Vl-äidit jotka kärsitte esim paniikkihäiriöstä, kysyttävää.

Usko Jumalaan antaa rauhallisen olon

Siellä on niin turvallinen olo omiensa keskellä. On kuin olisi ison perheen ympäröimänä.

En ole vl, mutta paniikki tulee ihmisille usein erilaisissa tilanteissa, ei kaikkia ahdista samat jutut. Itsekin tuollaisissa tilanteissa istun mieluusti penkin päässä ja melko lähellä ovea, mutta voin silti nauttia tilaisuudesta aivan normaalisti. Voin sitä paitsi kuvitella, että monelle vanhoillislestadiolaiselle seurat ovat hyvin turvalliselta tuntuva ympäristö jo lapsuudesta asti, eikä paniikki siinä tilanteessa tule ehkä mieleenkään.

En ole vl, mutta paniikkihäiriöstä luennoilla on kokemusta. AINA istumaan penkin päähän mahdollisimman lähelle ovea. Ensimmäisellä luennolla kussakin salissa poistun ovesta kerran harjoituksen vuoksi ja tulen takaisin. Nähtyäni ettei poistuminen olekaan mitenkään vaarallista tai erityisen huomiota herättävää, pystyn rauhoittumaan.

Suurempi ongelma on pienemmät tilaisuudet, joissa poistuminen huomataan helpommin. Pienimmissä palavereissa sanon yleensä esim. että odotan yhtä puhelua, niin että saatan joutua poistumaan. Kun on ikään kuin henkisesti ovi auki, on helpompaa.

Vaikeimpina aikoina mulla oli myös rauhoittavat käytössä tarpeen mukaan.

Minä tiedän mitä paniikkihäiriöstä kärsivä voi kokea seuroissa. Olin kiltti uskovaisen perheen tyttö. Opiskelupaikkakunnalla seuroissa se vasta alkoi. Alkoi ahdistaa aivan mahdottomasti. Ei se johtunut mistään mitä puhuja sanoi tai jätti sanomatta. Se oli sisäinen ahdistus. En pystynyt enää käymään seuorissa. Piti jättää kokonaan se.