistelmä.