Eläkeläiskerhon maisterit vs perustöitä tehneet
Kehtiotsikko välähti silmiin. Eläkeläinen koki luokkajakoa seniorikerhossa.
Itse käyn vain oman työpaikan eläkeläiskerhossa, ollaan samalla viivalla. Iäkäs tuttu (tehdastyö).lopetti oman työpaikkansa eläkekerhossa 90-vuotiaana kun tutut kuolivat. Tuittava työ siirretty muualle Suomeen ja uudet eläkeläiset pääkonttorin ylempiä toimihenkilöitä.
Kommentit (5)
Ehkä yhdistys tms kerhoissa enemmän luokkajakoa. Johtamaan tottuneet pitävät vallan eivätkä ole tasapuolisia kokoontumisissa.
Monessa harrastuskerhossa osallistujien ikäryhmästä riippumatta voi lukea korostettavan sitä, että ollaan taustoista riippumatta yhtenäistä joukkoa yhteisen kiinnostuksenkohteen parissa. Toki muutenkin elämässään johtaneet ja vastuuasemissa olleet helpommin saattavat ottaa vastuutehtäviä kuin sellaiseen tottumattomammat.
Jos eläkeiässä vielä jakaa ihmisiä luokkiin, päässä on vikaa.
Edellisessä työpaikassani oli eläkeläiskerho, joilla oli oikeus osallistua firman virkistyspäivään. Siellä oli porukkaa entisestä toimitusjohtajasta perusduunariin hyvässä hengessä.