Lapinlahtelainen maanviljelijä testamenttasi Itä-Suomen yliopistolle yli kolme miljoonaa euroa
Olen jokseenkin varma että rahat menevät kankkulan kaivoon ihan näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa. Nykyihmiset on sellaisia että rahat polttelee taskunpohjilla niin kauan kunnes ne on kulutettu ja tuskin nuo yliopistoihmset tästä poikkeaa.
Kommentit (19)
Yleensä noissa tapauksissa se rahastoidaan ja tuotoista myönnetään sitten apurahoja tutkimukseen. Uskoisin näin käyvän tässäkin tapaukssa. Ei pääomaa aleta tuosta vaan syömään.
Jos testamentissa on tiukat ehdot niin yliopiston johto ei pysty syömään noita varoja. Pahalta kuulosti että lahjoittaja toivoi että varoja edelleen sijoitettaisiin. Tuommoiset pelkät toiveet ei auta mitään. Pitäisi olla selviä määräyksiä.
eli ylimmän johdon opintomatkoja tiedossa ja muutama poliitikko mukana vertaisoppimassa?
Sillä summalla saa ison kasan sateenkaarilippuja ja rahoittaa useamman vaihto-opiskelijan Bangladeshista. Suomi-neito tuottaa kupeestaan vaurautta.
Sinunko olisi pitänyt varat saada, ap?
Toivoa sopii että näitä rahoja ei käytetä johonkin hemmetin feministisiin yms. nollatutkimuksiin
Jos tuostakin uutiseta olisi jaksanut lukea kolmannen ja neljännen lauseen, niin olisi selvinnyt että perintnöstä muodostetaan rahasto ja sen tuotto on se mikä käytetään.
Niin koska rahathan on tehty hoardattavaksi niinkuin maailman vesivarannotkin, padottavaksi jonnekin itä-suomen metsään.
Vierailija kirjoitti:
Toivoa sopii että näitä rahoja ei käytetä johonkin hemmetin feministisiin yms. nollatutkimuksiin
Niinpä. Parempi kun naiset laittavat suun kiinni jap illun auki, seo n naisen paikka suomessa JÄMPTISTI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
T itä-suomi
Toivottavasti vastaava summa vähennetään yliopiston valtionrahoituksesta ja valtio jakaa säästyneet rahat vähävaraisille ja köyhille.
On se hassunkurista: persun mielestä tutkimusta ja opetusta ei saa rahoittaa valtion varoista, mutta myöskää lahjoitusvaroja ei saa käyttää.
Tää on niin suomalaista, joku vanhassa talossa asuva itä-suomalainen maanviljelijä hilloo tilillään 3miljoonaa euroa :D
varmaan vielä sellainen ihminen, joka ostaa punalaputettuja tuotteita ja käyttää 10 vuotta vanhoja tuotteita. :)

Mut se yksinkertainen elämä on se onnen lähde, kun tietää, että vaurautta on niin ettei joudu pulaan.
Tämä oli ihan oikeasti ihana uutinen! Hyväsydäminen maanviljelijä on halunnut antaa tukea seudun yliopistolle, arvostan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on niin suomalaista, joku vanhassa talossa asuva itä-suomalainen maanviljelijä hilloo tilillään 3miljoonaa euroa :D
varmaan vielä sellainen ihminen, joka ostaa punalaputettuja tuotteita ja käyttää 10 vuotta vanhoja tuotteita. :)
Mut se yksinkertainen elämä on se onnen lähde, kun tietää, että vaurautta on niin ettei joudu pulaan.
Niin jos se nuukailu on oma valinta, se on ok.
Vierailija kirjoitti:
Tää on niin suomalaista, joku vanhassa talossa asuva itä-suomalainen maanviljelijä hilloo tilillään 3miljoonaa euroa :D
varmaan vielä sellainen ihminen, joka ostaa punalaputettuja tuotteita ja käyttää 10 vuotta vanhoja tuotteita. :)
Tyhmä, hän harrasti sijoittamista.
Ei tuollaisia rahoja tilille säästämisellä saada.
Vierailija kirjoitti:
Tää on niin suomalaista, joku vanhassa talossa asuva itä-suomalainen maanviljelijä hilloo tilillään 3miljoonaa euroa :D
varmaan vielä sellainen ihminen, joka ostaa punalaputettuja tuotteita ja käyttää 10 vuotta vanhoja tuotteita. :)
Ja itse et edes oikeinkirjoitusta hallitse.
Lahjoitukset usein sijoitetaan ja käytetään tuotot.