Lue keskustelun säännöt.
Mikä tekee toisista suositumman kuin toisista?
28.12.2012 |
En tiedä, mikä minussa on "vialla" kun seurani ei kelpaa kenellekään. Omasta mielestäni olen huumorintajuinen ja iloinen, vaikka aika ujo olenkin enkä kovin puhelias. Muutenkin aika huono tyrkyttämään seuraani. Pidän kuitenkin yhteyttä kavereihini ja ystäviini mutta minuun päin ei koskaan olla yhteydessä eikä kukaan käy luonani, ei pyydetä lenkille, leffaan tms. Jään aina ulkopuolelle kaveripiiristä. Ihmiset käyttäytyy kuin minua ei olisikaan. Tästä syystä joskus tuntuu vaikealta mennä ihmisten seuraan, kun mietin josko minusta ei pidetä tai seuraani ei kaivata.
Mikä toisista ihmisistä tekee sen, että heidän seurassaan viihdytään ja heillä on runsaasti ystäviä?
Kommentit (19)
Jotka ovat sosiaalisesti rohkeita.
Niiden kanssa on helppoa ja mukavaa. Ei ole mitään karehdittavaa eikä mitään liian häiritsevää. Mielenkiintoisia juoruja suu täynnä. Sekä kannattaa olla hyvää pataa, kun ei joudu itse juorujen kohteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki sanovat että olen mukava, reilu, avoin ja iloinen. Osaan heittää hyvää läppää, varsinkin se iloisuus korostuu jos ei olla tunnettu. Olen hyvä kuuntelemaan ja hyvin myötätuntoinen, en kadehdi helposti. Kiltti ja reilu perusluonne.
Mutta... Heikkouteni on, että en osaa puhua kauaa sellaista "tyhjänpäivästä" juttua. Olen syvällinen ihminen, joka pohtii paljon asioita. Toisaalta sitten vitsailupuolikin löytyy. Mutta en vain osaa jutella esim. puolituntia jostakin marjanpoiminnasta, tai ruuanlaitosta, omasta ruokavaliosta, autohankinnasta jne. Osaan kyllä kuunnella, ja minua kiinnostavat hyvin laajasti eri asiat, myös ne vähän kevyemmät aiheet (en vain itse osaa puhua niistä pitkästi).
En myöskään ole mikään bilettäjä. Joten minua ei saa minekään ravintolaan istumaan. Lisäksi olen ulkomuodoltani vähän epämiellyttävä (siisti ja puhdas ja laatuvaatteet aina päällä, samoin kevyesti meikattu ja tukka siististi) koska olen lihava ja erittäin ruma. Oikeasti olen tullut siihen tulokseen, että sillä ulkomuodolla on merkitystä (kauneus vs rumuus) toisen kiinnostusarvoon tutustumisvaiheessa.
Olen erittäin kiinnostunut toisten jutuista, mutta kukaan ei sitten vastavuoroisesti ole kiinnostnut minusta tai lapsistani, vaikka esim. itse olin kiinnostnut kuuntelemaan esim. "pikku Pekan" korvavaivoista puolituntia!
Naapurustossa asuu pari kaveriani (?) joiden miehet ovat miehenikin kavereita. Nämä miehet käy mieheni luona useinkin, mutta nämä naiset ei koskaan ole mukana. Eivätkä kyllä käy yksinkään luonani. Aina silloin tällöin kutsun heitä meille kylään, mutta meitä ei kutsuta kylään koskaan. Satun tietämään, että nämä naiset viettävät paljon aikaansa keskenään mutta minulle ei tilaa ja aikaa löydy. Se tuntuu pahalta :/.
Ehkä minä vain olen niin tylsää seuraa ettei seurassani viihdytä.
Ap
tiedän, minkälaisista ihmisistä ihmiset tykkäävät, ja osaan olla sellainen halutessani.
Eli, ihmisten ilmoilla olen -jos haluan seuraa- hymyilevä, hyväntuulinen, vähän sellaisen oloinen että mulla on hauskaa vaikka yksikseni (ei liikaa, ettei pidetä hulluna :D ). Katselen avoimesti ihmisiä, haen katsekontakteja, hymyilen, saatan vaihtaa pari sanaa ihan tuosta noin vain "onpa hyvää musiikkia, mä niin tykkään tästä biisistä" "vitsi kun ihana ilma!" tms. mitä nyt tilanteeseen sattuu sopimaan. Kunhan on jotain positiivista ja heitetty ystävällisesti hymyillen ja vähän niinkuin puolihuolimattomasti, mutta se toinen ihminen huomioiden.
Näistä se aina alkaa.
Olen huomannut myös tyypit, joita ei juuri lähestytä, he ovat jotakin näistä: näyttävät myrtsiltä tai juroilta, eivät itse hae kontaktia, eivät koskaan aloita keskusteluita, ja jos heidän kanssaan aloittaa keskustelun, eivät pidä sitä yllä (vastaavat vain yksisanaisesti, eivät kysele mitään, tai eivät näytä kiinnostuneilta jos heille kertoo jotain... huom. kiinnostuneelta näyttää, kun katsoo puhujaa silmiin, hymyilee hieman, nyökkäilee, pyytää kertomaan lisää tai kyselee jotain tarkentavaa, ynähtelee sopivin väliajoin "aijaa" "niinkö?" "ihan tosi?" tms.) on myös hyvä olla suurimmaksi osaksi samaa mieltä, tai jos onkin eri mieltä, ei ainakaan isoista asioista. Jostain mitättömästä sivuseikasta voi esittää eriävän mielipiteen, muuten kannattaa pitää mölyt mahassa jos haluaa seuraa tästä ei-niin-tutusta-ihmisestä.
Ei myöskään kannata selittää loputtomiin lapsistaan, lastensa sairauksista, omista sairauksista, ikävistä asioista jne. Pinnallista joo, mutta kannattaa pysytellä iloisissa asioissa, sitä small talkia siis.
Ja hei, yks tärkee juttu: tervehtiminen! Seuraa kaipaavat, tervehtikää te ensimmäisenä, hymyillen, reipaasti ja iloisesti! Se antaa teistä avoimen kuvan.
Toiset ovat aktiivisempia kuin toiset. Ystäviä voi löytää paikoista, joissa on niin sanotusti samanhenkistä porukkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskiverroille löytyy paljon samanhenkisiä kavereita.
jos on ollut ujo ja hiljainen, niin ei ole "oppinut" lapsena niitä sosiaalisuuden kiemuroita. Vaikka aikuisena olisikin vaikka kuinka rento, niin ei vaan toimi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos on ollut ujo ja hiljainen, niin ei ole "oppinut" lapsena niitä sosiaalisuuden kiemuroita. Vaikka aikuisena olisikin vaikka kuinka rento, niin ei vaan toimi.
siinä oli myös sellainen vaihe (ikävuodet 18-21) kun olin todella yksinäinen. Sitten läpikävin sellaisen prosessin, jossa mietin asioita syvällisesti, tarkkailin toisia ihmisiä, ja aloin vaan käyttäytyä eri tavalla, hiljalleen. Mä olen aina ollut kyllä hyvä lukemaan ihmisiä, on ollut helppo hoksata, mitä ihmiset haluavat.
Eli nykyään osaan käyttäytyä niin, että olen suosittu, halutessani. aina en halua.
t. 6
Ennenkin tehdä aloituksen tästä?
Kemiat on ehkä tärkeimmät, jos toisen kanssa on samalla aaltopituudella, niin seura kiinnostaa. Jos on yhteisiä kiinnostuksenkohteita ja samanlaisia arvoja niin aina helpompaa. Minulla on yksi uusi ystävä, joka on melko erilainen kuin itse olen, ja ehkä jollain tasolla hieman liian särmikäs minuun verrattuna, mutta silti pidän hänestä ja toivon että ystävyys jatkuu myös sitten kun palaamme työelämään. Nyt olemme hoitovapaalla joten jutut pyörii eniten lasten ympärillä.
Voisin kuvitella että ihminen joka sinut itsensä kanssa, sopivan itsevarma ja ehkä seurallinen ja sosiaalinen, on halutuinta seuraa. Itse olen ehkä keskitasoa, en ole kovin itsevarma, mutta ihan normaali omasta mielestäni. Haluaisin olla itsevarmempi, koska silloin osaa olla oma itsensä seurassa kuin seurassa, pystyy vitsailemaan ja laittamaan itsensä likoon ilman että miettii mitä muut ajattelevat.
Nykyään ihmiset viettävät liikaa aikaa omissa pienissä perheyksiköissään, toki se heille sallittakoon, mutta itse kaipaisin enemmän yhteisöllisyyttä ja sitä, että voisi piipahtaa kaverilla kylässä ilman parin viikon etukäteissuunntteluja!!!
Tsemppiä, älä mieti niitä tuttavia vaan hanki uusia, hakeudu muiden ihmisten seuraan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla sama ongelma.. eipä juuri pyydetä mihinkään tai että meillä kävisi juuri kukaan. Pyytänyt olen monestikin mutta ei. Sosiaalinen ja puhelias olen. Saan missä ja koska vaan jutun aikaiseksi.. siksi ihmettelen että miksi silti jään yksin. Parhaat ystäväni asuvst kauempana ja heihin pidän yhteyttä mutta uusia kavereita ei tule.olen kuitenkin mielestäni ihan ok näköinen ja oloinen tyyppi.. mikä voi selittää?
[quote author="Vierailija" time="28.12.2012 klo 20:40"]
jos on ollut ujo ja hiljainen, niin ei ole "oppinut" lapsena niitä sosiaalisuuden kiemuroita. Vaikka aikuisena olisikin vaikka kuinka rento, niin ei vaan toimi.
[/quote]
Tää on niin totta. Jotkut saattaa muuttua jossain vaiheessa (murrosiässä tai varhaisessa aikuisuudessa) sosiaalisemaksi jos saavat tilaisuuden siihen, mutta kyllä se monesti menee niin että kun on siihen tiettyyn rooliin kasvanu niin siinä pysyy. Lapsuuden ujous ja mahdollinen introverttius muuttuu yleiseksi epävarmuudeksi, eikä enää uskalla yrittää olla sosiaalinen ja ulospäinsuuntautuva uusien ihmisten seurassa vaikka kuinka haluaisi. Siitä seuraa sitten yksinäisyyttä ja lisää epävarmuutta joka taas estää sosiaalisuuden kehittymistä.
Itselläni oli pitkään katkeruutta ja on vieläkin vähän, mutta pikku hiljaa on oppinut hyväksymään itsensä just tämmöisenä kun on, vaikkei olekaan paljon kavereita ja on alkoholisoitunut yrittäessään saada ja ylläpitää sosiaalisia kontakteja. On mussa omat hyvät puolet ja kyllä jotkut ihmiset minustakin tykkää kunhan tutustuvat. On tässä nyt vielä aikaa etsiä ihmisiä ja onneksi tykkään olla yksin, muuten olisin varmaan jo hypännyt kaivoon. Ollaan uniikkeja lumihiutaleita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi pitäisi olla sosiaalinen tai suosittu? Minusta varsinkaan tuo suosittuus ei välttämättä ole ollenkaan hyvä asia, useinhan se suosio saavutetaan muiden kustannuksella.
Heistä saatu hyöty. Toisten kanssa ollaan koska siitä saa jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.06.2015 klo 10:28"]
Miksi pitäisi olla sosiaalinen tai suosittu? Minusta varsinkaan tuo suosittuus ei välttämättä ole ollenkaan hyvä asia, useinhan se suosio saavutetaan muiden kustannuksella.
[/quote]
Mä pärjään yksin ja se on vahvuutta, ei mitään yksinäisyyttä tai onnetonta kaveriseuranpuutetta. Ne jatkuvasti lössissä hengailevat tyypit ei pärjää yksin. Vittu te ootte aivopestyjä tuohon suosion ja pinnallisen sosiaalisuuden arvostukseen.
Sosiaalisimmat ja suosituimmat tietämäni tyypit ovat täysiä mulkkuja, luonnevikaisia kusipää-kiusaajia. Joten en arvosta suosittuja ihmisiä.
Yksi asia, mikä joissain "ujommissa" ihmisissä häiritsee vaikka olisivatkin iloisia ja mukavia, on tietynlainen passivisuus. Jotkut tuntuvat odottavan, että aktiiviset ihmiset keksivät kaiken tekemisen ja puheenaiheet heidän puolestaan, eli odottavat viihdytystä ajattelematta sitä, tekevätkö toisen osapuolen olon viihtyisäksi myös.
On rasittavaa pitää yllä keskustelua, missä vastaukset saa kiskoa pihdeillä, missä toinen ei koskaan kysy mitään. Keskustelu ei vain lähde lentoon tällaisen ihmisen kanssa. Samoin tekemiset pitää keksiä itse, ja pahimmillaan jos toinen ei viihdykään, kaveri ottaa moittivan asenteen, että ei tämä nyt sitten ollutkaan kivaa. Tajuamatta, että hänen oma asenteensa ja osallistumattomuutensa juuri aiheuttaa sen, ettei ole kivaa. On niin helppo heittäytyä syyttämään ujoutta tms., niin muuta joutuvat ottamaan aktivaattorin roolin toisen puolesta.
Lisäksi joillain ujoilla ja hiljaisilla on ihmeellinen oletus, että ihmiset jollain röntgenkatseella näkisivät, miten mukavia, iloisia ja huumorintajuisia he oikeasti ovat. Mistä ihmeestä muut voivat sen tietää, jos ei se mitenkään näy ulospäin, teoissa eikä sanoissa? Kertokaas ujot tämä. ;) Ei kuitenkaan olla mitään ajatustenlukijoita. (Tämä tuli muuten mieleen myös lukiessani yhden kirjoituksen täältä, missä oppilas loukkaantui, kun opettaja oli hänestä runoillut, että hän on "hiljainen". Jos ei oppilaasta ole mitään saanut irti, ei hänestä vain voi tietää muuta. Ei se ole välttämättä mikään loukkaus, vaan kokemus, mikä opettajalla tästä oppilaasta on. Tyhjästä on paha nyhjäistä.)
Nämä siis kokemuksia muutamista ihmisistä, ei kaikista ujoista. Tarkoitus on herättää hiljaisemmatkin antamaan jotain myös itsestään muille, ei loukata.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki sanovat että olen mukava, reilu, avoin ja iloinen. Osaan heittää hyvää läppää, varsinkin se iloisuus korostuu jos ei olla tunnettu. Olen hyvä kuuntelemaan ja hyvin myötätuntoinen, en kadehdi helposti. Kiltti ja reilu perusluonne.
Mutta... Heikkouteni on, että en osaa puhua kauaa sellaista "tyhjänpäivästä" juttua. Olen syvällinen ihminen, joka pohtii paljon asioita. Toisaalta sitten vitsailupuolikin löytyy. Mutta en vain osaa jutella esim. puolituntia jostakin marjanpoiminnasta, tai ruuanlaitosta, omasta ruokavaliosta, autohankinnasta jne. Osaan kyllä kuunnella, ja minua kiinnostavat hyvin laajasti eri asiat, myös ne vähän kevyemmät aiheet (en vain itse osaa puhua niistä pitkästi).
En myöskään ole mikään bilettäjä. Joten minua ei saa minekään ravintolaan istumaan. Lisäksi olen ulkomuodoltani vähän epämiellyttävä (siisti ja puhdas ja laatuvaatteet aina päällä, samoin kevyesti meikattu ja tukka siististi) koska olen lihava ja erittäin ruma. Oikeasti olen tullut siihen tulokseen, että sillä ulkomuodolla on merkitystä (kauneus vs rumuus) toisen kiinnostusarvoon tutustumisvaiheessa.
Olen erittäin kiinnostunut toisten jutuista, mutta kukaan ei sitten vastavuoroisesti ole kiinnostnut minusta tai lapsistani, vaikka esim. itse olin kiinnostnut kuuntelemaan esim. "pikku Pekan" korvavaivoista puolituntia!
Minulla on ollut sama ongelma.kun kysyin opettajakolleegaltani mennä katsomaan finaaleja xxx lajissa niin se mumisi, ettei lähde.sitten kysyin suoraan.niin tämä saksan opettaja sanoi, ettei minun kanssa ainakaan lähe. Olen yksin harrastuksieni parissa.
Ajelen prätkällä 99,99% yksin.kuuluin mp kerhoon ja vain muutaman kerran oli ajokaveri yli 20 v aikana.
Koskaan esim oma veli ole kysynyt mukaan mihinkään
Eikä myös äiti, eikä siskokaan.
Aika paska kommentti opettajahuoneessa ja kaikkien kuullen.
Minulla ei ole ullut koskaan rakastajaa, enkä ole ollut pidetty.
Siinä omat syynsä, ei ne ihmissuhteet sattumanvaraisesti synny tai jää syntymättä. :)
Ensin on semmoinen "ensikontaktin" taso. Ihminen mieluiten lähestyy sellaista vierasta ihmistä, joka on helposti lähestyttävän oloinen. Auttaa, jos on sympaattisen ja mukavan näköinen ja omaa avoimen katseen. Jotkut voi olla yrmyn näköisiä luontojaan, se on vähän händikäppi. Edelleen auttaa, että on vähän keskimääräistä paremman näköinen, sopivasti puettu ja siistin ja raikkaan oloinen.
Ensikontaktin jälkeen pitäisi sitten osata small talkkailla. Hyväntuulista höpötystä, sopivan kevyttä ja hyväntuulista. Sitten kun siinä käy ilmi jotain yhteistä, niin siitä kannattaa jatkaa juttua. Silleen kai ihmiset tutustuu. Auttoiko yhtään?