ossujen kanssa "tappelu" on niin uuvuttavaa, että välillä tekisi mieli luovittaa

possujen?

Onko Ossu Österreicher, Aussie vai joku kotimainen naapurin sukunimen väännös?

Kiitos... Saanpahan edes jostain aihetta nauruun.

Ap

Tulitko just pubista vai miksi valitat keskellä yötä kyseisestä ammattikunnasta täällä? Kyllä me uskotaan ettet oo paskamutsi :)

En käytä alkoholia. Tuli tämän pahan olon takia valvottua, eikä minulla ole syytä herätä aamulla aikaisin kun lapset ovat viety pois.

Pelkään että heidät huostaanotetaan, koska sossut kuvittelevat etten ulkoile heidän kanssaan, pidän heitä nälässä ja ties mitä muuta.

Lapsiani en ole koskaan ättänyt heitteille. Mun oli tarkoitus saada päänuppi kuntoon, mutta aika raskaalta tuntuu että tarvitsee hoitojen lisäksi vängätä sossujen kanssa olemattomista ongelmista.

Ap

Mikä siellä sinun päänupissa on ap?

Olen ollut itse sijoitettuna ja tiedän enemmän kuin tarpeeksi ongelmista mihin ihminen voikaan joutua. En syytä sossuja tai sijaisperheitä tai mitään muutakaan tahoa itsessään mutta ongelmia löytyy ja aina ei tosiaan ole kyse lastensuojelusta, sen varjolla tehdään paljon kyseenalaisiakin päätöksiä :(

Tuttu tunne. Hain tukiperhettä ja tarjottiin hätähuostaanottoa. Eli tukena tarjotaan sitä mitä on ja varsinkin jos sen maksaa valtio kunnan sijaan. Ei sitä mitä tarvitaan. Kevyitä tukitoimia ei ole. Siksi käytetään "raskaita". Olen puhunut tästä hävettävästä asiasta ympäriinsä. Eräs äiti näytti huostaanotto paperit. siinä oli selkeästi, ettei äitiydessä ole vikaa, mutta kaksi sairasta lasta on niin raskaat, että suositellaan huostaanottoa. Tämä vastoin äidin toiveita. Siinäkin luulisi toisenlaisten tukitoimien olevan ensisijaiset. Tuki pitäisi olla perhelähtöistä. Joskus tarvitaan järeitä otteita, esim perheen ohjaamista hoitoon päihteiden takia. Huostaanotto tuntuu olevan ratkaisu kaikkeen ja toisinaan sitä ei sitten käytetä kun tarvittaisiin. Toisaalta minun kohdalla sossu onnistui. Hämmäsyin niin, että en ole enään sen jälkeen mitään lomaperhettä kysynyt. Toisaalta se on vaatinut minulta työnjättämistä. Pärjätäänhän sitä näinkin. 

Jokainen kirjoittaa elämänkerrassaan itsestää sen sankarin ja muista syyllisiä  kaikkiin ongelmiinsa. Minusta sosiaalityöntekijät tekevät arvokasta työtä ja heidän arvostelunsa on ala-arvoista ja todella loukkaavaa.

Itse seuraan tällä hetkellä myötähäpeässä erään äidin oman pään totuutta ja evankeljuminsa julistusta sosiaalitoimen mielivaltaisuudesta, kuinka hän joutuu todistamaa olevansa hyvä vanhempi kolmelle huostassa olevalle lapselleen. Kuinka muut tietää heidän asioistaa paremmin ja kuinka muut puhuu heistä pahaa.

Ja nyt hänellä on tarjota lapsilleen perhe. Wannabe vaimona miehelle, jonka tapasi kk sitten, joka on työtön sosiaalitoimenasiakas,  joka vielä viime kesänä oli narkkarin kanssa naimissa ja nyt puuhaavat muuttoa ulkoimaille...aivan ja vielä epäilee olevansa raskaana, joten ei alkoholia 9kk. Seuraavaksi statuspäivitys lähibaarista, kuinka ollaan hunningolla...

Ihan oikeasti nämä ihmiset ovat lasten puolella! Ihanne maailmassa kun ei eletä, (pakko lisätä ettei tule tuuban länkyttämistä) heillekin sattuu työtapaturmia, mutta yksikin lapsi, joka saa paremmat olosuhteen on jo puoli voittoa, kaikkia kun ei voi pelastaa perushoivan puutteelta, joka on ihan päivittäistä arkea suomalaisillekin lapsille.

Missä ihmeessä te oikein asutte, jos huostaanotto on siellä ratkaisu kaikkeen O_o Huostaanotto on ihan kamalan kallista, täällä siihen ei meinata päätyä vaikka ihan oikeasti olisi tarvetta, mutta ei nyt tosiaankaan ainakaan sen takia että lapset ei ulkoile.

Huostaanotto on kallista valtiolle ei kunnalle... Siinä on se ero millä "paikataan" kuntataloutta...

Itsekin hain tukiperhettä ja sitä on odoteltu. Se oli kuulemma löytynyt jo viikkoja sitten, mutta eivät sossut ole mulle ainakaan mitään ilmoittaneet, mutta nyt sain sitten tietää kun lapset jouduttiin kiireellisesti sijoittamaan pois kotoa.

En jaksa alkaa selittämään mikä minussa on vialla, mutta hetkellisellä lääkityksellä ja terapialla se on hoidettavissa... Tai ainakin toivon niin.

Ap

Lapsi ei saisi olla äidin terapialelu! Minusta ei pidä edes miettiä äitiä siinä vaiheessa, kun lapset otetaan huostaan, koska siinä pelastetaan lasten elämä! Äiti on aina hyvä äiti itselleen, vaikka tumppaisi tupakat lasten napaan.

Et varmaan ap jaksa selitellä, ymmärrän sen koska varmaan olet joutunut samat asiat puhumaan jo monta kertaa. Täytyy kyllä sanoa se että jos lapsesi takaisin haluat tai täältä tukea et voi vaan syytellä ja sitten vetäytyä kun "et jaksa selitellä".

Olen pahoillani että sanon tuon koska tiedän että loukkaannut. Se vain on totuus.

Sinun on todellakin jaksettava jos haluat perheen yhteen. Jaksettava selittää rauhallisesti asiat uudelleen ja taas uudelleen. Pidettävä oma pää kylmänä koska jos alkaa pää rakoilemaan tuon tilanteen alla se on ymmärrettävää mutta lapsiasi se ei todellakaan tuo takaisin.

Äidissä voidaan osoittaa vikoja ja puutteita hyvinkin äärinmäiseen rajaan asti, eikä häneltä silti lapsia kovin helpolla viedä.

Sinä itse tiedät, että et ole kunnossa ja sinä saat hoitoa ja silti et nää metsiä puilta. On ihan liian iso taakka lapsille kantaa sinun ongelmia. On lapsille liian iso rooli olla syy sinun ylös nousemiseksi ja nukkumiseksi jne. Ei lapset ole vastuussa aikuisista.

Ole onnellinen että lapsesi saa hoivaa ja huolenpitoa, kaikki lapset eivät ole yhtä onnekkaita.

Joo. Tää on niin kuultu. Sun mies on hullujenhuoneella ja uhkailee teitä, sä syöt lääkkeitä ja käyt pollatohtorilla ihan vaan siksi kun et kestä sun hullua miestä, sähän et siis ole mitenkään hullu. Lapset on otettu huostaan koska susta kulkee ilkeitä juoruja ja pikkukaupungin sosiaalitantat ovat kapeakatseisia moralisoijia, ja lapset ihan perusteetta otettu huostaan.

Ehkä katsomalla peiliin, määrittämällä mikä sinussa nyt on niin vialla, ja pyrkimällä korjaamaan sen asian, saatat joskus olla tarpeeksi tasapainoinen äidiksi. Nyt et sitä ole, olet täysin vailla itsekritiikkiä, etkä ymmärrä että mielisairaus joka vaatii lääkitystä olisi jotenkin este lapsista huolehtimiselle.

Huostaanottokin vie taloudellisia resursseja, viis siitä ovatko kunnan vai valtion rahoja. Ei niitä kukaan huvin vuoksi tehtaile. Sossuilla on sitä paitsi niin kiire, ettei heillä ole aikaa ilkeyttään ja luppoaikaan ikävystymistään ottaa keneltäkään huostaan lapsia turhaan.

Meillä on lapsi psykiatrisessa hoidossa ja eilen väläyteltiin sijaisperheen sekä pitkäaikaisen, ympärivuorokautisen osastojakson mahdollisuutta. Kysyin että onko se alle kouluikäiselle hyväksi, jos joutuu viikkokausiksi eroon vanhemmistaan, menivät "ammattilaiset" vaikeiksi.

Itsekritiikin puutteesta on helppo syyttää meitä vanhempia, mutta kannattaa muistaa että jokaisella tarinalla on useampi puoli. Meidän lapsi on oman käytöksensä vuoksi hoidossa, ei siksi että isi juo tai äiti hakkaa. Lapsella on neurologisia diagnooseja ja suvussa on mm. skitsofreniaa...lisäksi tätä käytöstä on seurailtu kohta kolme vuotta, siihen muutosta saamatta kenenkään avulla (kuntoutus jne.).

Haluan ehdottomasti, että lapseni saa hyvää hoitoa ja jos jossain välissä katsotaan, että hän ei pärjää kotona tai me vanhemmat emme jaksa enää hoitaa häntä, sitten suostun ilomielin huostaanottoon tai pitkiin osastojaksoihin. Mutta nyt tilanne ei ole sellainen ja siksi haraan vastaan, vaikka tähän on sotkettu jo lastensuojelukin. Itse kun lastensuojeluun soitin, kehoittivat minua "miettimään vielä ennen ilmoituksen tekemistä"...kun psykiatri soitti, asia oli sillä selvä ja tukikeinoja lähdettiin pohtimaan jo seuraavalla viikolla. Miksi sitä apua ei saa, ennenkuin ollaan oikeasti pulassa?

Ongelma onkin se, että näitä kevyitä tukitoimia ei ole tarjota. Apua saat vasta kun huostaanotto on tarpeen. Nähty on ettei huostaaottoakaan saa aina kun se on tarpeen. Monelta säästyttäisiin, jos perhe saisi apua, esim. tukiperheen ajoissa. Yleensä ongelmat alkaa pienestä ja silloin pieni apu auttaisi eikä ongelmat pääsisi pahaksi. Ideaali on se, että kaikki pystyy hoitamaan kaikki asiansa itse. Mutta se on idealistinen tilanne tässä maailmassa.. 

Ap on kova aloittelemaan keskusteluita. Seuratkaapa.

Olisiko teistä sitten vastaamaan huutoon. Tukitoimia tarvitaan, ongelma todettu. Jääkö asia nyt sitten tähän vai olisiko teistä myös ongelman ratkaisijoiksi.

Öh, aika kapeakatseista on meininki täälläkin. Äiti leimataan niin mielellään.

On totta että huostaanotto maksaa ja paljon mutta arvatkaapa mitä, ei se sen yhden sosiaalityöntekijän pussista lähde.

Tuo että sosiaalipuolella on hirvittävä kiire ja liikaa työtä yhdelle ihmiselle saattaa myös aiheuttaa ns.turhia huostaanottoja! Tarkoitan sitä että esim. minä olen otettu huostaan ihan normaalista perheestä, olimme toki köyhiä kuten 90-luvulla moni muukin(lama).

Minun ongelmani oli koulunkäynti, tutustuin pariin tyttöön kenen kanssa alkoi oluen maistelu yms.

Meidän perhe olisi ehkä tarvinnut meille isommille lapsille esim. harrastusrahaa ja/tai tukiperheen. Mitä tahansa muuta olisi voitu kokeilla ensin mutta päättivät sitten avohuostaanotosta niin että minä lähden lastenkotiin. Itse halusin sitä typeränä teininä.

Tavallaan meidän kohdalla ne kaikki muut avun vaiheet jäivät näkemättä ja tuosta laitos elämästä tuli vahva identiteetti josta en ole vieläkään kunnolla kasvanut pois.

Se mikä lähti viattomasta oluen maistamisesta päätyi siihen että olen kävelevä tietosana-kirja huumeista,lääkkeistä ja väkivallasta. Joskus vaan mietin mitä jos olisi kyetty heti alkuun kevyempiin tukitoimiin.

Minun omassa pienessä perheessäni on myös ongelmia, pienet lapset ja tunteidensa kanssa kamppaileva mies joka sitten loppujen lopuksi löi.

Typerä minä avoimena puhuin asiaa toivoen että saataisiin apua. Nyt tilanne se että meistä jokainen käy tuon väkivallan teon jälkipyykkiä omille psykologeillaan, käymme myös pariterapiassa ja meistä tehdään sen kautta lastensuojelu-ilmoitus ja perheneuvolaan ottavat yhteyttä.

Olen itse soitellut myös perheneuvolaan pariterapeutin kehotuksesta mutta eivät oikein osanneet muuta kuin kysyä mitä apua tarvitaan, en itsekään tiedä :) Siksi soitinkin heille.

Olemme siis mokanneet, ei siinä mitään mutta nyt meidän koko perhettä pompotellaan terapiasta toiseen ja osoitellaan suorastaan sormella joka kerta kertoen miten huonosti lapset voivat eläessään masentuneen äidin ja väkivaltaisen isän kanssa :(

Meillä on ollut riitaa ja paljon, se on ongelma ja sen myönnän. Masentunut olin ehkä kun kuopus syntyi, ei siitä nyt mitään diagnoosia ole kuitenkaan.

Lyömiseen asti elimme kuitenkin hyvin normi pikku-lapsi arkea. Nyt tuon kaiken päätä sekoittavan avun jälkeen en tiedä enää olenko lintu vai kala.

"hyvä että hait apua mutta huono kuitenkin" on sanoma joka tulee...