Lue keskustelun säännöt.
Isosisko kuoli ja nyt pää ihan sekasin
31.07.2012 |
Mun sisko kuoli vähän aikaa sitten ja en vieläkään pysty tajuamaan tätä asiaa. Mietin päivät pitkät yhteisiä muistoja sen kanssa, ja yritän vaan ymmärtää etten enää nää sitä.
En oo pystyny syömään kahteen viikkoon. Nyt kun yritin syödä niin tuli saman tien ylös kaikki. Paino tippunu 6 kg reilussa viikossa.
Mulla on pieni vauva tässä jota pitäis imettääkkin.
En osaa, enkä pysty puhumaan kellekkään, en edes mun miehelle... tai no ei se kyllä oo edes kysyny mun voinnista. Se kyllä luultavasti luulee, että en siskoni kuolemaa murehdi, koska oon pystyny käyttäytymään ihan normaalisti.. vaikka mun sisällä onkin kauhea paniikki kokoajan. En kehtaa pillittää täälä, ja tuntuu että tukehdun kohta. Miten tästä pääsee yli??
Kommentit (12)
Sanot sille miehellesi että et voi nyt ollenkaan hyvin ja pyydät että tämä auttaisi enemmän vauvan kanssa.
Ja sitten päästät sen surun ulos. Kunnon itku auttaa oikeasti oloa ainakin hetkeksi. Et voi padota suruasi sisääsi vaan se on mentävä läpi.
Voimia ja halaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pyydä miestäsi hoitamaan lasta enemmän ja anna itsellesi aikaa surra ja itkeä. Jos et näin tee, et pääse eteenpäin
se kesti ainakin vuoden, että pystyin puhumaan siitä itkemättä.
Toivottavasti saitte viettää lopussa yhdessä aikaa ja puhuttua asiat tavallaan loppuun.
Mietin siskoa edelleen ihan joka pv, kivoja muistoja.
Alussa olisin halunnut vain soitella siskolle, mutta ei olisi vastannut...
Lähettele viestejä siskollesi, kyllä hän ne kuulee :)
Ei minunkaan mies osannut auttaa, antoi olla rauhassa, mutta kai se jotenkin kuvitteli sillä lailla osallistuvansa murheeseen.
Sulla on oikeus surra ja tehdä se näkyvästi. Pyydä apua mieheltäsi ja kerro miten pahalta sinusta tuntuu. Se ei ole häpeä eikä väärin.
Yritä syödä mitä tahansa mikä pysyy sisällä. Yritä juoda ainakin vettä. Näin kuumalla ja vielä imettäessä tarvitset valtavasti nestettä.
Mun sisko kuoli vähän aikaa sitten ja en vieläkään pysty tajuamaan tätä asiaa. Mietin päivät pitkät yhteisiä muistoja sen kanssa, ja yritän vaan ymmärtää etten enää nää sitä.
En oo pystyny syömään kahteen viikkoon. Nyt kun yritin syödä niin tuli saman tien ylös kaikki. Paino tippunu 6 kg reilussa viikossa.
Mulla on pieni vauva tässä jota pitäis imettääkkin.
En osaa, enkä pysty puhumaan kellekkään, en edes mun miehelle... tai no ei se kyllä oo edes kysyny mun voinnista. Se kyllä luultavasti luulee, että en siskoni kuolemaa murehdi, koska oon pystyny käyttäytymään ihan normaalisti.. vaikka mun sisällä onkin kauhea paniikki kokoajan. En kehtaa pillittää täälä, ja tuntuu että tukehdun kohta. Miten tästä pääsee yli??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki ovat varmasti järkyttynyitä, kukin omalla tavallaan. Myös miehesi. Minun mieheni ei oikein osannut kohdata suruani, luuli että se menee parisssa kuukaudessa ohi. Kaikki tunteet koin, syyllisyys, viha, katkeruus, ilo ja rakkaus. Toivo jälleennäkemisestä.
Olet shokissa surun vuoksi, siksi et pysty syödä etkä itkeä.
Soita neuvolaan huomenna ja kerro asiasta.
Tarvitset kriisiapua. Helsingissä ainakin sosiaalipäivystys lähettää kriisityöntekijän kotiin.
Sisaruksen kuolema on suuri menetys, se on elämän pisin ihmissuhde. voimia surussasi.
T. Veljen menettänyt
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinun täytyy antaa itsellesi oikeus surra, sinun ei tarvitse aina olla vahva.
Äitini kuoli hiukan yli kuukausi sitten syöpään. Itkin heti varmaan kolme päivää. Sitten (olen ainoa lapsi, avioton, eikä äidilläni ollut aviomiestä) mulla oli valtavasti kaikki hautajaisjärjestelyjä, itkeminen jäi niiden takia vähiin. Mua ahdisti. Hautajaiset meni ihan hyvin, itkin tietenkin. Sitten piti tyhjentää äidin vuokra-asunto, se stressasi mua hirveästi vaikka mulla oli tiedossa hyvät apulaiset. En nukkunut oikeastaan ollenkaan muutamaan päivään ennen kuin asunto saatiin tyhjennettyä ja sain sen siivottua. Sen päivän iltana menin nukkumaan - ja nukuin kymmenen tuntia putkeen. Tuntui, kuin jotain olisi otettu hartioiltani.
Sitten kannoin äitini uurnan hautaan, se oli todella kova paikka. Ja pari päivää sen jälkeen, kun kävin läpi äitini korulaatikkoa, romahdin täysin. Itkin aivan hillittömästi, valtava kaipaus tuli jälleen mieleeni. Ja olen itkenyt vielä sen jälkeenkin, viimeksi eilen. Ja varmaan itken vielä monta kertaa. Ja kaipaan äitiäni.
Itkeminen puhdistaa. Anna vastuu lapsestasi miehellesi, ja anna surun tulla. Jos se ei onnistu ilman ammattiapua, käy puhumassa jollekulle. Oletko ajatellut seurakunnan työntekijöitä - minä puhuin papin kanssa ennen äitini hautajaisia, eikä hän puhunut mitenkään erityisen uskovaisesti, vaan osasi lohduttaa, ainakin minua.
Voimia ja lämpimiä ajatuksia sinulle surussasi.
muutaman kuukauden sisällä.Otan osaa!
t.rakkaan siskonsa vuosi sitte´n menettänyt
Sisältö jatkuu mainoksen alla
voisitko hakea apteekista aterian korvikkeita... ei mitään laihdutussoopaa vaan nutridrinkkejä. Sinuna joisin nyt niitä niin aivosi saavat ravintoa ja tilanne alkaa pikku hiljaa selviämään. En osaa sua surussa lohduttaa, mutta tiedän, että jos on syömättä niin sairastut. Itse olen ollut tilanteessa jossa join 3-5 nutrdrinkkiä päivässä...
Voit purkaa täälläkin tunteitasi jos se auttaa. Vaikka täällä on sellaisia, jotka ovat häiriköimässä, av:lla on paljon ihan tavallisia fiksuja naisia.