Lue keskustelun säännöt.
ketään joka ei IKINÄ ole saanut lastenhoitoapua hetkeäkään
05.03.2012 |
Hei, ennenkuin vastaatte niin vaadin että tästä ei tehdä mitään riitelyketjua niiden välillä joilla isovanhemmat auttaa ja niillä joilla ei auta. Nyt pohditaan yleisellä tasolla _pitkäaikaisia_ seurauksia tukiverkottomuudesta.
Eli kaikki te jotka olette ihan itse hoitaneet lapsen saamatta sekuntiakaan hoitoapua keneltäkään (ja nyt sitten sitä ei lasketa kun lapsi lähtee aikanaan päiväkotiin), kysyn seuraavia asioita:
- onko parisuhde kärsinyt ja miten?
- harmittaako se ettei ikinä ole ollut pienlapsivaiheessa kahdenkeskistä puolisoaikaa
- oletko katkeroitunut esim. laiskoille isovanhemmille
- koetko että olet jäänyt jostain paitsi joka sinulle kuuluisi
- miten olet selvinnyt mielipahasta?
- ja ennenkaikkea miten lapsi on kärsinyt jos on?
- miten lapselle on selitetty tilanne jos lapsi vertailee itseään muihin?
Taustana lyhyesti siis se että meillä on sellaiset isovanhemmat jotka eivät halua olla elmässämme mukana mitenkään, eivät ole koskaan auttaneet mitenkään, ja kun pari kertaa on hädän hetkellä apua pyydetty niin eivät auttaneet silloinkaan. Meillä ei ole kukaan koskaan hoitanut lapsiamme kertaakaan (4 lasta) ja itse on siis hoidettu 24/7. Kahdekeskistä aikaa ei ole ollut sekuntiakaan sitten esikoisen syntymän.
Alkuun tämä asia häiritsi kovasti, ja sittemmin asiaan turtui ja oppi elämään sen kanssa. Mutta nyt kun lapset ovat isompia niin asia pulpahti uudelleen pintaan. Itseäni asia ei enää harmita kun surutyö on tehty, mutta olen huolissani siitä että miten tämä vaikuttaa lapsiin.
Lapseni eivät ole olleet ikinä yökylässä missään (ei ole yökyläpaikkaa mihin mennä) ja muutenkaan eivät ole olleet kodin ulkopuolella missään ikinä ilman aikuisia. Päiväkodissa ovat toki siis olleet sitten, mutta tarkoitan tässä nyt sellaista kyläilyä että lapset olisivat jossain "virka-ajan" ulkopuolella.
Minulla on kova huoli että miten tämä vaikuttaa lapseen? Jääkö lapsi jostain paitsi? Kaipaako lapsi sellaisia isovanhempia joita ei ole elämässä läsnä (mutta ovat elossa)?
Toivon vastauksia tukiverkottomilta kohtalotovereilta, ja pyydän kauniisti ettei yksikään tule tähän ketjuun sättimään että "oma syysi, mitäs ei ole tukiverkostoja". Ja toivon että asiaa käsitellään nyt laajemmin perheen ja lapsen näkökulmasta, ei äidin/minun, olen sen oman mielipahani jo asiasta käsitellyt.
Kommentit (13)
Sulla on mummo joka auttaa paljon, et todellaan tiedä tukiverkottomana olosta mitään, miksi piti tulla viisastelemaan ketjuun.
Itse olen tukiverkton, ei auta mummot ei kummit, sisaruksa ei ole. Ja kun apua ei saa vaikka pyytää!! Jos itse saat pyytämällä apua niin muut ei saa vaikka pyytäisi, miten et voi tätä ymmärtää!!
Arvasin että näsäviisastelijat vastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerrotko selkeästi minulle, miten on oma syyni se ettei apua ole? En ymmärrä mitä tarkoitit? Totta kai kaikilta on kysytty apuja, mitä oikein luulet? Kummit ei hoida, tosin asuvatkin 400km päässä niinkuin muu oman puolen suku, ja isovanhemmat ei hoida, ja eivät ole auttaneet edes pahassa kriisissä jossa avun tarve oli huutava, kun sairastuin pahasti ja puoliso oli työmatkalla.
eli pyytäminen ei auta, apua ei saa. Ei ole koskaan saanut!
Sinun on ilmeisen vaikea ymmärtää minua kun omaat auttavan mummon, ja se mikä pahoitti mieleni on se että rivien välistä luen että on jotenkin oma ansiosi, että lapsellasi on rakastava mummo.
Itse olen tehnyt kaikkeni ja ollut ystävällinen isovanhemmille jotta suhde lapsiin syntyisi, mutta omalla toiminnalla ei voi toista muuttaa. Ei todellakaan ole "oma syy" että isovanhemmat ovat tunnekylmiä. :(
ja en minä en kotoa poissa ilman vanhempia ennen leirejä ala-aste ikäisenä. Ei mua ainakaan haitannut ja en tuota koskaan lapsena miettinyt.
kiva kuulla, olisin vielä kysynyt että vertailitko itseäsi lapsena muihin? Tai siis että jos muut kertoivat mitä ihanaa on mumolassa tehty tai missä käyty mummon/ukin kanssa niin tuliko siitä lapselle paha mieli? Tai oliko lapsena sellainen olo mitenkään että toivoi itselleen isovanhempia?
Lapsi on nyt 4v 2kk ja olemme saaneet apua seuraavasti:
kummitäti on hoitanut kaksi kertaa, kun lapsi oli pieni (7kk ja 1v 6kk), kummallakin kerralla klo 19-23.
Mieheni äiti on vahtinut nukkuvaa lasta (1v 2kk) 20 minuuttia, kun vein appiukon lääkäriin, ja 15 minuuttia (myös nukkuvaa lasta ikä 1v 9kk), kun kävin kerran heille kaupassa. Isäni on ollut nukkuvan lapsen kanssa sisällä kaksi kertaa, kun olen vienyt roskat.
Siinä avut, mitä olemme saaneet suvulta ja ystäviltä.
Lapsi on ollut lisäksi palkatun hoitajan kanssa kotona illan (2-6 tuntia) 11 kertaa, jolloin olemme päässeet miehen kanssa kaksistaan ulos. Lapsi osallistui myös kahden kuukauden ajan leikkipuistossa järjestettyyn kerhoon tunnin kerran viikossa.
Muuten olemme hoitaneet lapsen kaksistaan 3-vuotiaaksi saakka, jolloin hän meni päiväkotiin.
Me olemme tekemisissä sukulaisten kanssa, samoin ystäväperheiden. Sisaruksia on, heistä osan kanssa olemme tekemisissä, osan emme (asuvat kaukana). Oma äitini on kuollut, muut isovanhemmat elävät. Kavereilla ja sisaruksillamme on joko omia lapsia tai sitten muuten omia menoja niin ettemme ole koskaan pyytäneet hoitoapua (muuta kuin noihin edellä mainittuihin). Tuo kummitäti on tarjoutunut tuon kaksi kertaa.
- onko parisuhde kärsinyt ja miten?
* parisuhde voisi varmasti vielä paremmin, jos olisi enemmän kahdenkeskistä aikaa
- harmittaako se ettei ikinä ole ollut pienlapsivaiheessa kahdenkeskistä puolisoaikaa
* meillä on ollut sillä olemme palkanneet hoitajan
- oletko katkeroitunut esim. laiskoille isovanhemmille
* ei. Meidän velvollisuutemme on hoitaa lapset. Isovanhemmat haluavat nauttia lapsen seurasta- mutta vain oman jaksamisensa mukaan ja se tarkoittaa esim. satujen lukemista ja pullan antamista. Ei hoitoapua sillä he eivät koe sitä jaksavansa.
- koetko että olet jäänyt jostain paitsi joka sinulle kuuluisi
* tuntuu.. äitini olisi hoitanut lastani niin paljon kuin olisi annettu, välillä mietin, miten helppoa olisi, jos hän olisi elossa. Pääsisi joskus kampaajalle tai kauppaan tai vaikka äidin kanssa kahvilaan ja saisin yksin hakea tiskiltä juomani ilman lasta :) .
- miten olet selvinnyt mielipahasta?
* ajatellut vain että tilanne on tämä ja oletusarvo on, että itse hoidamme lapsen, kaikki muu on ekstraa
- ja ennenkaikkea miten lapsi on kärsinyt jos on?
* eipä tuo ole kärsinyt
- miten lapselle on selitetty tilanne jos lapsi vertailee itseään muihin?
* ei lapsi vertaile, ainakaan vielä. Kyläillään paljon sukulaisissa ja kavereilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
myös kouluikäinen, ennenkuin olin missään 'ilman vanhempia' ja olin lisäksi ainoa lapsi. Isovanhemmat olivat kuolleet ja muitakaan ei hirveästi ollut, kaksi ikäneitotätiä, joiden kanssa olin sitten kouluikäisenä jonkin verran. Ainoa 'haittapuoli', mikä tulee mieleen on se, että pidän yksinäisyydestä...
Nyt minulla on kolme alle kouluikäistä lasta, jotka ovat olleet muutamia öitä poissa kotoa. Isovanhemmat ovat niin iäkkäitä, etteivät he jaksa lasten kanssa kovin kauaa ja omia kavereita ei viitsi hirveästi 'rasittaa', koska heillä on myös omia lapsia huolehdittavana. Silloin joskus kun apua tarvitaan, sen saaminen ei ole kovin helppoa, mutta tilanteeseeen on sopeuduttu.
Lisäksi mies on ollut aika paljon reissuhommissa, joten olen ollut paljon lasten kanssa keskenään, mikä käy välillä pinnan päälle. Nyt mies etsii työtä, jossa olisi enemmän kotona, koska lapset alkavat kaivata isän kanssa tekemistä ja olemista.
Lasketaanko lapsen isä hoitoavuksi?Jos lasketaan niin...lapsi on nyt 1v ja 7kk ja olen ollut erossa lapsesta 2,5h kun kävin elokuvissa.
Jos isää ja leffa käyntiä ei lasketa niin olen ollut 24/7 ilman hoitoapua.=)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en verrannut muihin. Itse asiassa pidin mummulavierailuja tylsinä. Omat isovanhempani asuivat kaukana ja olivat etäisiä. En osannut kaivata mummulaa, kun ei sieltä mitään kivoja kokemuksia ollut. Ajattelin, että muidenkin mummot on samanlaisia. Mutta en kyllä muista kavereitteni kertoneen kivoista mummulareissuistaan.
kiva kuulla, olisin vielä kysynyt että vertailitko itseäsi lapsena muihin? Tai siis että jos muut kertoivat mitä ihanaa on mumolassa tehty tai missä käyty mummon/ukin kanssa niin tuliko siitä lapselle paha mieli? Tai oliko lapsena sellainen olo mitenkään että toivoi itselleen isovanhempia?
että olen saanut lapselle 1v3kk anopilta hoitoapua kerran 1h ja kerran 1,5h. Isä (jonka kanssa asumme yhdessä) pitää lasta välillä esim. 20min ulkona, mutta mun pitää silloin pukea ja riisua lapsi.
Parisuhde on tietysti mennyt kovasti alaspäin, koska olisin odottanut mieheltäni suurempaa osallistumista. Puheissaan, ennen odotusaikaa hän oli superisä. Tyhmänä uskoin, mutta jo odotusaikana jäin henkisesti yksin.
Isälle olen katkera siitä että hän ei lasteen hoida. Apelle ja anopille en niinkään osaa olla, sieltä on tullut alusta lähtein selkeästi viesti, että omat pitää hoitaa. Siksi en ole mitään odottanutkaan.
Omaa aikaa kaipaisin joskus, nyt sitä on vaan lapsen nukkuessa. Lapsen kannalta harmittaa, että hänellä ei ole useampia turvallisia aikuisia. Lapsi on kovin ujo, ja aina vilkkaammalla paikalla haluaa ihan fyysisestikin olla kiinni minussa. Pelkään, että sosiaalisten taitojen oppiminen tulee olemaan hänelle vaikeampaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
- onko parisuhde kärsinyt ja miten? - harmittaako se ettei ikinä ole ollut pienlapsivaiheessa kahdenkeskistä puolisoaikaa - oletko katkeroitunut esim. laiskoille isovanhemmille - koetko että olet jäänyt jostain paitsi joka sinulle kuuluisi - miten olet selvinnyt mielipahasta? - ja ennenkaikkea miten lapsi on kärsinyt jos on? - miten lapselle on selitetty tilanne jos lapsi vertailee itseään muihin?
Joten mun perhe on Suomessa enkä siis ole saanut sitä sekuntiakaan apua. Miehen vanhemmista isällä uusi iso perhe eli ei siis resursit riitä. Äitiä ei taas kiinnosta muu, kuin esittää joskus mummoa ja nauttia loppuaika omasta elämästä joten se siitä. Nähdäänkin tosi harvoin.
Kerran olimme samassa paikassa ja jätimme mieheni kanssa lapsen hetkeksi (max 5min) mm. mummon kanssa leikkimään (paikalla oli siis muitakin) samaan huoneeseen ja takaisin tullessa huomattiin ettei kukaan enää kiinnitä huomiota lapseen ja siihen, että lapsi kiipeää rattaistaan pois. Sepustus siksi että tuolta osin on vaikuttanut parisuhteeseen koska olen ikävä kyllä ollut katkera miehelle tämän äidistä :( En tosin enää! Muuten en tiedä koska ei ole mihin verrata. Ei kaivata erityisesti kahdenkeskisiä esim leffailtoja.
Kyllä ehkä vähän harmittaa tämä turvaverkon puuttuminen, mutta toisaalta en halua itse edes olla lapsesta erossa. Olen siis kotona lapsen kanssa.
Myöskään lapselle koituvista "kärsimyksistä" ei vielä osaa sanoa. Lapsi 2v.
Lyhyesti: olen sopeutunut enkä edes tiedä muusta joten nyt en enää edes valita :) Lisäksi meille on tulossa toinen lapsi joten ei tää nyt niin kauheeta ole sitte ollu :D Itseasiassa tää on parasta mitä mä tiedän!
Jep, puolison anssa ei ole ollut seitsemään vuoteen hetkeäkään kahdenkeskistä aikaa, ei sitten ekan syntymän. Isovanhemmat ovat totaalisen piittaamattomia, ikinä eivät ole auttaneet. Ei edes silloin kun nuoremmat kaksi syntyivät, eli ei ollut ketään kuka olisi edes synnytyksen ajan lapsia katsonut.
Alkuun se ei ollut rankkaa, ekaan pariin vuoteen, mutta ajan funktiona rankkenee. Tarkoitan sitä että pri ekaa vuotta parisuhde kesti mutta 7v ilman hetkenkään parisuhdeaikaa alkaa olemaan jo oikeesti rankkaa. Pienin on vielä niin pieni etten uskalla jättää esim hoitajatytölle (täällä mll tädit on 15v koululaisia).
Ja en ole päässyt katkeruudesta eroon. Neljä oloneuvosta isovanhempina jotka lokoilee ja ottaa päiväunia 365pv vuodessa, ja jopa kerran vuodessa jaksavat parin tunni ajan viettää lastenlasten kanssa. Eli vierailulla otetaan uudet valokuvat joita esitellään tutuille ja teeskennellään hyvää isovanhempaa.
Käytännössä olisi henkisesti helpompaa että isovanhemmat olisi kuolleet kuin että elossa mutta täysin välinpitämättömiä. Mutta tämä on nykyaikaa, ei enää osallistuvat isovanhemmat ole itsestäänselvyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta kyllä tuo on tavallaan omaa vikaa.
Meillä on toinen mummoista sellainen joka ottaa luokseen ja auttaa. On kiinnostunut lapsien asioista ja tukeekin heitä.
En pidä tätä asiana joka kuuluu mummolle. Hänen se on valinta.
Itselläni kumpikaan mummoista ei tahtonut ottaa yökylään eikä auttaa.
Kesäsiirtolassa tosin kävin! Naapurin perheissä olin joskus yökylässä mutta en muista että kukaan olisi meille tullut yöksi.
Kyllä minua harmitti pienenä kun kuuli että joku kaveri lähtee mummolaan yöksi.
Minusta on ihanaa että on mummo joka osallistuu. Ja nimenomaan lapsen ja mummon suhteen takia, niitä yökyliä tulee ihan lapsien ja mummon omasta aloitteesta, harvemmassa on meiltä lähteneet pyynnöt että ottavat lapsia yöksi.
Kavereita meillä ei ole vielä käynyt, esikoinen on ekaluokkalainen ja käynyt yhdellä leirillä yksin yötä ja meillä on pieni vauva jonka tahdon hetken kasvavan isommaksi niin nukkuu yönsä läpeen että meille voisi sen jälkeen tulla yökyläilijöitä.
Jos ei ole mummolaa niin onko lapsella kummi jolta ET OLE kysynyt tahtooko ottaa lapsen yöksi?
Tai jos lapsi on vähän isompi niin voisiko kaverikyläilyjä järjestellä?
Eli onko ongelmana se ettet sinä kysy, silloin tuo on paljon sitä omaakin vikaa.
Meillä on myös hoitaja palkattu neuvolan kautta lapsille, halvempaa kuin MLL vastaava palvelu.
että kenen tukiverkon osia te olette? Eli kenen lapsia te hoidatte?
Ei tukiverkko tarkoita sitä, että on isovanhempia ja sisaruksia, jotka hoitavat pyyteettä lapsia. JA sen tukiverkon voi todellakin luoda ihan ilman sukulaisiakin. Se vaan tarkoittaa sitä, että silloin pitäisi itsekin olla valmis hoitamaan toisten lapsia vastavuoroisesti.
Monet täällä vaan korottaa itsensä johonkin jumalolennon asemaan, ja on sitä mieltä, että ei se naapurin kolmen lapsen äiti voi mitenkään osata meidän pikku Marjattaa hoitaa, ja sitten tullaan itkemään kun on niiiiin vaikeaa.
Anteeksi avautuminen, mutta menkää nyt vähän itseenne. Kyllä tuo asia on ihan itsestä kiinni.