Mikä merkitys teille on puheäänellä? :)
Kommentit (13)
mitä herttaisin ja sydämellisin ihminen kenet tunnen, aivan ihana persoona. Mutta se ääni...sellainen merkillinen kärisevä ääni, ihan kuin rautaa hangattaisiin vastakkain. Ajatuskin äänestä melkein saa niskakarvat pystyyn.
Itselläni tiedän olevan karmean äänen. Olen pieni naisellinen näköinen nainen, mutta minulla on voimakas, miesmäisen matala ja karhea ääni. Eipä tuo ole missään haitannut.
Sana on vapaa, olkaa hyvät!
merkitystä. Jopa "arvotan" ihmisiä sen mukaan. Eli jos ääni puistattaa, ihminen puistattaa (en saa koskaan hänestä hyvää kuvaa...vaikka ihmisessä ei sinänsä olisi mitään vikaa). Eli ääni on kuin ensivaikutelma, jos ensivaikutelmaa pidetään sellaisena, että se pysyy.
Esim. inhosin työkaveriani, koska inhosin sen ääntä. Toisaalta joskus hän vaikutti ihan mukavalta... mutta jotain inhoa se ääni sai aikaan minussa että inhosin koko ihmistä.
ihan vaan äänen takia. Vieläkin sama ääni saa housut kastumaan ja jalat tutisemaan. Ja tiedän että miehenikin pitää omasta äänestäni.
Olen hurmioitunut useista miehistä juurikin minun korviini ihanan äänen perusteella vaikka ulkonäkö on saattanutkin olla B-luokkaa. Toisaalta myös hyvännäköinen karju, jolla ei minua miellyttävä ääni on iso turn off. Vaikuttaa kyllä tosi paljon siihen minkälaisen kuvan ihmisestä saan. Omaa ääntäni valitettavasti vihaan. Niin kai tosin monet muutkin :)
En ikinä ottaisi miestä jolla on ruma ääni
mutta joskus törmää ihmisiin joilla miellyttävä ääni. A´jattelen aina, että olisvat hyviä laulajia.
ja toisaalta jotkut äänet ovat sellaisia, että ne saavat vähän kiristelemään hampaita, vaikka ihminen muuten olisikin mukava. Suurin osa on vain sellaista neutraalia massaa.
Ja olen ihan varma, että oma ääneni on tuota hampaiden kiristelyä muissa aiheuttavaa...
Tiedän olevani kamala sössöttäjä ja tästä syystä kammoksun videokameroita. Hirveä häpeä tulee jos kuulen itseni puhuvan videolla. Hyi.
on oikeasti hirveä ääni, ei vain itseni mielestä mutta ei ole elämääni/ ihmissuhteita mielestäni haitannut. Toki en voi tietää mitä sitten jos ääneni olisi vielä heleä niin olisikin kai mitä ihastuttavin ; ) Töitä on aina piisannut, miehiä riittänyt, uusia ystäviä olen saanut helposti niin halutessani jne.
Joskus lukiossa muistan kun yhdellä kauniilla blondilla oli kovin möreä tumma ääni, ei jotenkin sopinut yhtään.
Toisaalta jos aikuisella naisella on akuankkaääni, niinkuin joissakin amerikkalaisissa leffoissa vastaanottovirkailijoilla on, niin siitä taas saa tosi yksinkertaisen kuvan.
Eli äänen pitää sopia persoonaan...
Ihmisen puheääni ja hänen tapansa ilmaista asioita on minulle kaikkein tärkein asia kuvaamaan sitä, millainen joku on. Koska en näe, ulkonäkö ei tietenkään merkkaa juuri mitään. Voin tietysti joskus kysyä joltakulta, että minkä näköinen se-ja-se on, mutta harvoin juolahtaa mieleeni kysyä mitään.
Kyllä jo puhelimessa erottaa, onko joku hieman "uuno" vai terävä, huumorintajuinen ja niin edelleen.
pidän pehmeistä äänistä ja rauhallisesta puhetyylistä.