Mitä ajattelet kaltaisestani? (lapsellinen aikuinen)

Alkoholin liikakäyttö ei ole hyväksi kenellekään. En ymmärrä miksi "juhliminen" tarkoittaa niin monelle alkoholin (yli)käyttöä. Juhliminen on juhlimista ja ryyppääminen ryyppäämistä. Ehkä yrität itsekin peitellä ryyppäämisestä kutsumalla sitä "juhlimiseksi", kuulostaahan se olevinaan paremmalta kuin se että sanoisi rehellisesti ryyppäävänsä paljon. 

Mitään muuta vääräähän tuossa ei ole kuin se, että itsellesi teet väärin kun ilmeisesti olet tiellä alkoholistiksi (jos et ole jo).

Olet ihminen, jolla ei ole mitään päämäärää ja pyrkimyksiä elämässä. Olet saanut kaiken aivan liian helpolla, joten mikään ponnistelu minkään eteen ei kiinnosta sinua. Voit vaihdella mieltäsi ihan miten vaan, eikä sinulle tule suuria ongelmia eteen.

Jossain vaiheessa heräät lapsellisuuteesi ja tajuat olevasi yksinäinen. Sinulla ei ole kohta miestä, eikä +35 ikäisille naisille ole enää kummoisia miehiä tarjolla. Tyydyt johonkin hyvinkääläiseen Reiskaan, jonka kanssa muutatte pieneen rivitalonpätkään elämään elämäänne. Saatte kaksi lasta ja tajuat, mitä olet koko ajan kaivannut.

Elät onnellisena elämäsi loppuun asti, mutta kadut sitä, että menetit aikuiselämästäsi 15 vuotta typerään bilettämiseen.

Muita kysymyksiä?

[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 11:44"]

Miksi en saa elää tällaista elämää? Väkisinkö pitää hommata lapset ja omakotitalo? Matkustelu on se intohimoni ja sitä en voisi lasten kanssa tehdä niin usein ainakaan.

[/quote]

Ei tarvitse hankkia. Olen suurin piirtein ikäisesi, ja minullekin elämässä ovat tärkeitä mm. juuri matkustelu ja hauskanpito. En aio koskaan hankkia lapsia tai omakotitaloa vaan tehdä juuri niitä asioita, joita haluan. Varaudu siihen, että tietynlaisia ihmisiä tämä provosoi toden teolla. Elämän ei kuulemma tule olla liian helppoa ja mukavaa.

Kannattaa kuitenkin tarkkailla tuota alkoholinkäyttöä. Tee nettitesti. Krapulassa ei pitäisi joutua tulemaan töihin minkään ikäisenä.

toinen 33 vastaa, tosin en juurikaan juo, mutta nautin elämästä. Minusta elämää pitää elää niin kuin itsestä parhaalta tuntuu, ei kuunnella sosiaalista painetta. Kuolemansairaat ovat katuneet vain sitä, etteivät toteuttaneet omia unelmiaan, vaan kuuntelivat muita ja toteuttivat sitten näitä muiden unelmia ja toiveita. Siksi toteutankin omia unelmiani, joihin kuuluvat matkusteleminen ja elämykset. En myöskään halua omia lapsia, omaa talo tai muuta sellaista "aikuisten juttua". Joku toinen haaveilee niistä. Siksi elämä onkin niin hienoa, kun meitä on niin monenlaisia!

Nauti jokaisesta hetkestä - carpe diem!

[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 11:55"]

Olet ihminen, jolla ei ole mitään päämäärää ja pyrkimyksiä elämässä. Olet saanut kaiken aivan liian helpolla, joten mikään ponnistelu minkään eteen ei kiinnosta sinua. Voit vaihdella mieltäsi ihan miten vaan, eikä sinulle tule suuria ongelmia eteen.

[/quote]

Tätä juuri tarkoitin. Jotkut todella uskovat, että vain vaikeudet ja ongelmat tuovat merkitystä elämään. Näin ajatellaan lähinnä protestanttisissa maissa. Etelä-Amerikassa ihmisillä ei ole mitään vaikeuksia sovittaa yhteen hauskaa ja syvällisellä tavalla tyydyttävää arkea. -4

Eihän siinä mitään vikaa ole, että haluaa nauttia elämästä, matkustella eikä syystä tai toisesta hanki lapsia. Mutta jos se hauskanpito on enimmäkseen baareissa käymistä ja ryyppäämistä niin säälittävältä kuulostaa. Eikä se riipu siitä, onko 33 vai 23.

Minä olen 46, lapseton mutta parisuhteessa. Teen mieluista työtä ja käytän myös vapaa-aikani mahdollisimman mielekkäällä tavalla, siihen kuuluu myös paljon matkustelua. Baareissa juokseminen ei ole ollut mun juttu enää moniin vuosiin.

Ei kenenkään "pidä" hommata lapsia tai omakotitaloa, jokainen elää tyylillään ja se on ihan okei. Mutta tuota alkoholinkäyttöäsi voisit vähän miettiä.

Niin joo ja lisään tähän vielä luonteestani sen verran, että olen erittäin paljon omaa aikaa tarvitseva, toinen ääripää on sitte tuo bilettäminen. Ehkä joku kultainen keskitie voisi olla ok, toisaalta en lainkaan kaipaa sitä, joten siksi elän näin.

Olen ollut tosi ujo ja nykyäänkin olen, mutta eri tavalla kuin ennen. Olen vain tajunnut, että olen yksinkertaisesti introvertti enkä kaipaa toisten seuraa esim. töissä. Hyväksyn tämän itse ja muut saavat sitten sietää tai olla sietämättä.

Kotini on monesti räjähtämispisteessä, vaikka jollain tasolla olenkin siisti ihminen. Olen vain taipuvainen kaaokseen. Yhdessä päivässä saan asuntoni täysin sekaisin! Näin on ollut aina.

Yksi syy tuohon lasten hankkimatta jättämiseen on myös järki: haluan, että lapsia tekevät vain ne, jotka niistä voivat huolehtia täysillä. Voisin kuvitella omien lasteni elävän sekalaisessa asunnossa (miten jaksaisin siivota heidän jälkensä, kun omatkin jäävät siivoamatta päiväkausiksi), miten kestäisin jatkuvaa älämölöä kiukustumatta (=raivokohtaus) ja miten jaksaisin päivästä toiseen kiikuttaa niitä milloin missäkin harrastuksissa ja kai täytyisi rampata kylässäkin, että oppisivat sosiaalisiksi. :D

Niin, että en koe olevani sellainen ihminen, jonka kannattaisi tehdä lapsia, vaikka olenkin hyvä kasvattaja ajatuksentasolla (ymmärrän lapsen mieltä) ja omaan hyvät geenit.

Eiköhän sinun ongelma ole se että olet aina kuvitellut että elämä loppuu 3-kymppisenä? Mitä niin erilaista sinunkin elämä on ollut ikävuoden 27 jälkeen? Onhan ne saman ikäisiä kanssasi -vaikka oletkin "jo" täyttänyt 30?

Itselläni on monta lasta, harrastuksia, lapsien harrastuksissa toimimista, työ on säännöllistä 3-vuorotyötä. Viikonloppuna menee lapset hoitoon ja lähdemme viihteelle. Olen sinua muutaman vuoden vanhempi, ai kamalaa..

Tai siis ehkä tuolla lapsellisuudella tarkoitan myös tuota, että en aio vääntäytyä tiettyyn muottiin jaj os minusta ei pidetä (kuten herkäsit käy, kun luetaan väärin olemustani eli ujohko = joko täysreppana tai sitten ylimielinen), niin en koe mitään tarvetta saada tuollaisia ihmisiä pitämään minusta. Päinvastoin odotan hetkeä, jolloin saan hyökätä vastaan tai näyttää todellisen luonteeni ja katsella sitten, miten suu pannaan. Olenko vähän sitten sellainen angstinen teini vai mitä tämä on?

Sanottakoon, että äitini on samanlainen...

No, mulle kävi niin, että menin kaverini kanssa noin 30-vuotiaana yhteen bilemestaan, jossa olimme käyneet paljon nuorempana. Kävi nolosti: portsari alkoi esitelmöidä meille, että täällä kylläkin käy nuorempia. Olette tänne liian vanhoja! Itsekin olin mielestäni nuoremman näköinen. Minua oli yliopistossa jopa luultu fuksiksi, kun näytin niin nuorelta. (ekan vuoden opiskelijaksi, tosin aloitin vanhempana opiskelun ja olin jo 4. vuoden opioskelija.)  Silti kävi noin. Tuon paikan ikäraja on 22 vuotta. Olimme selvin päin ja hyvin pukeutuneita. Ihmettelen.

Tuosta 4 vuoden päästä menimme mieheni kanssa samaan paikkaan muisteluille, kun olimme tutustuneet siellä aikoinaan. Kerroin, ettei viimeksi oikein päästy sisälle. Siellä oli portsarina tv:stä tuttu aika vanha kehonrakentaja. Se sanoi vaan tervetuloa.

Kohta sulle kumminkin tulee eteen tilanne, että olet liian vanha.

Mutta miksi pitäisi jäädä suremaan asioita, joille ei enää voi mitään? Uskon ja toivon itsekin, että ajallaan tämä loppuu..

Esim. en aikoinaan mennyt lukioon, syitä oli paljon (enkä olisi tuolloin varmaan pärjännytkään). Välillä jaksan miettiä, mitä olisin voinut tehdä elämässäni toisin, mutta sitten tajuan, että olin tuolloin se joka noin päätti enkä enää asialle mitään voi. Miksi surkuttelisin yhtään mitään, elän tätä yhtä ainoaa elämääni ja olen ainakin saanut toteutettua tuohon matkusteluun liittyviä haaveita, seuraavaksi ehkä ostan oman asunnon.

Sen näkee sitten, kun en enää "kelpaa" baariin, mitä tapahtuu. Onko minulla miestä enää silloin? Meillä menee nykyiseni kanssa biletyshommat melko tasan, joten siitä ei ole tullut riitaa.

Mutta miksi miettisin tulevaisuuttani niin, että "sitten kun en enää voi".. Sitten on sitten ja olen monesta muustakin asiasta selvinnyt ja elämäntyyliäni muuttanut. Jos lapsia tahtoo väenvängällä niin onhan noita muitakin vaihtoehtoja kuin oma sikiäminen.