Kuormittuminen ja sanoittaminen, argh
Kommentit (13)
Touche! Tuo sanoittaminen on aivan pelleilyä sanoitan nyt minä.
Olen niin pahoillani, kaikki ei aina ymmärrä.
Koita jaksaa.
Kutsuttiin ennen lässytykseksi. Ja sitähän nämä uudet muotisanat edelleen tarkoittavat.
Ap on siis kuormittunut ja tuli tänne sen jollakin vähän hassulla tavalla sanoittamaan. Hän ei siedä itsessään heikkoutta ja huomaa sitä vain muissa ja haukkuu ihan kaikkea, mikä liikkuu. Kyseessä on projisointi.
Kyllähän se voi vanhemmalla väellä käydä kateeksi kun nuoret kehittää uusia termejä ja se oma elämä alkaa olla eletty ja samoin oma valtakausikin alkaa olla takanapäin, mutta vielä pitää saada vähän päästä pätemään ja vähättelemään itseään ja omaa sukupolveaan kohottaen. Siitä ego pönkittyy kun kehuskelee omaa ikäluokkaansa ja haukkuu nuoria.
Kuormittuminen on hyvä ja kuvaava sana. Itse kävin tänään kolme kertaa työpaikan vessassa vaan istumassa hetken yksikseni etten olisi hajonnut siinä jatkuvassa sosiaalisessa ihmistulvassa.
Vierailija kirjoitti:
Kuormittuminen on nykypäivän muotisana. Siinä on lääkärin vaikea väittää vastaan, kun henkilö kertoo olevansa kuormittunut ja tarvitsevansa sairauslomaa. Vielä puolen vuoden ja vuodenkin kohdalla hän edelleen on hyvin kuormittunut ja oireilee. Lisää saikkua.
Mitä se kuormittuminen tarkalleen ottaen tarkoittaa? Olen ihmetellyt sitä, mutta en ole iljennyt kysyä keneltäkään.
Etelän vetelät käyttävät näitä muotisanoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuormittuminen on nykypäivän muotisana. Siinä on lääkärin vaikea väittää vastaan, kun henkilö kertoo olevansa kuormittunut ja tarvitsevansa sairauslomaa. Vielä puolen vuoden ja vuodenkin kohdalla hän edelleen on hyvin kuormittunut ja oireilee. Lisää saikkua.
Mitä se kuormittuminen tarkalleen ottaen tarkoittaa? Olen ihmetellyt sitä, mutta en ole iljennyt kysyä keneltäkään.
Liian paljon asioita mielenpäällä. Liikaa päätöksien tekemistä. Tai voi olla jotain isoja tunnelukkoja, joita ei hahmota kunnolla. Stressi kuormittaa.
Mitäs lapsosilla oli tänään turvaruokana? Makaronia ketsupilla vai ketsuppia makaronilla? Kuormituitteko pahastikin kun piti herätä kouluun jo aamukymmeneksi? Saitteko edes tukea heräämisestä koituneeseen järkytykseen?
Rajapinnassa sanoittamisen moni-ottelija 🤮
Vierailija kirjoitti:
Mitäs lapsosilla oli tänään turvaruokana? Makaronia ketsupilla vai ketsuppia makaronilla? Kuormituitteko pahastikin kun piti herätä kouluun jo aamukymmeneksi? Saitteko edes tukea heräämisestä koituneeseen järkytykseen?
Mä luulen, että sun lapset tarvis turvaa. Kuormittuisin jos olis kauhea äiti.