3xäippä74
Seuratut keskustelut
Kommentit
vielä, vaikka tuoreinta tietoa/kokemusta ei ole.
Mikäli oikein kuulin, meidän koulussa toisen kielen aloitti 4. luokalla 3 tyttöä ja 1 poika, näin muistelisin opettajan ja yhden äidin (jonka oma tyttö oli yksi aloittaneista) puheista. Eli suunnilleen 25% koko luokasta. Tämä on kuitenkin meidän koulussa sen verran uusi juttu, että 5.-6.-luokkalaisista ei tainnut olla ketään tai silloin ei opetusta vielä järjestetty.
Jako tekstiilin ja teknisen välillä ainakin ala-asteella menee vielä sukupuolen mukaan. Luultavasti poikia kiinnostaa enemmän työkaluilla touhuaminen ja tyttöjä paremmin muut asiat. Meillä asia on ajankohtainen reilun vuoden päästä, mutta en usko pojan tekstiilitöitä valitsevan, sen verran enemmän kiinnostaa vasarat, porat, naulat ym. Yläasteella on sitten ainakin valinnaisaineissa ollut jo paremmin hajontaa. Ihan vuosittain en osaa sanoa, mutta aika usein kumminkin. Ja vaikka omasta yläasteesta on aikaa jo 20v, mutta silloin oli pari tyttöä teknisissä ja mieheni oli ainut poika tekstiilissä. Ja sen jälkeenkin tiedän muutaman tutun, jotka olivat 'poikkeuksia' säännössä. :)
voimia niin Senniinalle, Salsattarelle kuin Kimmillekin! Yrittäkää jaksaa päivä kerrallaan.
sekoilemassa näppikseni kanssa, huomasin kirjoitusvirheitä edellisessä ison kasan... Taitaa olla ajatus nopeempi kuin sormet.
Eikkulille piti vastailla niistä synnytyssaleista: Seinäjoella on ihan UUDET salit, synnytys on siirtynyt ihan eri siipeen, lähelle entistä kuitenkin. Edellinen oli äitipolin 'yhteydessä', sisäänkäyntikin oli äitipolin ovista ja kätilöä odoteltiin odotushuoneessa ainakin yöaikaan. Ja ne seinät ja lattiat oli sitä ihanaa 'sairaalanvihreetä', ei kovin hienot, mutta enpä ole yleensä ehtinyt lattiaa/seiniä tuijottelemaan. Nyt on lisäsiivessä uusi sisäänkäynti ja uudet tilat, otettiin käyttöön muistaakseni virallisesti 24.7.07. Mitä oon kuvia nähnyt, niin näyttää ainakin väreiltään paremmalta. Meidän kuopus kun syntyi jo toukokuussa, niin remontti oli vielä kesken ja kätilön kanssa olikin siitä puhetta. Vierihoito-osastollekin piti kulkea pääoven kautta, kun vierihoito-osastolle vievä oma ovi oli remontin takia pois käytöstä. Mies kyllä kulki pari kertaa talon toiselta puolelta sivuovesta, niin ei tarvinnut kauheesti kävellä.
Jaaha, pitää varmaan palata ruuanlaittoon, kana on jo uunissa ja salaattia ja riisiä pitäis laittaa. Ja sitte pitäis varmaan tehdä jo juhannussiivoja, niinku muutkin... ja vesisateessa täälläkin. Vaikka ei tähän kaaokseen taida auttaa kuin kola ja roskasäkki. Hyvä kun jalansijan löytää jostain. Huoh! Mutta vähän kerralla on paljon viikossa, sanoo äiti. :)
Äippä taas
kaikille ja uusille tervetuloa mukaan!
Täältä lötyy myös yksi, joka aikoo täällä jatkaa, vaikka välillä takkuaakin.
Peruin eilen np-ultran aikaa ja sain samalla jo ajan rakenteeseen syyskuun alkuun. Seinäjoella on kuulemma nyt sellainen tapa, että np-ultra tulee postissa ja aika rakenteeseen annetaan sitten ultran yhteydessä. Onneksi selvisi, muuten olis tainnut jäädä rakenne väliin, kun en olisi huomannut siitä soittaa.
Tässä sen taas huomaa, että moni asia muuttuu parissa vuodessa, vuodessakin jo. Aikoinaan huomasin joitakin eroja 2 ensimmäisen odotuksessa, vaikka pojilla oli väliä vain 1v1kk. Ja viimeksi oli asiat muuttuneet vierihoito-osastolla: ennen sai aamupalan sänkyyn, nykyään pitää itse mennä syömään/hakemaan päiväsalista (kuulutetaan kyllä, että on). Meinas ainakin kerran jäädä kokonaan väliin, kun nukahdin kuulutuksen jälkeen ja heräsin 10 min ennen aamupalan päättymistä. Nyt on sitten Seinäjoella uudet synnytyssalit, pitääpä muistaa th:lle mainita tutustumiskäynnistä, ettei sitten tammikuussa ihan hoo-moilasena seisota pihalla, että mihis nyt?. Tai jos mennään taas käynnistykseen, niin tietää isä tulla oikeeseen paikkaan, kun mä siellä jossain ootan. =)
Mutta pitää mennä keksimään lapsille jotain sadepäivän ohjelmaa, kun eivät voi töllön ääressäkään olla. Isännälle pitää tallentaa futista... Argh! Onneksi loppuu nekin kisat kohta! Arvatkaa vaan montako kertaa se niitä katselee jälkeenpäin? Ei ainuttakaan, tai ei ainakaan vanhoja (MM-02, EM -04, MM-06) oo vielä katsellut...
Äippä ja kirppu 9+5
pojilta on otettu kyseinen hammasröntgen (panoramakuva), mutta taisivat kyllä olla 5-6 vuotiaita, ja kuvat otettiin oikomisen takia. Muuten meni hyvin, mutta se tikku, jota poikien olisi pitänyt purra pysyäkseen liikkumatta, oli liian pieni (matala) poikien avopurentaan, mutta ihan kunnolliset/riittävän selkeät kuvat tuli.