Surullinen, mutta paikkansapitävä laulu...

"Katson omia kämmeniäni... niihin on jähmettynyt vuosien työ.

Jokainen arpi ja känsä kertoo rehellisestä uurastuksesta, mutta siinäpä suru:

Nuoruuteni kului rakennustyömailla, aikuisvuoteni haihtuivat savuna ilmaan.

Haaveilin, että vanhoilla päivilläni saisin vielä edes vähän elää toisenlaista elämää.

Mutta jälleen ovat taskut tyhjät, ja rintaa puristaa tuskasta, kun kylmät numerot laskelmissa pyyhkivät yli koko elämäntyöni.

Koko elämäni olen antanut tehtaalle, terveyteni jätin sinne!

Ja palkkani heitettiin kuin leivänmurut linnuille pitkin pihoja. Se riittää hädin tuskin leivänkannikkaan ja muutamaan pisaraan murhetta lievittämään... Jäljellä on pelkkiä velkoja, ja ohimoilla harmaantuneet hiukset. Raadat hampaat irvessä, paiskit töitä hiki hatussa, hemmetti sentään, ja lopulta käteen jää vain vaivaisia ropoja. Mitä sellaiselta elämältä voi enää odottaa?

Apteekissa lääkkeet maksavat saman verran kuin lomamatka etelään.

Seison hiljaa tiskin ääressä: "Valitse, vanhus, valitse... Hoidatko tänään kipeää selkääsi vai ostatko huomenna ruokaa?" Ja tämän hirvittävän valinnan edessä silmiin nousevat suolaiset kyyneleet. Emme me pyydä kultaisia palatseja, emmekä havittele toisten rikkauksia. Antakaa vain ihmisarvoinen elämä niille, joiden harteilla tämä maa lepää!

Minulle sanotaan: "Vaihda työpaikkaa." Sanotaan: "Sinun pitäisi elää säästeliäämmin."

Mutta kuinka voisin tukahduttaa sisälläni tämän tuskan, kun takana on kolmekymmentä vuotta työtä?..

Taas on ilta. Lasken vähäisiä eurojani. Riittää sentään keittoon... olkoon sitten niin.

Ottaa sydämestä... Niin väärältä tämä tuntuu, että itkettää. Eikä missään näy toivoa."