USA:n vasemmisto estää köyhien ruoka-avun ajaakseen poliittisia tarkoitusperiään (TÄTÄ EI MEDIA KERRO!)
Taas sai aamulla lukea että Trumpin hallinto muka kielsi osavaltioita jakamasta ruokakuponkeja köyhille ja uhkailee osavaltioita vielä valtavilla sakoilla!
Tosiasiassa kyseessä on 100% se, että demokraattipuolue kiristää maan laillista hallitusta sillä, että perustuslain mukaan liittovaltio-organisaation budjetti myönnetään valtion kirstusta vuodeksi kerrallaan, ja rahan siirtäminen vaatii senaatissa yli 60 edustajan hyväksynnän. Käytännössä vaikka demokraatit ovat senaatissa vähemmistönä niin muutaman heidän edustajansa pitäisi äänestää rahoituksen myöntämisen puolesta.
Lain mukaan liittovaltio ei saa käyttää yhden yhtä dollaria ellei sillä ole senaatin myöntämää rahoitusta tälle talousvuodelle. Näin ollen liittovaltio ei voi maksaa työntekijöilleen palkkoja, eikä esimerkiksi jakaa ruoka-apukuponkeja.
Ja nyt demokraatit käyttävät tätä vaankieliasemaansa hyväkseen, kiristävät hallitusta ja vaativat oman agendansa toteuttamista ohi parlamenteerisen ja demokraattisen prosessin.
Nyt jotkut (demokraattijohtoiset) osavaltiot aikovat rikkoa lakia kiertää oman puolueensa masinoimaa rahoituksenpuutetta jakamalla liittovaltion kustantamia ruoka-apukuponkeja vaikka se on lain vastaista. Ja Trumpin hallinto on ilmoittanut että ei käy, lakia tulee noudattaa.
Kuka silloin on oikeasti tarinan pahis, lakia noudattava demokraattisesti valittu hallinto, vai kiristystä harjoittava vasemmisto-oppositio joka on valmis näännyttämään köyhät nälkään ja jättämään työntekijät ilman palkkaa ja rikkoo lakia?
Median mukaan pahis on tietysti Trump koska mikä muukaan. Milloin ihmisten silmät avautuvat?