Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Avomies imee kaiken energian minusta

Vierailija
02.11.2013 |

Asumme yhdessä. Avokki käy töissä, mutta hänen työpaikkansa on toisessa kaupungissa jossa hän käy 4-10krt/kk. Hänellä on toimisto meidän kodissa, ja hän saa aikalailla päättää päiviensä kulun. Käytännössä mies on siis kotona päivät yksin ja aloittelee työpäiväänsä yleensä neljän maissa. Aamupäivästä hän kyllä siivoilee yleensä hieman, tyhjentää apkn jne. eli hoitaa osuutensa mutta ongelmana on se ettei hän anna mulle samanlaista vapautta kuin mitä itse kokee työpäivieni aikana. Miehen asiakkaat käyvät siis yleensä meillä hoitamassa asioita ja minä olen silloin jo kotona. Välillä mies lähtee hoitamaan asioita max2tunniksi, jolloin minä pääsen kauppaan tai hoidan jotain muita kotitöitä. Yleensä kuitenkin kaupassakin käydään yhdessä. Kun minä menen nukkumaan siinä 22-23 aikoihin, mies senkun jatkaa töitään. Yleensä siis istuu koneella yöt, puhuu puhelimessa, tv huutaa, hakee ruokaa jne. Vuorokausirytmi on ihan päälaellaan. Nukun siis metelin takia todella levottomasti. Omat vapaapäivänikin pääsen viettämään aina miehen kanssa. Joo onhan se kiva käydä ostoksilla, ravintolassa.. Mutta kun haluaisin olla kotona yksin, syödä sohvalla, pierrä, olla omissa oloissani edes joskus! Miehellä on myös 5v lapsi, jonka kanssa he viettivät ennen aikaa kaksistaan. Nyt tuntuu että kumpikaan ei osaa tehdä mitään ilman minua. Edes saunaan eivät kaksin selviä. Miehen varsinaiset työpäivät eivät taas yleensä osu minun työpäivien kanssa yksiin. Kun mies haluaa lähteä ulos juhlimaan kavereidensa kanssa, minun vain ON tultava mukaan tai kukaan ei lähde. Eli istuvat sitten illan meillä maanitellen mua lähtemään "yksille". Tai jonkun "Penan" luo. Enkö sais ees silloin olla kotona yksin?!

 

Sanokaahan mielipiteitä ja neuvoja. Olen nyt kerrankin yksin, mies lähti hakemaan vanhempiaan ja minun pitäisi kokata vieraita varten mutta oli pakko päästää tämä ulos. Pahoittelen viestin sekavuutta, kirjoitin asioita siinä järjestyksessä kun ne tulivat mieleen. Ja kirjoitin ihan tietoisesti miehestä koska avokki/avopuoliso on sanana vaikeampi käyttää.

Kommentit (9)

Vierailija
1/9 |
02.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kääk! En tajunnut että tekstiä tuli noin paljon kun iPhonella kirjoitin, pahoittelen kappalejakohen puuttumista!

ap

Vierailija
2/9 |
02.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joudut ihan itse miettimään, että oletko elämäntilanteesi kanssa sujut, vai aiotko tehdä muutoksia. Toista ihmistä ei voi väkisin muuttaa, joskus on parempi ottaa ja huolehtia omasta hyvinvoinnistaan ja antaa toisen jäädä omilleen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/9 |
02.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

miksi et vaan sano sille mitä kaipaat? mutta ymmärrän että tilanne ahdistaa, ite en kestäis ilman omaa rauhaa.

Vierailija
4/9 |
02.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletteko keskustelleet asiasta miehesi kanssa? Oletko pyytänyt esimerkiksi öisin olemaan hiljempaa? Etkö vaan voisi järjestää itsellesi omaa aikaa, lähde vaikka ostoksille ystävien kanssa? Miksi alistut tilanteeseen?

Vierailija
5/9 |
02.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

5 jatkaa. Onko mies mustasukkainen, vai miksi kaikki pitää tehdä yhdessä?

Vierailija
6/9 |
02.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muutos pitää varmasti tulla, eihän tuota kukaan kestä. Minkä verran olet jutellut asiasta miehesi kanssa? Onko sieltä tullut mitään yritystä muuttaa asioita normaalimmaksi? Kuinka kauan tällaista yömetelöintiä on jatkunut ja miksi yleensä yöllä pitää melskata, huudattaa telkkaria yms.? Kuinka pitkään mies nukkuu, eikö hän voi tehdä töitään vaikka klo 10-18 välisenä aikana - onko mitään hyötyä tehdä niitä yöllä? Ja se, ettet saa mitään rauhaa olla yksinään tai jäädä kotiin illalla, on mielestäni hyvin outoa käytöstä - mitä mies on sanonut siihen syyksi?

 

Kirjoitapa kaikki "ei kivat" jutut paperille ja istuta isäntä pöydän ääreen juttelemaan niistä. Sovitte siinä myös yhteiset pelisäännöt ja niistä pitää miehenkin pitää kiinni, muuten ainakin minä katoaisin tuosta suhteesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/9 |
02.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole mustasukkainen, tai jos on niin kätkee sen hyvin. Hänelle yhteinen aika on tärkeää, hänen kaverit tykkää minusta ja "kaikki naisethan tahtoo huomiota". Muistaa siis merkkipäivinä ja tahtoo hemmotella minua. ihana ajatus, mutta liika on liikaa!

Asiasta on puhuttu. Jos sanon tarvitsevani omaa aikaa, mies kokee sen jotenkin loukkauksena. Vetää ihan överiksi sen homman eikä tule kolmeen päivään kotiin "kun olen heittänyt ulos". Välillä taas ymmärtää, ja jos ehdotan vaikka hälle ja lapselle puistovisiittiä se sopii. Miehelle. Mutta sitten on lapsen vuoro heittäytyä hankalaksi eikä halua löhteä jos minä en tule. 

Ap

Vierailija
8/9 |
02.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä sitten jos mies valvoo öisin? Itse en voisi kuvitellakaan meneväni nukkumaan siinä klo 22-23. meen yleensä nukkumaan kolmen maissa. Olen tehnyt paljon yötyötä, joten rytmi on minulle normaali. Sopeudu sinä vuorostasi miehesi rytmiin. Tai laita edes korvatulpat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/9 |
02.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Teidän parisuhde kuulostaa siltä, että ideaalitilanteessa te asuisitte omissa kämpissänne ja viettäisitte muuten päivät yhdessä kuten nykyisinkin.. Halutessasi voisit vetäytyä omaan kämppään ja yösi olisivat helpommat. Minä olen myös sellainen, että tarvitsen sitä omaa oman navan kaivelu aikaa ja kaikki ihmiset pois ympäriltä.. Siis yksinäisyyttä ja tilaa hengittää, että jaksan taas olla sosiaalinen. Onneksi puolisoni on samanlainen ja ymmärretään lapsiperhearjessakin toisen yksinäisyyden kaipuu ja myös annetaan sitä toisillemme.

 

 

 

Sinun mies on taas ripustautuja ja sellaiselle henkilölle taitaa olla vaikeaa ymmärtää sinun maailmaasi ja tapaasi elää kuten sinulla vastavuoroisesti on häntä kohtaan. Onko miehesi lapsesta tulossa samanlainen ripustautuja? Onko teillä mahdollisuutta päästä keskustelemaan luonteenpiirteiden eroista parisuhde terapeutille?  

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä seitsemän kuusi