Arviosi: Koska ihmiskunta tekee munasolun ja siittiön ja osaa puhaltaa niihin elävän hengen?
Kommentit (14)
Luulisi, että se on jo nyt mahdollista, mutta sitä pidetään kaikissa kulttuureissa epäeettisenä.
Alkaakohan siitä vuosikymmen vai kaksi jo olemaan, kun noin ensimmäisen kerran tehtiin.
Ottaen huomioon että ihmisen koko genomi tunnistettiin vasta edellisen 10 vuoden aikana, ja edelleen raskauteen ja hedelmöittymiseen liittyy tuntemattomia tekijöitä niin heitän lonkalta 50-100 vuotta ja sekin siinä tapauksessa että tutkimusta nähdään niin eettisenä että sitä voidaan tehdä. Se että olisivatko siltikään elinkelpoisia en tiedä, tuskin.
Ei koskaan, koska tapahtumaan tarvitaan mies ja nainen biologisesti. Muuten tulee mutantteja, ei ihmistä.
Niin. Miksi tämä innostaa sinua kirjoittelemaan palstalle? Kun se ne lähes kaikki munasolusta ja siittiöstä syntyneet niin ihmiset kuin eläimet alkavat hengittää.
Keinotekoinen DNA on jo tehty niin se tarkoittaa muodollisesti ihmisen luomaa elämää. Täysin synteettinen on vissiin tekeillä ollut jonkin aikaa. Ollaan kuulolla. Niin raportti sen keinotekoisen DNA tapauksesta:
https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/ensimmainen-keinosolu-…
Vierailija kirjoitti:
Ei koskaan, koska tapahtumaan tarvitaan mies ja nainen biologisesti. Muuten tulee mutantteja, ei ihmistä.
Milloinkas ne "koeputkilapset" syntyivät?
Vierailija kirjoitti:
Ei koskaan, koska tapahtumaan tarvitaan mies ja nainen biologisesti. Muuten tulee mutantteja, ei ihmistä.
Ai ihan mutantteja 😄 ei kyllä. Ihmisen kantasolusta pystytään tekemään mikä tahansa solu, ja hiirillä on jo onnistuneesti tehty kahden äidin poikasia. Miksi ihmeessä siitä tulisi mutantti, jos lapsi saa alkunsa munasolusta ja siittiöstä? Koska sinusta tuntuu siltä?
Aamulla heitin lorauksen siittiöitä lattialle.
M
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei koskaan, koska tapahtumaan tarvitaan mies ja nainen biologisesti. Muuten tulee mutantteja, ei ihmistä.
Ai ihan mutantteja 😄 ei kyllä. Ihmisen kantasolusta pystytään tekemään mikä tahansa solu, ja hiirillä on jo onnistuneesti tehty kahden äidin poikasia. Miksi ihmeessä siitä tulisi mutantti, jos lapsi saa alkunsa munasolusta ja siittiöstä? Koska sinusta tuntuu siltä?
Niin valmiista kantasoluista. Niitä ei ole ihminen tehnyt. Mutta mitä jos kokeltaisiin tehdä elävä olento maan tomusta? Onnistuisiko?
Vielä tällä vuosisadalla. Ei se älykästä elämää ole, mutta itseään kopioivaa ja elävää kuitenkin.
Antakaa nyt edes joku arvio. Varmaan helpompaa antaa arvio niille jotka eivät usko Jumalaan joka luonut ihmisen omaksi kuvakseen ja puhaltanut tähän elämän elävän hengen.