Voisiko elämä olla helpompaa, jos hyväksyisimme miesten ja naisten keskimääräiset erot?

Uskon, että elämä ja parisuhde voivat olla helpompia, jos hyväksyy sen mahdollisuuden, että miesten ja naisten välillä on keskimääräisiä biologisia ja evoluution muovaamia eroja (samalla tietenkin muistaen, että yksilölliset erot, kulttuuri, kasvatus ja henkilökohtaiset arvot vaikuttavat paljon).

Minusta ongelmia syntyy joskus siksi, että odotamme kaikkien ihmisten käyttäytyvän samalla tavalla riippumatta sukupuolesta tai persoonallisuudesta. Esimerkiksi kaikki miehet eivät viihdy kotona lasten kanssa, eikä kaikkia naisia motivoi ura samalla tavalla kuin lapsiperhe-elämään keskittyminen. Toisaalta osa miehistä haluaa olla kotona lasten kanssa ja osa naisista kokee uran tärkeimmäksi kutsumuksekseen.

Jos mies ei ole erityisen kotikeskeinen isä tai nainen kokee kotiäitiyden elämänsä onnellisimmaksi ajaksi, miksi näitä valintoja pitäisi pitää ongelmallisina? Eikö tärkeämpää olisi, että ihmiset voivat tehdä itselleen sopivia ratkaisuja ilman, että niitä arvioidaan jonkin ihanteen kautta? 

Miesten ja naisten välillä on melko vahvaa näyttöä keskimääräisistä biologisista eroista, jotka voivat näkyä esimerkiksi kiinnostuksen kohteissa, käyttäytymisessä ja elämänvalinnoissa. Samalla yksilöiden väliset erot ovat niin suuria, ettei pelkästä sukupuolesta voi tehdä kovin tarkkoja oletuksia yksittäisestä ihmisestä.

Monet konfliktitkin syntyvät odotusten yhteentörmäyksistä. Jos toinen osapuoli odottaa kumppanin ajattelevan, tuntevan tai priorisoivan asioita samalla tavalla kuin hän itse, pettymyksiä tulee helposti. Usein toimivampaa on yrittää ymmärtää, millainen juuri tämä ihminen on - ja joskus myös sukupuoleen liittyvät keskimääräiset erot voivat auttaa ymmärtämään toista paremmin.

Helpottaisiko miesten ja naisten keskimääräisten erojen tunnustaminen ihmisten välistä ymmärrystä, vai annetaanko näille eroille nykyään liikaa painoarvoa?