APUA!? Miksi käyttäydyn näin?

Pienten lasten kanssa on monilla rankkaa. On tietysti ihmisiä jotka haluavat antaa kaiken lapsilleen ja ovat jotenkin yltiöpositiivisia ja iloisia kaiken aikaa. Mutta sitten on meitä, jotka emme jaksa koko ajan arjen pyöritystä ja pienten lasten vaativuutta. On vaikea välilllä nimetä mitään selkeää yhtä asiaa miksi ärsyttää ja on vihainen.



Itselläni on tuollaista vaikka lapset ovat jo hieman isommat. Tuntuu, että he ovat ns. koko ajan iholla. Ja toisaalta koska olen jo töissä, olen koko ajan kiinni töissä tai lapsissa. Ne kuuluisat ruuhkavuodet...



Toki on ihan mahdollista että hormonitkaan ei ole palanneet ennalleen. On myös mahdollista että hormonitasapainossa voi olla ns. vikaa, joten sen poissulkemiseksi kannattaisi ehkä käydä lääkärissä.



Tsemppiä.

"koko ajan iholla" -olo on niiiin totta. Pitäs lähteä johonkin, jos haluaisi hetken rauhan. Toivoisin kuitenkin joskus edes saavani olla kotona rauhassa ja YKSIN. Vaikka vaan hetken. Siivota rauhassa tai vaan olla ja nukkua. Nooh, en kyllä valita tämän hetkisestä elämästäni, mutta mielialanvaihtelut vaikuttavat muuhun perheeseen ja toivoisin pystyväni hallitsemaan niitä paremmin.

Olen kavereiden kanssa puhunut tästä nyt kun lapset alkavat olla siinä 5-10 vuoden iässä ja kaikki kokevat edelleen noita tunteita, että lapset ovat koko ajan siinä sentin päässä. Tosin on se jo pikkusen hellittänyt.



Se on oikeasti ihan p...stä että ei koskaan saa olla kotona yksin - tai ainakin äärimmäisen harvoin.



Sinulla on pieni vauva, mutta silti on hyvä vaati omaa aikaa kun sitä tarvitsee. Jotkut tarvitsee enemmän ja jotkut vähemmän. Itse tarvitsen enemmän mutta en silti mielestäni ole liikaa lasten luota pois (mitä nyt nykyään tietysti töissä 8h päivässä).

Mutta etenkin kun varmaankin olet kotona niin suosittelen että et tosiaan ole 24/7 lasten kanssa - en tiedä kuka siihen pystyy.



Itse turvauduin toisen lapsen jälkeen mielialalääkitykseen kun erityisesti PMS-oireet olivat todella rajut.

Olen kavereiden kanssa puhunut tästä nyt kun lapset alkavat olla siinä 5-10 vuoden iässä ja kaikki kokevat edelleen noita tunteita, että lapset ovat koko ajan siinä sentin päässä. Tosin on se jo pikkusen hellittänyt. Se on oikeasti ihan p...stä että ei koskaan saa olla kotona yksin - tai ainakin äärimmäisen harvoin. Sinulla on pieni vauva, mutta silti on hyvä vaati omaa aikaa kun sitä tarvitsee. Jotkut tarvitsee enemmän ja jotkut vähemmän. Itse tarvitsen enemmän mutta en silti mielestäni ole liikaa lasten luota pois (mitä nyt nykyään tietysti töissä 8h päivässä). Mutta etenkin kun varmaankin olet kotona niin suosittelen että et tosiaan ole 24/7 lasten kanssa - en tiedä kuka siihen pystyy. Itse turvauduin toisen lapsen jälkeen mielialalääkitykseen kun erityisesti PMS-oireet olivat todella rajut.

...ja siitä toteamuksesta, että sama fiilis on vielä mahdollisesti 10 vuoden kuluttua... jeps... pakko vähän hymyillä :) ... mutta toivottavasti ollaan vielä saman miehen kanssa yhdessä, jos tällasilla mielialanmuutoksilla ja sen esiintymisellä jatketaan..

Jos mies vaikka menee lasten kanssa ulkoilemaan tai mummolaan tai jotain. Tollaista mullakin oli. Mulle on ollut ihan huippua, kun mies ja lapset olleet sukulaisissa yön yli tai edes jossain, niin että tiedän saavani olla ainakin tunnin rauhassa.

järjestää omaa aikaa. Lähde töihin ja mies vanhempainvapaalle? Selkeesti tarvit omaa tilaa jota on vaikea järjestää kun on vauva ja muita lapsia.

Se pitää paikkansa, että tartten ehkä tavallista enemmän omaa aikaa ja omaa tilaa. Olen aina tarvinnut ja nauttinut myös yksinolosta ennen parisuhdetta ja lapsia. Se varmaan tekeekin tilanteesta haastavamman. En varmaan saisi valittaa ja monella on varmasti vaikeampaa pienten lasten kanssa. Ihmettelin vaan ääneen, miten voisin hillitä ärtymystäni. Täytyy varmaan ottaa miehen kanssa puheeksi tämä aihe uudelleen.