3xäippä74
Seuratut keskustelut
Kommentit
en tiedä onko vanhimmalla pojalla ollut juuri tuo Quad Helix-koje, mutta ainakin hyvin lähellä, jos oli joku muu. Meillä laitettiin muistaakseni 6v, kun oikean puolen ylähampaat olivatkin alahampaiden sisäpuolella. Pari ensimmäistä päivää oli vähän hankalat, kun suussa tuntuivat ja haittasivat syömistä, mutta sen jälkeen poika oli kojeeseen jo tottunut eikä haitannut mitenkään. Pojalla kojetta pidettiin reilu vuosi ja sitten siirryttiin toisenlaiseen, aktivaattori-tyyppiseen muottiin (pidetään öisin), kun hampaat saatiin suunnilleen oikeaan kohtaan. Erikoishammaslääkärin tarkastuksia oli 2-3 vuodessa, tavallisia pari lisäksi, lähinnä kiinnityksen varmistamiseksi. Viime viikkoisessa hammaslääkärikäynnissä hammaslääkäri totesi, että meidän poika valitettavasti kuuluu siihen harvinaiseen, alle 5 potilaan (suuhengittäjä-)ryhmään, jonka on ko. laitteiden koko 20v käyttöaikana nähnyt, jolla hampaat palautui alkuperäiseen asentoon. Mainittakoon vielä, että pojalla on synnynnäinen epämuodostuma: kasvot ovat asymmetriset, koska oikea korva on epämuodostunut, ja se vaikuttaa osaltaan niin hampaiden asentoon kuin asennon korjaukseen ja sen pysymiseen/epäonnistumiseen.
Toisella pojalla taas laitettiin hieman samanlainen koje 6-vuotiaana. Kojeesta puuttuu kulmahampaiden viereen tulevat suorat osat. Tarkoituksena ei ollut oikominen vaan sormien (2 kpl) pitäminen pois suusta ja etuhampaiden kasvun takaaminen erittäin suuren avopurennan vuoksi. Kojetta on pidetty nyt 2v ja hampaat ovat päässeet kasvamaan ja avopurenta pienentynyt. Vanhemman pojan tavoin poika tottui parissa päivässä ja nykyään ei haittaa yhtään. Tarkastukset ovat samoin kuin esikoisella, yleensä vielä samaan aikaan molemmilla, niin ei tarvitse moneen kertaan hammaslääkärissä kulkea vuoroin kummankin kanssa. :)
Että meillä on ollut hyviä kokemuksia!
vielä jotain päivityksen lisäksi. Laitoin Ama-riian listalle ja sitten vanhoja pinoja tonkimalla muitakin puuttuneita tietoja. Kaikkia en löytänyt, joten ilmoittakaahan tietojanne, jos puuttuu tai on epäselvää.
Ja uusille tervetuloa!
Mulla on rakenneultra rv 21+0, Seinäjoella kätilö nimenomaan sanoi, että silloin on 21 täynnä, että käviskö heti silloin?... Hassua, kuinka eri sairaaloissa ja kunnissa on eri käytännöt, niin kuin nyt ultrien määränkin suhteen.
Täällä sataa vettä, ihan kiva toisaalta. Kastuu maa ja pohjavettä riittää... Pitäis käydä taas ainakin kaupassa, kun se kakkosen pyörä vaivaa mua edelleen. Ei siis saatu sitä ostettua viime kerralla, kun ei poika tiennyt mikä olis ollut hyvä. Kierrettiin varmaan 5 kauppaa. Nyt saattaa kyllä olla jo myöhäistä, kun ei niitä sille sopivia 24" pyöriä ollut kuin 2-3 jäljellä.
Mutta poistun taas, luen kyllä kuulumiset vielä jossain välissä...
Äippä ja J nro5 17+1
29.12.tjw-----------------28v--------eka-------------Jorvi
1.1.kimmi----------------33v--------viides----------K-SKS
1.1.ninette---------------30v--------toinen----------TYKS
3.1.noffetus--------------26v-------eka-------------TAYS
5.1.jasper08-------------26v-------kolmas--------kättäri
6.1.trio---------------------38v-------kolmas--------kättäri
7.1.Eno-Elmeri---------35v--------toinen---------Jorvi
8.1.döner78-------------30v--------toinen---------hyvinkää
9.1. Tii75-----------------33v--------toinen----------KOS
12.1.tepa84--------------24v-------eka-------------TAYS
13.1.mae3---------------27v-------kolmas--------kättäri
13.1.ela-------------------26v-------eka-------------TYKS
13.1.minnikki-----------24v-------neljäs----------SatKs
13.1.puhkarhu----------31v-------toinen---------LKS
14.1.pineli----------------37v-------toinen---------kättäri
14.1.Ronjakasperi-----32v-------eka-------------Oys
14.1.Anni09--------------31v-------eka-------------?
14.1.Niinanii-------------34v-------toinen---------naistenklinikka?
15.1.3xäippä74---------33v-------viides----------Seks
15.1.footprint74---------34v-------seitsemäs---?
15.1.äitiliini2004--------24v-------kolmas-------kättäri
15.1.amelie--------------21v-------eka-------------Oulu
15.1.Charlie-------------32 v------toinen----------ulkomaa
17.1.Pinkspinks--------26v-------toinen---------?
17.1.Kohka--------------31v-------toinen---------Seks
17.1.Laura 1981-------26v-------kolmas-------tammisaari
18.1.kesämamma83-24v-------toinen---------SAS
18.1.winterangel-------31v-------eka-------------?
19.1.Nasu----------------28v-------kuudes-------Jorvi
19.1.lootuskukkanen-27v-------kolmas-------jorvi
19.1.Dazka--------------31v-------kolmas-------VKS
19.1. Littlestar----------31v-------eka------------ulkomaat
19.1.MOELPA----------??v--------toinen---------?
20.1.Thilia-thalia-------26v-------eka-------------KSKS
20.1.Peppi_82----------25v-------kolmas-------OYS
20.1. Lila82--------------26v-------eka-------------NKL
20.1penelope77-------??v-------?----------------SatKs
20.1.basilika5----------32v-------neljäs---------kättäri
20.1. Salsatar----------27v-------toinen----------OYS
20.1.Maaju--------------33v-------toinen----------K-SKS
21.1.Peregriina--------25v-------eka-------------TAYS
21.1.krista_81----------27v-------eka-------------Lohja
21.1. mamti81----------27v-------neljäs---------KOS
22.1. TiiaMariia---------26v-------eka-------------?
22.1. Sinnuli-------------31v-------eka-------------Naistenklinikka
22.1. maimu-------------24v-------toinen---------PKKS
22.1. Ahemo-------------??v-------kolmas-------Hys
23.1. Vauhtiviuhti-------23v-------eka-------------Hys
23.1. Ama-riia-----------27v-------toinen---------K-SKS
24.1. eikkuli80----------28v-------kolmas--------SEKS
25.1. milo84-------------23v-------eka-------------kättäri?
25.1. jonna-78----------29v-------seitsemäs---PKKS
25.1. Blomma-76------32v-------toinen---------Lohja
25.1. raisa78------------29v-------toinen---------PKKS
25.1. marie1981-------26v-------eka-------------HUS
26.1. aino-maaria------23v-------eka-------------Tays
26.1. vilivilijonkka------21v-------kolmas--------pkks
27.1. pibii-----------------33v-------toinen---------TYKS
28.1. Emmuli81--------26v-------toinen---------TAYS
28.1. pumpuli85--------23v-------eka-------------Seks
28.1. Stiina--------------31v-------toinen----------NKL
28.1. Shei----------------22v-------kolmas--------ulkomailla
29.1. ukku---------------34v-------kolmas--------TAYS
29.1. curious------------33v-------toinen---------PKKS
29.1. Pantsa------------31v-------toinen---------NKL
30.1. hömppä82-------26v-------eka-------------OYS
30.1. miuwau-----------33v-------kolmas-------SKS
30.1. Minna_J----------30v-------kolmas--------Hyvinkään sair.
30.1. Hiirulainen-------33v-------kolmas-------KOS
30.1. KainoElvi---------37v-------viides----------?
31.1. Jaffa76------------31v-------kolmas-------KOS
31.1. JB72 --------------36v-------neljäs---------K-HK
ja kiirettä pitää. Koulu kun alkaa maanantaina, on kaikenlaista viime hetken hankintaa ja hommaa. Ja kun isäntä on taas 2 viikon kesälomalla, on vähän ylimääräisiäkin menemisiä mukana.
Tänne ei mitään erikoista vieläkään. Liikkeitä tuntuu satunnaisesti, tietää ainakin, että ollaan vielä hengissä. Äippävaatteita en oo vielä tarvinnut, mutta varmaan sitten, kun tulee rv 20 täyteen.
Niin, missäs Sinuvi on? Olisko jo nyytti sylissä?
No joo, jatkan taas jotain hommia, niitä kun täältä löytyy...
Äippä ja J nro5 rv 16+6
Ps. Täältä löytyy edelliset, jos joku kaipaa: [http://www.vauva.fi/keskustelut?p_p_id=forum_WA...|http://www.vauva.fi/…]
terveisiä... Sain just ekat läksyni (= kirjojen päällystystä) tehtyä, kumpikin pojista sai jo kirjan. Toisella oli lukukirja ja toisella uskonnon. Tästäpä se sitten alkaakin. Tämä viikko menee molemmilla samaan tahtiin 9-13, ensi viikolla noudatetaan sitten loppuviikosta jaettavaa lukujärjestystä. Mielenkiinnolla odotan kuinka varhaisia mun herätykset on... Mä kun en ole ollenkaan aamu-ihmisiä.
Vaatteista: mulla menee vanhoista housuista kaikki muut paitsi yhdet, jotka on olleet tiukan puoleiset jo ennen raskautta. Tai menee nekin just ja just, mutta puristaa vähän enemmän kuin ennen. Farkut menee vielä kevyesti, onneksi. Paitojen kanssa ei ole mitään ongelmaa, t-paidat on sen verran reiluja, että ei mahdollinen masu näy vielä hetkeen. Ja sitten kun ilmat kylmenee ja pitää siirtyä lämpimämpiin paitoihin, sitten saa masu jo näkyäkin. :) Äippävaatteita mulla ei olekaan kuin yhdet housut. Hamekin oli/on, mutta on tullut kiloja sitten kolmosen odotuksen sen verran, ettei mee päälle edes ennen raskautta. :-/
Lomasta: mun lomani näyttäis alkavan tällä hetkellä 4.12., mutta aion ottaa varhennettuna (kaikki 3 päivää :-P ) 1.12. alkaen, oli virallinen LA sitten neuvolan 14.1. tai äitipolin 15.1. Mutta sen näkee sitten rakenteen jälkeen mikä on tilanne, onko aihetta isompaankin siirtoon. Tuskin.
Mulla ei kahvihammasta kolota, en oo kahvia juonut sitten 15v täytettyäni. Teetäkin pakosta viimeksi riparilla, kun ei muuta saanut. :) Jos kylässä lämmintä haluan, juon kaakaota tai pelkkää vettä (ilman maitoa), muuten mehua tai limpparia, light-versioita mieluusti tietenkin...
No joo, jos siirtyisin tuumimaan ruokapuolta. Kun ei tässä sadekelissä voi paljon mitään tehdä, eikä juuri innostakaan.
Äippä ja J nro5 rv 17+4