Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Haluaisin suurperheen mutta oma ajatusmaailma sotii sitä vastaan
17.02.2015 |
Meillä on nyt kaksi lasta, kummatkin luonteeltaan "helppoja" ja kummankin synnytykset sujuneet hurjan hyvin. Jos kaikki synnytykset olisivat varmasti tuollaisia, voisin synnyttää vaikka kerran viikossa.
Nuorempana en ikinä edes ajatellu hankkivani lapsia - korkeintaan adoptio kävi mielessä. Maailma täynnä kotia tarvitsevia lapsia, miksi siis tuoda lisää väkeä itse maailmaan? Ja osa minusta ajattelee yhäkin noin.
Ensimmäisen lapsen tein enemmänki suuresta rakkaudesta mieheeni, tiesin että biologinen lapsi oli hälle paljon isompi juttu kun minulle. Tietty itsekin halusin lapsen siinä vaiheessa, olisin vaan ollut valmis adoptioonki. Esikoinen kun synty niin tunsin niin suurta rakkautta että en pysty sitä vieläkään käsittämään. Jäin käytännössä "koukkuun" siihen rakastumisen tunteeseen, kuulostaa ihan hullulta! :D Toinen lapsi hankittiin pian perään ja taas se tunne oli ihan käsittämätön. Ja tietysti on yhäki.
Haluan ehdottomasti lisää lapsia, mutta osa minusta ei todellakaan halua tuoda enempää lapsia tähän maailmaan. Adoptioon olisin käytännössä valmis mutta huolestuttaa että en pystyisi ikinä tuntemaan adoptoitua lasta kohtaan yhtä suurta rakkautta ja se ei tosiaankaan olisi reilua. Sijaisvanhemmaksi en usko pystyväni - mahdollinen lapsesta luopuminen olisi liian raskasta.
Pakko oli purkaa ajatuksia pois päästä! Kenelläkään samoja mietteitä? Ja pahoittelut, teksti tulee varmasti putkeen kun olen kännykällä.
Kommentit (14)
Tuttua! Me ryhdyttiin sijaisvanhemmiksi. Valitettavasti se hurja rakastumisen tunne siinä jää pois ja menee pitkään, tosi pitkään, ennen kun tulee niitä spontaaneja "voi miten ihana ja suloinen ♡" -kohtauksia. Se alku on rakkauden esittämistä ja molemminpuolista hitaasti kiintymistä, ei aina, mutta usein. Mutta se palkitsee ja kyllä se rakkaus ja kiintyminen tulee, yhtä voimakkaana! Kun vain on valmis tekemään töitä. Ja sen lapsen vuoksi on pakkokin, hän tarvitsee sen aidon välittämisen... valitttavasti näkee paljon myös sitä, että lapsi jää tosi paljosta paitsi. Jos todella haluat lapsia ja ison perheen, tämä on oikea tie, jos se luopuminen tulee, niin siinä vaiheessa se on todella lapsen parhaaksi Ja näät sen itsekin. Sellaista ei yleensä tapahdu. Jos et ole valmis ja epäilyttää, älä ryhdy. Eikä ole mitään väärää tehdä se kolmas lapsi :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 21:12"]Tuttua! Me ryhdyttiin sijaisvanhemmiksi. Valitettavasti se hurja rakastumisen tunne siinä jää pois ja menee pitkään, tosi pitkään, ennen kun tulee niitä spontaaneja "voi miten ihana ja suloinen ♡" -kohtauksia. Se alku on rakkauden esittämistä ja molemminpuolista hitaasti kiintymistä, ei aina, mutta usein. Mutta se palkitsee ja kyllä se rakkaus ja kiintyminen tulee, yhtä voimakkaana! Kun vain on valmis tekemään töitä. Ja sen lapsen vuoksi on pakkokin, hän tarvitsee sen aidon välittämisen... valitttavasti näkee paljon myös sitä, että lapsi jää tosi paljosta paitsi. Jos todella haluat lapsia ja ison perheen, tämä on oikea tie, jos se luopuminen tulee, niin siinä vaiheessa se on todella lapsen parhaaksi Ja näät sen itsekin. Sellaista ei yleensä tapahdu. Jos et ole valmis ja epäilyttää, älä ryhdy. Eikä ole mitään väärää tehdä se kolmas lapsi :)
[/quote]
Sijaisvanhemmaksi minusta ei taida olla. Tuntisin huonoa omatuntoa siitä etten heti välittäisi sijaislapsesta "tarpeeksi" ja luopumaan en varmasti pystyisi. Tukiperhe voisimme kyllä olla! Ap
Niinkuin ap mietitkin, niin tukiperheenä voisitte olla hyviä. Saat hoitaa lapsia säännöllisesti, omat lapsenne saavat lisää kavereita, välillä olette vain pienellä porukalla ja välillä taas isommalla. Niihin lapsiin ei tarvitse sillä tavalla kiintyä ja rakastua, mutta välittää toki saa ja hyvähän se olisi.
Mä kyllä rakastuin adoptiolapseeni kuten biolapsiinkin. Kai me jokainen ollaan erilaisia.
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 21:32"]Mä kyllä rakastuin adoptiolapseeni kuten biolapsiinkin. Kai me jokainen ollaan erilaisia.
[/quote]
Sun viestistä oikeen huokui semmonen ylemmyydentunne. Toivottavasti tulkitsin väärin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kuuden lapsen äiti ja täytyy myöntää että välillä tunnen siitä jollaki tapaa huonoa omaatuntoa. Mutta yhestäkään lapsestani en luonnollisesti luopus♥ Vaikka myönnänkin sen että oltaisiin voitu tämä meidän suurperhe toisellakin tapaa rakentaa. Tukiperhetoiminnassa olemme jo mukana ja nyt harkinnassa sijaisperheeksi alkaminen kun lapsista kaksi muuttanut pois kotoa.
Aihetta sen enempää just nyt kommentoimatta täytyy myöntää että olipa harvinaisen viisas teksti näin av-palstan mittapuulla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen aina haaveillut suuresta perheestä. Takana 1vaikea ja 1hengen vaarallinen synnytys,onneksi on noita "kaupan päälle "tulleita lapsia 3kpl. "kaupan päälle "lapsilla tarkoitan mieheni muksuja :) . Yhden vielä haluisin synnyttää ja sijaisvanhemmaksi aina olen halunnut mutta mieheni on toista mieltä asiasta,omia kuulema pitää tehdä tarpeeksi ettei toisten muksuja tarvitse kasvattaa. No katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessas, tämä nuprin kuitenkin vasta 1,5 v.
Hieman sama pulma täälläki! Lapsia nyt 3 ja jos minä(/minun sydän) saisin päättää niin niitä tulisi vähintäänkin vielä 2. Mutta järki pistää vastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisää veronmaksajia vaan Suomeen, ei muuta kun hommiin!
Meidän perheessä on yksi biologinen lapsi ja kaksi adoptoitua. Ja rehellisesti sanottuna kyllä adoptoituja oli aluksi ns vaikeampi rakastaa. Heti kyllä heihin kiinnyin mutta oikean äidinrakkauden syntymistä sai odotella. Mikä alkuun tuntu tosi järkyttävältä. Mutta nyt he ovat 100% osa meidän perhettä ja rakastan kaikkia lapsiani juurikin yhtä paljon♥
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 20:49"]Lisää veronmaksajia vaan Suomeen, ei muuta kun hommiin!
[/quote]
Mistä tiedät että heistä tulee veronmaksajia?
Mulla ihan samoja aatteita! Varsinkin nuorena ajattelin juuri noin, että haluan adoptoida. Edelleen ajattelen osaksi niin. Kuitenkin ensimmäisen (ja tähän mennessä ainoan) lapsen synnyttyä jäin juuri samalla tavalla koukkuun siihen tunteeseen! Koukkuun jääminen on juuri oikea ilmaus sille. En olisi itse keksinyt parempaa! Ensimmäinenkin lapsi oli vhinko, vaikkei siis tietenkään ei toivottu. Olin ikionnellinen kun huomasin olevani raskaana, vaikken ollutkaan sitä suunnitellut. Nyt en malta millään odottaa seuraavaa lasta! Kuitenkin nyt muutaman vuoden täytyy odottaa, että saan opiskelut loppuun.
Alue: Aihe vapaa
Tiivistit aika hyvin mun mietteet! Lapsia ei vielä ole mutta haaveissa on jo!