Kantaeurooppalainen ei ole minkään arvoinen
"Mallorcalla alaikäisen rais kannut mies vältti vankilan, mikä on lisännyt raivoa maassa, jossa ulkomaalaisrikollisuus kasvaa ja hallitus suunnittelee jopa yli miljoonan laittoman maahanmuuttajan laillistamista.
Espanjassa kuohuu jälleen, kun ulkomaalaistaustaiset tekijät ovat lyhyen ajan sisällä syyllistyneet useisiin järkyttäviin väkivaltarikoksiin. Samaan aikaan maan hallitus ajaa läpi massiivista laittomien maahan muuttajien armahdusta, jonka arvioidaan koskevan jopa yli miljoonaa ihmistä.
Mallorcalla oikeus päästi 26‑vuotiaan Senegalista tulleen miehen kuin koiran veräjästä, vaikka tämä myönsi rais kanneensa 14‑vuotiaan tytön. Tapaus on herättänyt laajaa raivoa erityisesti Palman alueella.
Tyttö houkuteltiin Instagramin kautta – mies raiskasi useita kertoja
Rikos tapahtui helmikuussa 2020. Tuolloin 20‑vuotias mies oli ottanut yhteyttä koulutyttöön Instagramissa ja kutsunut tämän kotiinsa Son Gotleun kaupunginosaan. Kun tyttö kieltäytyi riisuutumasta, mies käytti väkivaltaa ja rais kasi hänet useita kertoja, täysin tietoisena siitä, että uhri oli alaikäinen.
Tyttö teki rikosilmoituksen heti, ja poliisi otti miehen kiinni pian tapahtumien jälkeen.
Syyttäjä vaati 9 vuotta vankeutta – tuomio kutistui yhdyskuntapalveluksi
Espanjalaismedia OKdiarion mukaan mies teki syyttäjän kanssa sopimuksen, jonka ansiosta hän vältti vankilan kokonaan. Ehtona on, ettei hän syyllisty uusiin rikoksiin seuraavan kolmen vuoden aikana, suorittaa 60 päivää yhdyskuntapalvelua ja maksaa uhrille 7 500 euroa korvauksia.
Syyttäjä oli alun perin vaatinut yhdeksän vuoden vankeustuomiota ja 5 000 euron korvauksia. Oikeudessa mies myönsi pakottaneensa alaikäisen yhdyntään."
Kansalainen
"Madridissa laiton siirtolainen pahoinpiteli ja rais kasi nuoren naisen
Samaan aikaan Madridissa poliisi pidätti 22‑vuotiaan Kolumbiasta tulleen miehen, joka oleskeli maassa laittomasti ja jolla oli jo rikostaustaa, uutisoi El Mundo. Häntä epäillään 20‑vuotiaan naisen rais kauksesta, pahoinpitelystä ja ryöstöstä Retiron puistoalueella.
Tapaus on lisännyt vaatimuksia tiukemmasta maahanmuuttopolitiikasta. Useat poliitikot ovat syyttäneet hallitusta siitä, että avoimet rajat ovat tehneet Espanjasta rikollisten turvasataman.
Valenciassa kurkunleikkaukset – Barcelonassa nainen aivokuolleeksi
Valenciassa Guardia Civil (Santarmilaitos) pidätti 39‑vuotiaan Algerian kansalaisen, jonka epäillään rikkoneen lähestymiskiellon ja viiltäneen vaimonsa sekä tämän 12‑vuotiaan lapsen kurkut auki. Nainen oli viranomaisten seurannassa keskisuuren riskin väkivaltatapauksena, ja lähestymiskielto olisi ollut voimassa vuoteen 2027.
Barcelonan lähellä Calellassa poliisi otti kiinni 24‑vuotiaan marokkolaisen miehen, jonka epäillään hakanneen kumppaninsa tajuttomaksi tylpällä esineellä. Nainen joutui aivokuolleeksi, ja myös tämän äiti loukkaantui vakavasti.
Bilbaossa epäilty rais kaus ja murha – poliisi löysi uhrin asunnosta
Barakaldossa poliisi pidätti 27‑vuotiaan marokkolaismiehen, jota epäillään 54‑vuotiaan naisen rais kauksesta ja murhasta. Esitutkinnan mukaan nainen kuoli kuristamiseen, ja ruumiista löytyi myös pään alueen vammoja ja sukupuolielimiin kohdistunutta väkivaltaa. Poliisin mukaan epäilty palasi rikospaikalle hakemaan puhelintaan ja ilmoitti myöhemmin lompakkonsa kadonneeksi mainitsematta murhaa.