Ekonomisti ihmettelee Ylen verojuttua: Lukijoille pitäisi kertoa faktaa
EK:n johtaja Sami Pakarinen ihmettelee Ylen juttua, jonka mukaan hallitus on tehnyt suurituloisten veroalen.
Veronmaksajain Keskusliiton pääekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkola kertoo artikkelissa, että hallitus on käyttänyt noin 400 miljoonaa euroa on hyvätuloisimpien marginaaliverojen alennukseen, ja loput 1,1 miljardia euroa pieni- ja keskituloisten ansiotuloverojen kevennykseen. Ylin marginaaliveroprosentti laski tänä vuonna 59 prosentista 52 prosenttiin.
Pakarinen muistuttaa, että rajaveron alentamisen hyödyistä on puhuttu vuosikausia.
– Näihin uutisiin pitäisi lukijoille kertoa taustaksi historiaa sekä faktaa. Vuonna 1994 presidentti Ahtisaari asetti Pekkasen työryhmän pohtimaan työllisyystoimia. Työryhmä ehdotti samaisen vuoden syyskuussa, että ylimpiä marginaaliveroja pitäisi laskea 50 prosenttiin, hän taustoittaa.
– Sittemmin saman suosituksen on toistanut Arvelan (2002), Hetemäen (2010) ja Järvikareen (2017) työryhmät. 31 vuotta ehti kulua ennen kuin poliittinen päätös syntyi Orpon hallituksen toimesta.
– Faktat ja historia auttaisivat tähänkin. Ja ylimpiä marginaaliveroja kannattaa edelleen laskea noin 40 prosenttiin (IMF).
– Sokerina pohjalla, ylimpien marginaaliverojen lasku on myös merkittävin TKI-toimi vuosikausiin. Tätäkin näkökulmaa olisi hyvä tuoda esille, hän jatkaa.
https://www.verkkouutiset.fi/a/ekonomisti-ihmettelee-ylen-verojuttua-lu…
Kommentit (8)
Yle on sosialistinen valeuutisten levittäjä.
Kun tuttavan kortissa komeili yli 60 %, muuttopäätös syntyi. Kerran lähteneitä on houkuteltava takaisin jollain, mikä on nykyistä olinpaikkaa parempi. Se ei 52 % marginaalilla onnistu. Suomi on yksinkertaisesti mokannut oikein kunnolla ja karkottanut kykenevän koulutetun työvoiman ulkomaille.
Tilastoissa kerrotaan nettomaahanmuutosta ja nettomaastamuutosta. Niillä luvuilla tekee melko vähän, sillä maahanmuuttajat ja maastamuuttajat eivät ole samoja ihmisiä, tai edes samalla työnsaannin edellytyksellä olevia ihmisiä. Suomesta muutetaan töihin. Suomeen muutetaan lisäämään asukkaiden määrää. Laskun maksajia on aina vain vähemmän.
Vierailija kirjoitti:

voi sinua, jokaisella jolla on tuo veroprosentti käyttää verosuunnittelua ja sitä varten oli yhtiö jonne tulot verottomasti ohjattiin.
Oispa Ahtisaaren kaltaisia demareita vielä
Onko jollekin yllätys, että faktat eivät maistu EK:lle? Ensi viikolla ETLA julkaisee "tutkimuksen" jossa kumotaan veroalennusten vaikutukset rikkaille.
Kannattaa seurata medioita monipuolisesti. Muuten maailmankuva vääristyy.
Yle:stä on tullut klikkimedia kuten hesaristakin. Faktoilla ei ole väliä, pääasia että klikataan.