Kun yritän puhua miehelle meidän suhteen tilasta,

niin se aina ottaa mun sanomiset itteensä, eikä kykene rakentavaan keskusteluun. En syyttele sitä mistään, en nalkuta, enkä käytä mitään ärsyttävää äänensävyä, niin siltikään mikään ei onnistu.



Äskenkin yritin puhua siitä, että meidän pitäis alkaa tekemään jotain kahdestaan ja perheenä, kun me nykysin möllötetään vaan paikallaan (tai käydään ruokakaupassa, vuhuu!) tai sitten jompikumpi on lasten kanssa menossa jossain. Niin taas se otti puolustuskannan, ihanku mä oisin syyttäny sitä, että kaikki on siitä johtuvaa. Ja kun mä nimenomaan valitsin sanani etukäteen huolella, ettei se käsitä väärin.



Meillä menee mun mielestä aika huonosti ja yritän korjata tilannetta, mutta metsään menee vaan pahemmin. Ei tää voi näinkään loputtomiin jatkua.