Treella busseihin tuli mainokset, jotka vastustaa pakkoruotsia
Tampereen busseissa kampanjoidaan pakkoruotsia vastaan
29.10.2012 15:10 | |
STT
Tampere. Kouluruotsin vapaaehtoisuutta ajava yhdistys aloitti maanantaina kampanjan Tampereen busseissa.
Mainoksia näkyy noin 50 bussissa kahden viikon ajan.
Vapaa Kielivalinta ry kertoo tavoitteekseen lisätä tietoja kielivalinnaisuuden hyödyistä Suomelle. Yhdistys esittää, että ruotsin tilalle pitäisi voida valita tunteja toisesta oppiaineesta tai kokonaan uusi oppiaine, kuten toinen kieli.
"Uskomme, että ruotsin vapaaehtoisuus parantaisi opetuksen tasoa", sanoo kampanjan tiedottaja Heikki Orsila.
Hänen mukaansa suomenruotsalaiset kansankäräjät Folktinget arvosteli kampanjaa jo ennen sen alkua. Sen sijaan mainosten saamisessa busseihin ei ollut vaikeuksia, toisin kuin Eroa kirkosta -mainoksen kanssa vuonna 2004. Tuolloin liikennelaitos torjui vapaa-ajattelijoiden kampanjan.
Yhdistystä johtaa tamperelainen professori Ilmari Rostila."
Tämä on varmasti parasta mitä Tampereelta on tullut koskaan.
Kommentit (4)
seuraavissa vaaleissa jos ottaisivat pakkoruotsin vastustamisen viralliseen vaaliohjelmaansa.
Pakkoruotsia vastustaa suomalaisista suurin osa, mutta nämä eivät taivu äänestämään persuja, koska persujen mukana tulee niin paljon paskaa.
Tammerfors-kyltin turhuuden Tampereen, suomen umpijunteimman suomalaiskaupungin, rautatieasemalla.
Rakastan Tamperetta.
Kun tämä juttu olisinkin pelkkä pakkoruotsiasia, mutta kun nyt kadehtidaan ihmisiltä jo kylttejäkin. Ei voi mitään mutta tulee niin natsit mieleen.
Meillä työkielenä on ruotsi ja englanti, joten en kadu kummankaan kielen osaamista, mutta hej, Tammerforssilaiset ei haluu.
Tammerfors-kyltin turhuuden Tampereen, suomen umpijunteimman suomalaiskaupungin, rautatieasemalla.
Rakastan Tamperetta.