Tutkimus: suosittu nimi valitaan sosiaalisessa paineessa
http://www.iltasanomat.fi/perhe/art-1423475618514.html
Ja kaikki kun niin haluavat korostaa aina yksilöllisyyttä!
Kommentit (6)
Kyllä se nimi ympäristöstä ja sosiaalisesta paineesta tulee meilläkin. Jos jokainen perhe eläisi ihan eristyneenä yksinään eikä kuulisi muiden lasten nimiä, nimien kirjo olisi laaja eikä olisi lainkaan niin sanottuja muoti- tai sukupolvinimiä.
Ei se sattumaa ole, että nykyvanhempien mielestä Aada ja Elias kuulostavat tosi kivoilta ja kauniilta, eikä kukaan uneksisikaan antavansa lapselleen nimeksi Pirjo tai Jari. Ne nimethän ovat hah ja yöks.
Mutta sekä Pirjoja että Jareja kastettiin muutama vuosikymmen sitten pilvin pimein juuri siksi, että ne kuulostivat niin kauniilta silloisten nuorten vanhempien korvissa. Siihen aikaan taas ei kukaan ikimaailmassa olisi nimennyt lastaan Helmiksi tai Einoksi, koska ne nimethän ovat kamalan rumia. Nimimuoti on NIMENOMAAN sosiaalinen asia.
Kyllähän se kertoo paljon jo lapsen tulevaisuudestakin. Onko lapsi vain tulevaa massaa vai oma yksilönsä - siis jo vanhempien näkökulmasta. Minulla on aina ollut kuvitelma että hienompi nimiset menestyvät parhaiten. Jostain syystä koulussakin ihaillut oppilaat omasivat hienon nimen, jotkut tietenkin suomenruotsalaisen. Näiden vanhempia kiinnosti varmaan ihan toiset asiat kuin mitä mieltä muut ovat
[quote author="Vierailija" time="10.02.2015 klo 11:16"]
Kyllähän se kertoo paljon jo lapsen tulevaisuudestakin. Onko lapsi vain tulevaa massaa vai oma yksilönsä - siis jo vanhempien näkökulmasta. Minulla on aina ollut kuvitelma että hienompi nimiset menestyvät parhaiten. Jostain syystä koulussakin ihaillut oppilaat omasivat hienon nimen, jotkut tietenkin suomenruotsalaisen. Näiden vanhempia kiinnosti varmaan ihan toiset asiat kuin mitä mieltä muut ovat
[/quote]
Painotus sanalla kuvitelma.
Tuohan on selvä asia. Jos ei olisi sosiaalista painetta, ei olisi olemassa mitään muoti- tai suosikkinimiä. Eivät nimet ole absoluuttisesti katsoen "kauniita" tai "rumia", vaan niiden konnotaatiot syntyvät yhteisössä.
Tämänhetkinen paine vaikuttaa niin, että esimerkiksi Emma on sosiaalisesti erittäin suositeltava nimi vastasyntyneelle. Täsmälleen sama nimi olisi 50 vuotta sitten ollut täysin sopimaton nimi vauvalle.
[quote author="Vierailija" time="10.02.2015 klo 11:03"]
Kyllä se nimi ympäristöstä ja sosiaalisesta paineesta tulee meilläkin. Jos jokainen perhe eläisi ihan eristyneenä yksinään eikä kuulisi muiden lasten nimiä, nimien kirjo olisi laaja eikä olisi lainkaan niin sanottuja muoti- tai sukupolvinimiä.
Ei se sattumaa ole, että nykyvanhempien mielestä Aada ja Elias kuulostavat tosi kivoilta ja kauniilta, eikä kukaan uneksisikaan antavansa lapselleen nimeksi Pirjo tai Jari. Ne nimethän ovat hah ja yöks.
Mutta sekä Pirjoja että Jareja kastettiin muutama vuosikymmen sitten pilvin pimein juuri siksi, että ne kuulostivat niin kauniilta silloisten nuorten vanhempien korvissa. Siihen aikaan taas ei kukaan ikimaailmassa olisi nimennyt lastaan Helmiksi tai Einoksi, koska ne nimethän ovat kamalan rumia. Nimimuoti on NIMENOMAAN sosiaalinen asia.
[/quote]
No joo, jos puhuttaankin vain IKÄryhmistä, tuo tutkimus puhui myös muusta. Suomessa toki ikäryhmän merkitys on iso, sen sijaan meillä ei niinkää ole "luokkanimiä".
Tuskinpa tuo pätee kovin hyvin Suomeen. Britanniassa ja Jenkeissä sosiaalinen paine on ihan toisenlainen, nimi kertoo suoraan sen mihin luokkaan kuulut. On ollut jopa kiellettyä käyttää aatelisten etunimiä....