Pyytäisin rakentavaa näkökulmaa ulkopuoliselta. Olen pidemmällä vierailulla masentuneen äidin luona, miten suhtautua herkkään tunnelmaan?
Hän on äitini ja hyväksyn hänet sellaisena kuin hän on. On sairaskierteitä henkisesti ollut useita kertoja ja itsekin niistä tiedän omienkin kokemuksien kautta.
Kuitenkin ajat ovat muuttuneet ja voin nykyään hyvin. Äitkin hakeutui myös tänä vuonna enemmän avun piiriin ja käy aika voimakasta toipumisprosessia ilmeisesti tällä hetkellä.
On todella masentuneen ja eksyneen oloinen, unohtelee asioita, pinna todella herkillä, hajamielinen, apaattinen eikä halua puhua hänen tuntemuksistaan, huokailee paljon. Ensimmäiset pari tuntia meni hyvin kun saavuin, nauroimme paljon. Hän kuitenkin väsähti ja alkoi muuttumaan parin päivän aikana koko ajan tuohon luettelemaani suuntaan. Tässä on jo vähän riidelty ja itketykin ja tietenkin sovittu.
Kuitenkin tuntuu, että hän ottaa todella herkästi itseensä kaiken pienenkin "negatiivisen" kommentin (mitä en tarkoita ollenkaan ilkeästi) tai on herkkä yhtään millekkään mikä voisi edes kuvitteellisella tasolla olla arvostelua häntä kohtaan vaikka ei ole.
On siinä mielessä aika hankalaa olla kun täytyy vähän jokaista sanaansa varoa, ilmettään ja asentoaan. Ihan mistä vain saattaa apatisoitua entisestään ja vaipua enemmän kuoreensa ja huokailla itsekseen.
Olen täällä sovitun mukaan siivonnut yhdessä hänen kanssaan, laitettu joulua, kaikenlaista mukavaa yritetty tässä tehdä ja olen halunnut pyrkiä siihen, että hän saa olla miten on ja millainen on, hän saa olla masentunut, en vain tiedä miten minun pitäisi tässä itse olla kun tuntuu, että vähän kaikki on "liikaa". Kuitenkin vaikuttaahan tämä väistämättä itseenikin ja olen myös käpertynyt enemmän omiin oloihini ja vältän liikaa keskustelua, etten vahingossa sano jotain väärää.
En viitsi kuitenkaan lähteä koska ei hän sitäkään halua ja loukkaantuu entisestään, sillä meillä on vielä sovittuja tekemisiä tässä useamman päivän ajaksi. Ehkä vain jatkan puuhailuja ja yritän olla mahdollismman normaali?
Kommentit (10)
Kai se on yärkeintä, että käyt ja vietät aikaa siellä. Anna hänelle aikaa huilailla itsekseen, lue vaikka kirjaa välillä omissa oloissasi.
Juu.
Ole lähellä ja kuuntele, ehkä voisit joskus vähän halata jos se ei ole vastenmielistä teille kummallekaan. Sano että välität ja että asiat kyllä selviää.
Tilanteesi ymmärrän, vaan mietitköhän ehkä liikaa miltä äidistäsi tuntuu.
Ole oma itsesi. Kuulostat herkältä ja muut huomioivalta sekä tunnet äitisi.
Masentuneen kanssa on rankkaa, täytyy pitää omat rajansa että jaksaa.
Käy välillä kävelyllä tai ota muuta omaa aikaa, saat etäsyyttä palautua.
Miksi pitää tehdä niin pitkiä vierailuja, kun äiti ei selvästikään jaksa?
Hiljainen läsnäolo riittää, ei liikaa vaatimuksia yhdessäololle. Puhukaa silloin, kun jaksatte, puuhatkaa, kun jaksatte. Rehellisyys on tärkeää niin, että kumpikin saa olla sitä, mitä on ja saa olla väsynyt ja jaksamaton ja seuraavassa hetkessä voi olla jotain iloa ja keveyttä.
Vierailija kirjoitti:
Juu.
Ole lähellä ja kuuntele, ehkä voisit joskus vähän halata jos se ei ole vastenmielistä teille kummallekaan. Sano että välität ja että asiat kyllä selviää.
Halasimme, sanoin, että rakastan häntä ja toivon, että hän voisi kertoa mitä on mielen päällä. Ei kuitenkaan halua kertoa. On vain todella ahdistunut ja sanoi sen suoraan. Haluaisin aidosti olla hänelle enemmän tukena henkisesti mutta en oikeastaan voi tämän enempää mitä olen yrittänyt olla. Eli olen sitten keskittynyt just siivoamiseen. kuunneltu joululauluja, oltukin vain välillä yhdessä samassa huoneessa ja kun tunteet sitten noussut pintaan niin, että alkanut tulemaan riidan tynkää, niin ollaan sitten taas vähän oltu erillään. Tämä on tällaista tasapainoilua. Ehkä elää nyt tärkeää sisäistä prosessia ja onhan se kuluttavaa eli ymmärrän hyvin. En kuitenkaan halua vaikuttaa siltä, ettenkö arvostaisi häntä tai että loukkaisin häntä mutta en myöskään halua itse olla apaattinen enkä vaipua sellaiseen negatiiviseen moodiin vaan yritän pysyä suhteellisen pirteenä joka välillä vähän triggeröi. No, katsotaan. Ehkä tässä voidaan molemmat olla vain ihmisiä, sitä hänelle sanoinkin, että ollaan vain äiti ja tytär, ei meillä tarvitse olla mitään rooleja tässä kun olemme yhdessä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää tehdä niin pitkiä vierailuja, kun äiti ei selvästikään jaksa?
Yleensä en näin pitkiä vierailuja teekään enkä ole vaivaksi sinällään. Eli siis teen kyllä ruoat, siivoan ja olen tässä läsnä. Olemme puhuneet tästä jo hyvissä ajoin etukäteen, että valmistelemme yhdessä joulua, hän on paljon ostanut tarvikkeita tätä vierailua varten ja meillä on tiettyjä asioita mitä teemme. Rauhassa kuitenkin ja ilman paineita, ei ole mitään sellaista kiirettä vaan paljon lepoa ja vapaasti ihan fiiliksellä. Äiti haluaa minun olevan täällä ja ottaisi sen loukkauksena jos lähtisin koska olemme sopineet tämän nyt näin. Ap
Olisiko katsonut liikaa uutisia. Meillä niistä kimpoaa loputon ahdistus
Yritän myös olla niin, että hänen ei tarvitsisi tuntea, että hänen masennus vaikuttaisi minuun ja tuntisi siitä sitten syyllisyyttä. Eli siinä mielessä voi olla miten on ja minä tosiaan jatkan puuhailuja, olen oma itseni mutta tietenkin yritän vähän säädellä sitä etten olisi ihan niin värikäs tai humoristinen oma itseni vaikka se kyllä ensin toimi, hän nauroi vedet silmissä. Kuitenkin nyt tässä on parin päivän aikana tullut hänen todellinen tilanteensa ilmi ja on kyllä hyvin apaattinen, on ahdistunut ja hänen on vaikea olla. En oikein tiedä mitä voisin tehdä eikä hän päästä kuitenkaan niin lähelle, että voisin häntä yrittää auttaa vaan enemmänkin käpertyy oman suojamuurin taakse (jonka ymmärrän kyllä) ja on poissaoleva, että sitten myös todella kiukkuinen. Ehkä kaikki saa olla vain näin? Yritän miettiän, että miten itse olisin halunnut, että minut kohdataan silloin kun olin todella masentunut mutta äitini ei oikein avaudu niin en tiedä mikä olisi se oikea lähestymistapa sitten. Hän haluaa, että annan hänen olla ja annankin mutta jos kuitenkin olen etäisempi tai miten päin vain niin tuntuu, että se on jotenkin triggeröivää siitä huolimatta. Ap