Nyt tarttis vähän " lohdutusta" paskaan fiilikseen :(

Yritän täs nyt lyhyesti tarinani kertoa (sikäli kuin siitä nyt kovin lyhyttä saa ;)...

Olen eronnut, 2 lasta 5 -ja 7v....Viime talvena oli muutaman kk:n pituinen suhde josta jäi " muistoksi" tämä raskaus ;) Itse lopetin tuon suhteen, koska en vaan tarpeeksi paljon tuntenut miestä kohtaan :(



No tämä raskaus on ollut aivan erilainen kun nuo aiemmat, alusta asti ollut keskenmenon uhka ja muutenkin tuntuu etenevän sen vaikeimman kautta tämä raskaus..nyt ollaan loppusuoralla, vk 35...



Se mikä tässä nyt aiheuttaa tuon paskan olotilan, johtuu suurimmaksi osaksi nykyisestä miesystävästä... Ollaan seurustelu melko tiiviisti reilut 4kk...ja alkuun mulla oli tosi mahtavaa olla hänen kanssaan, mutta nyt viim. vajaan kk on olo välillä " taivaissa" välillä taas aivan maassa... Mies kun ei omien sanojensa mukaan ole valmis sitoutumaan vielä, erostaan on n. 1,5v. ja ei muuta syytä osaa sitoutumishaluttomuudelleen sanoa kuin sen, että tahtoo olla " vapaa" kun oli exän kans yhdes liki 30v....Siis haluaa toisaalta olla parisuhteessa, muttei liian vakavassa..no toisaalta ymmärrän täysin hänen vapauden kaipuunsa..mutta en hyväksy sitä ehdoitta, koska itsellä taas olisi kovakin halu jo sitoutua ja olla vakavassa parisuhteessa...Eikä siis vain siksi että on tämä vauva tulossa, vaan muutenkin..en osaa elää yksin, kaipaan sitä kumppania rinnalle :(



Mies tiesi jo heti alkuun että odotan lasta, ja oli silti valmis kokeilemaan josko tästä tulisi jotain...toki vauva-asia häntä häiritseekin, oli jo ajatellut seuraavan parisuhteen olevan ns. aikuisten suhde, ettei olisi kovin pieniä lapsia..omansa kun ovat jo lähes kaikki täysi-ikäisiä :)

Ja haluan korostaa etten ole se ns. " laastarisuhde" eron jälkeen, koska hän ehti ennen minua olla erään naisen kanssa n. puoli vuotta ja joitakin lyhytaikaisia suhteita oli sen jälkeenkin....



Me molemmat tunnemme että viihdymme toistemme seurassa, meillä on kivaa ja paljon nauramme, huumorintaju on yksi joka meitä yhdistää :)

Mutta kuten sanoin, nyt on alkanut kovasti mietityttää suhteen jatkuvuus, kun ei mies halua sitoutua...viimeksi otin itseeni, siis pahoitin mieleni siitä, kun mies vaihtoi autoa....auto on jos mahdollista, vieläkin pienempi kuin entinen, tähän nykyiseen emme mahdu edes tällä porukalla (omat 2 lasta ja hänen 1) jos lasteni turvaistuimet ovat kyydissä...eli ei voi kuvitella enää yhteisiä matkoja kauppareissuja pidemmälle :(

Yritin hänellekkin asiaa selittää, että jos kerran tässä on tarkoitus yrittää edes seurustella niin miten meinataan kulkea, kahdella autollako joka paikkaan :(

Ehkä kyse on jonkun mielestä hyvin pienestä ja naurettavasta asiasta, mutta ainakin näillä raskaushormoneilla miettien tuo on isokin asia :(

Mieli on tosi herkässä, ja mitä lähemmäs synnytys tulee, sitä enemmän päässä kelaan kaikkea...juuri tätä suhdetta ja sen jatkuvuutta, juuri nyt on fiilis, etten kertakaikkiaan edes halua tätä lasta (vaikka alkuunsa kovasti tätä nimenomaan halusin)...



Pää tuntuu olevan aivan pyörällä....eikä kertakaikkiaan enää jaksaisi kelata noita asioita..olisi niin ihanaa jos olisi voinut nauttia tästä raskaudesta ja voisi parisuhteessakin olla oma itsensä ja nauttia siitä yhdessäolosta ja siitä hyvänolon tunteesta mikä suhteessa oli alkuaikoinakin :)



Tänään juuri itkeä vollotin jälleen miesystävälle, petyin häneen kun hän lähti " liian aikaisin" pois meiltä.....ymmärränhän toki että hänellä on hommia kotonaankin ja varmaan saikin jo " tarpeekseen" meidän seurasta kun tuli jo perjantaina meille....nuo lapset kun ovat melko kovaäänisiä ja eläväisiä ja miehellä on jo aika kullannut omat muistot lapsistaan ;)..Ja kun en mäkään mitenkään parasta seuraa hälle varmaan ollut...juuri kun alakulo valtasi taas kerran mielen noita asioita miettiessä :(



Niin, tulihan siinä kai teksiä jo tarpeeksi ja kai ne pääasiat siitä selviääkin....nyt jotenkin kaipaisi lohdun sanoja ja ehkä vastaavia kokemuksia omaavien tarinoita.....ja toiveita siitä että mäkin vielä joskus olen onnellinen..ja löydän sen " vähiten väärän" ellei tämä nykyinen tuosta ikinä tämän valmiimpi ole sitoutumaan....alkaa vaan olla tuo henkinen puoli aika riekaleina...en jaksaisi taas aloittaa miehen " etsintää" alusta....mutta eipä sitä kukaan tuohon ovelle kävele ellen itse tee asialle jotain...vai??? ;)...

Mutta kun jotenkin ei haluaisi vielä tämänkään miehen suhteen luovuttaa, tykkään hänestä todella paljon, muutama suhde on takana eron jälkeen, ja tämä tuntuu siinä mielessä kaikkein parhaalta että omat tunteeni ovat kaikista vahvimmat tämän miehen kanssa, ikävä vaan ettei miehen tunteet taida olla aivan samalla tasolla omieni kanssa :(



Ja jos miehet lukee tätä, niin kommetoikaa tekin, etenkin tuohon sitoutumis asiaan, ja siihen että mitä itse tuumisitte jos seurustelukumppaninne odottaisi edelliselle suhteelleen lasta????



Kai se päivä paistaa joskus tähänkin risukasaan ;)