Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kuulostaako tämä paniikkihöiriöltä?

Vierailija
22.08.2014 |

Hei! Haluaisin aitoja mielipiteitä ja kokemuksia teiltä, joilla on todettu paniikkihäiriö. Aloin epäillä sitä itselläni, kun huomasin kummallisia fyysisiä oireita, jotka eivät liity oikeastaan mihinkään tavalliseen sairauteen tai minulla todettuun tautiin.

 

Elämäntilanteestani: olen n. 20-vuotias ja puoli vuotta sitten muuttanut yhteen avomieheni kanssa. Muutimme maalta 500km päähän suurkaupunkiin ja elämäni muuttui todella. Sain mm. toivomani opiskelupaikan. Myös juuri ennen muuttoamme minulle todella läheinen isoisäni kuoli ja seurasin tätä hyvin läheltä, se oli järkyttävä kokemus, jota en ole kunnolla käsitellyt. Koin myös viime syksynä aitoa kuolemanpelkoa, kun luulin, että kaulassani oleva kasvain on syöpää. Onneksi kaikki kääntyi parhain päin ja kasvaimeni oli vaaraton. Elämäni on siis ollut melko stressaavaa viimeaikoina... Olen aina ollut hieman epävakaa mieleltäni siten, että menen helposti hillittömään paniikkiin, jonka kuitenkin usein tunnistan ja saan hallintaan.

 

Tästä johtuen mm. kuukautiseni ovat jääneet pois muuton jälkeen. Yhdet tulivat juuri, kun olin kotona käymässä. Tämä on tutkittu, eikä minussa ole mitään gynekologista vikaa. Muita oireita ovat rytmihäiriöt (nekin tutkittu perusteellisesti ja kaikki ok), nyt viikon ollut vihlova kipu alavatsassa ja virtsarakossa, palelu, kylmät väreet, vatsan turvotus, sydämen tykytys, voimakas pahoinvointi (en kuitenkaan oksenna) ja joskus huimaus. Saatan myös joskus hätääntyä omist ajatuksistani, esim. "Apua, entäpä, jos syttyisi sota, en halua menettää miestäni ja isääni...". Outoa ovat myös nyt uudet, kaksi kertaa ilmenneet yölliset kohtaukset. Nukahdan normaalisti, herään muutaman tunnin päästä tunteeseen, että oksennan välittömästi. Saatan käydä vessassa, mutta oksennusta ei tule.

 

Oksentaminen on asia, jota pelkään. Ajattelin, että ehkä juuri siksi kohtauksiini liittyy voimakas pahoinvointi. Äsköinen pahoinvointinikohtaukseni meni ohi, kun aloin ajatella paniikkihäiriön mahdollisuutta suolistosyövän sijaan.

 

 

Pitkä viesti, kiitos, jos jaksatte lukea ja ajatella asiaa. Kaipaan siis todella aitoja kommentteja, en halua katsella päänaukomista sen kerran, kun tosissani jotain keskustelupalstalla kysyn. Kiitos! 

Kommentit (9)

Vierailija
1/9 |
22.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oit raskaana

Vierailija
2/9 |
22.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oot*

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/9 |
22.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kuulosta paniikkihäiriöltä, enemmänkin ihan stressiltä.

Vierailija
4/9 |
22.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tai ahdistuneisuushäiriö?

Vierailija
5/9 |
22.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Googleta sana paniikkihäiriö, heti ensimmäisenä on terveyskirjaston hyvä sivu paniikkihäiriöstä, käy lukemassa. Mikäli tunnistat kuvatuista oireista omiasi, ota yhteys lääkäriin, paniikkihäiriöön on hyviä lääkkeitä. Minusta tuntuu, että sinun kannattaisi joka tapauksessa hakeutua juttelemaan ammattilaisen kanssa, koska elämässäsi on ollut noin suuria asioita, jotka vaikuttavat sinuun.

Täältä av:ltä ei kannata diagnooseja kysellä, aika harvoin oikeaa lääkäriä paikalla:)

Parempaa jatkoa sinulle:)

Vierailija
6/9 |
22.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on ihan samanlaisia oireita jatkuvasti, mutta lisäksi kohtauksia, jolloin en saa happea, sydän tykyttää, kädet tärisee ja olen ihan varma, että kuolen. Viime keväänä diagnosoitu yleinen ahdistuneisuushäiriö ja keskivaikea masennus. Kumpikin lähtöisin ihan hirvestä stressistä ja loppuunpalamisesta. Oon sun kanssa saman ikäinen.

Jos oireet alkaa häiritä niin kannattaa mennä lääkäriin juttelemaan. Mut ohjattiin terveyskeskuslääkäriltä psykiatriselle sairaanhoitajalle, ja jutteleminen auttoi, vaikka oireet on ja pysyykin edelleen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/9 |
22.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 22:51"]

Mulla on ihan samanlaisia oireita jatkuvasti, mutta lisäksi kohtauksia, jolloin en saa happea, sydän tykyttää, kädet tärisee ja olen ihan varma, että kuolen.

 

Mullakin on justiin tollasta, tsemppiä sulle! Hyvä, että oot saanu varmuuden siitä, mikä sulla on, ettei tarvi hätäillä ja saa rauhotuttua, vaikka tuntuis kuin pahalle. 

 

Samaa mieltä oon, saattaa olla ihan vaan ressiä. Tai ahistusta. Jos tää ei ala helpottaan nii lääkäriin suuntaan, kiitos teille vielä kerran! :))

Vierailija
8/9 |
22.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/9 |
22.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nii siis minä alkuperäinen kysyjä kirjotin ton äskeisen. :) ja kiitin kommenteista. Ja nii, en oo raskaana, oon testannu sen useempaan kertaan. Kävin lukee ton terveyskirjaston jutun ja juuri sen perusteella aloin ajatella, että se vois olla mulle oikee diagnoosi...

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kaksi kolme