Käyttäjä6094

Mites tuo miehen veli jakoi kustannukset.? Perhepizza ratkaisu oli varmaan halvin  mahdollinen ja onko myös niin nuuka, että ajatteli että ravintolassa syöminen olisi "kallista". Sopisi kyllä kuvioon, meillä on tuttavissa yksi vähän samanlainen tapaus.

Jos mies on ollut x2 vuoden mittaisella sairauslomalla, ei varmaan hänen  taloudellinen tilanteensa  ole kovin  hyvä. Eli kannattaa nyt miettiä, että jos jäät taloon 3 lapsen kanssa ja aiot lunastaa sen, pystyykö mies maksamaan mitään elareita tuossa tilanteessa vai selviääkö hädin tuskin omista menoistaan. En siis sääli , mutta kannattaa oikeasti ottaa se excel-taulukko ja laskelmat esiin, ennenkuin tekee nopeita ratkaisuja. Parhaassa tapauksessa löydätte yhteisen ratkaisumallin, mutta jos mies on kovin jämähtänyt tilanteeseensa, niin kannattaa sitten ottaa ulkopuolisia asiantuntijoita miettimään (esim maksuton oikeusapu, sieltä saa puhelimessa jopa ilmaista konsultaatio apua, tosin rajoitetusti esim 20 min, mutta kannattaa laittaa itselleen paperille etukäteen  ne kysymykset joihin toivoo juridista apua). Siitä voi aloittaa. done.

Ja ps. muistathan tehdä tarpeelliset turvajärjestelyt etukäteen. liian usein saamme lukea lehdistä uutisia, joissa ns. kiltti ja hiljainen mies on pimahtanut ja käynyt vaimon/perheen kimppuun. Ero on naisille aina vaaran paikka. Valitettavasti.

Jos olette aviossa, sinulla on 50% päätäntävalta omistuksiin. Jos mies ei suostu myymään rivaria "tappiolla" (kaikkihan niin joutuvat tekemään nykyisessä markkinatilanteessa) , sanot että eron tullessa ositus tullaan tekemään tarvittaessa ulkopuolisen juristin toimesta.  Valitettavasti  silloin tappiot ovat todennäköisesti vielä isommat. Eli kannatan edellä kertojia, jos mies ei suostu myyntiin , muutat rivariin lasten kanssa. Talo myyntiin, jos mies ei suostu, hän joutuu lunastamaan osuutesi talosta jos haluaa siihen jäädä.  Jokainen päättää itse miten haluaa elämänsä järjestää niillä pelimerkeillä jotka on kädessään.Toki erossa kaikki kärsivät käytännössä aina taloudellisesti, mutta näin se menee. Been there , done that.

Hyvin ikävä sanoa, mutta jos on ns. kroonisesti masentunut, nuoruudesta asti, aika vähän paranemisen mahdollisuuksia yleensä on. Ex-mies myös oli, toki syitä masennukseen löytyy mm. tuo koulukiusaaminen joka  varmaankin ihan todellista ja tavallista, mutta kyllähän ihmisille muutenkin tulee vastoinkäymisiä elämän varrella, läheisten menetyksiä sairauksiin , onnettomuuksiin jne  mutta kyllä niistä  yleensä elämän myötä toivutaan.

Omalla exällä tuota oli suvussa, joka ilmeni sitten mm. päihteiden väärinkäyttönä, toisilla totaali lamaantumisella yms. Ihan suoraan oppikirjoista.  Itse väsyin noin 20 v jälkeen, siihen asti olin yrittänyt kaikkeni. Lapsia en onneksi koskaan suostunut tuohon suhteeseen laittamaan, kun näin jo hyvin nuorena että itse joutuisin kaiken hoitamaan. Toivoisinkin nuorille  lisää psykologian opintoja ettei lähdettäisi noita lapsia tekemään ns . hyvin heppoisin perus realiteettien ymmärryksellä. Tiedän toki etteihän sitä nuorena ja rakastuneena aina järkisyitä kuuntele, mutta kun nykyään oppia ja elämänkokemusta on enemmän/helpommin  saatavilla, saisi käyttää hieman enemmän järkeä.

Ap:lle toivon kaikkea hyvää ja voimia. Meillä kaikilla on vain tämä yksi elämä, ja perheesi toinen aikuinen on myös aikuinen , ja koska olette yhdessä tästä jälkikasvusta ja muista elämänne peruspilareista  päättäneet, et voi olla siitä yksin vastuussa. Osalle ihmisistä masennus voi olla kainalosauva,jolla vältetään vastuunkanto. Valitettavasti näin, mutta vähän sama kuin päihderiippuvaisen omaisella, vain sairas itse voi itsensä nostaa (toki terveydenhuollon avulla ja toivottavasti hänellä on siihen jo olemassa oleva hoito). Pelasta sinä itsesi ja 3 lastasi. Asunnot ja tavarat painaa tässä kontekstissa vähiten.

Olen elänyt ja kasvanut isokokoisten urheilevien veljien kanssa.  Suuret määrät ruokaa kyllä meni, näin jälkeen päin olen usein miettinyt että miten äitini lainkaan selvisi, kun ei ollut mikään kovin hyvä kokki, eikä erityisemmin inspiroitunut ruoan laitosta. Mutta nämä veljeni  ei kuitenkaan syöneet niin kuin nuo ruoka-imurit, joihin muutamaan olen törmännyt sittemmin elämässä . Veljet sentään vetivät henkeä välillä, ja pystyivät juttelemaankin eikä jäänyt sellaista ällötystä päälle kuin näiden todellisten kaukalo-kauhojien kanssa on käynyt. Muutama  oli työkaveri ja yhden kanssa tapailin lyhyesti. En oikeasti pystynyt edes katsomaan, kun oli tosiaan tuo syöminen sellaista "transsiin vajoamista". eli kumarrutaan syvään lautasen päälle, siitä sitten lapataan/kauhotaan ruokaa yhdellä kädellä suuhun kunnes iso lautasellinen ruokaa on tyhjä. Ei kuule , ei näe eikä havannoi ympäristöään mitenkään ennenkuin lautanen on kaavittu tyhjäksi. Tein nuorena jonkin verran töitä kehitysvammaisten parissa ja siellä joskus näki tällaista. Nämä muut ovat olleet kuitenkin  ihan hyvässä ammatissa, koulutettuja ja varakkaita (eivät siis ole nähneet nälkää arkena eikä pyhänä) , ja ihmisinäkin muuten  ihan  mukavia.  Tapailumiehen kanssa käytiin muutaman kerran ravintolassa illallisella myös, ihan samoin toimi sielläkin, tuskin edes tiesi mitä söi. Tämä mies ei ollut mitenkään alkoholiin perään , mutta jos ruoan kanssa tarjoiltiin vaikka lasi viiniä, se meni aina  kertakulauksella. Jos pöydässä oli olutpurkki tai maitopurkki, nekin meni suurinpiirtein yhdellä kulauksella, piimäkin kelpasi ja katosi samoihin kitusiin. Luulen että jos olisi valmiiksi kaadettuna ollut vaikka tärpättiä, sinne olisi mennyt. Itse en pystyisi tuollaisen ahmatin kanssa elämään. Onneksi ei tarvitsekaan.