Pitääkö lapsen 'hypätä kaivoon' jos opettaja käskee?

Jos opettaja käskee hakkaamaan päätä seinään, niin pitääkö oppilaan totella? Eikös armeijassakin ole simputus kiellettyä? Mielestäni simputuksesta pitää rangaista, ja varsinkin kouluissa.

Minusta on erittäin tärkeää, että lapsi viimeistään kouluiässä oppii, että myös auktoriteettiasemassa oleva ihminen voi toimia väärin. Muuten lapsista kasvaa näitä "noudatin vain käskyjä" -aikuisia, jotka ovat täysin ylempiensä vallan alla.

opettaja on koulutuksen saanut pedagogiikan auktoriteetti eikä erehdy koskaan. Kaivoon hyppäämiselle on joku hyvä syy, esim sitten vaikka se, että muut pääsevät eroon yksilön aiheuttamasta häiriöstä. Lasten tehtävä on vain totella, ajattelua voi yrittää sitten joskus myöhemmin.

Mikään ei ole opettajalle yhtä nopea tapa päästä eroon auktoriteetista. Sellaista opea halveksivat nekin, joita hän kohtelee asiallisesti.

Ei tarvitse.



Mutta itse ainakin huomasin jo 2 lapsen kotiäitinä, että jos aivan kaikki pitää selittää ja mitän ei hyväksytä sellaisena, se on todella todella uuvuttavaa. Sitä ei jaksa hiverän pitkään. Yhdelle lapselle jaksaa selittää ehkä kaiken, ja tanssia hänen pillin mukaan ja hyväksyä kaikki kyseenalaistamiset. Kahden kanssa se on jo melko uuvuttavaa.



joten jos luokassa on näitä äitiensä mielestä nerokkaita ja älykkäitä lapsia 10-25 kappaletta, jotka ovat niin nerokkaita että eivät hyväksy aikuisen pyyntöjä vaan haluavat selityksen kaikkeen, miksi niin pitää tehdä, ja samaan asiaan joka päivä ja joka tunti, miksi pitää opiskella sitä ainetta, mitä hyötyö on, miksi ei saa olla kännykkä päällä ja kuunnella musiikkia, ja jos sama asia selitetään 25 oppilaalle, niin miten ajattelet, että toteutuu lasten oikeus oppia kouulussa?



Ja miten luulet kenenkään ihmisen jaksavan?



Nyt on suomessa muotia, että vanhemmat ovat sitä mieltä, että vain tyhmät jotka eivät pärjää elämässä, tottelevat opettajia.



Menkää oikeasti katsomaan sitä touhua edes päiväksi, jotka olette sitä mieltä, etät opettaja on hirviök, jos hän joskus erehtyy reagoimaan johonkin voimakkaammin, menettää mmalttinsa, tai vaatii selittämättä jotain mielipuolista.



Minusta nämä kyseenalaistajat ovat yksinkertaisesti helveti tyhmiä, kun eivät huomaa, että homma ei vain toimi, jos mitään ei totella.

Jos 10 oppilaalle pitää selittää kaikki, joka tunti, niin se herkkä ja fiksu oppilas ajattelee, että hän on ihan hiljaa ja tottelee, eikä kyseenalaista mitään, niin päästään tekemään nämä tehtävät ja päästään joskus pois täältä ja ehkä ehditään kerran tänä vuonna tehdä jotain kivaakin.



sitten on nämä, joille äiti on kertonut ja joiden kuullen äiti on kertonut, miten meidän nikopetteri on niin vilkas, luova, nerokas, kyseenalaistaa kaiken, ei vain usko mitään (äiti ylpeänä kertoo )...ja ei se mitään jos näitä on vaan 1, tai 2, menettelee, tai 3 lasta kotona, mutta kun on luokka.

Mutta suomessa on muotia, että ketään ei tarviste kunnioittaa, herravihaa, se on vaan minä minä minä.



Kyllä, opetan lapsilleni, että koulussa totellaan opettajaa, mutta muuten ajattelevat ihan itse. toisin kuin suurin osa ihmisistä, jotka ostavat sitä vuittonia ja kuittonia kun toisetkin.

johon kuuluisi teorian lisäksi käytännön harjoittelu esimerkiksi alakoulun opettajana.



On käsittämätöntä, miten moni vanhempi kaivaa koko ajan kuoppaa opettajien tekemän työn alle, ja sitten ihmetellään kun lapsi ei viihdy koulussa. Kotona kyseenalaistetaan kaikki koulussa opetettu ja arvostellaan opettajaa.



Kannattaisi tosiaan kokeilla, kuinka helppo näitä tämän päivän yksilöllisesti kasvatettuja neropatteja on opettaa.

juttu Stanfordin vankilakokeesta ja Abu Ghraibista. Se on joskus tosi hyvä, että asiat ei toimi kun edes joku ei tottele.



Sun esimerkkisi on huono. Mä olen opettanut paljon (kaikilla kouluasteilla alakoulusta yliopistoon) ja säännöllisesti, kaikissa ikäryhmissä kyseenalaistavien luokkien ja ryhmien opettaminen on helpompaa kuin niiden, jotka eivät kyseenalaista. Siinä missä sä sanot, ettei opettaja jaksa selittämistä ja perustelemista kovin kauaa, eivät oppilaatkaan sitä loputtomiin perää, kun näkevät, että yleensä peruste on olemassa ja se on hyvä. Tilanne tasaantuu nopeasti. Sen sijaan näille kyseenalaistaville ryhmille kehittyy opettajan kanssa nopeasti sellainen vuorovaikutteellinen opiskelutapa, jossa he ksyvät, kun eivät tajua, ja minä siitä tiedän, että tajuavatko ne täysin vai ovatko edes kuulleet mitään ja pitäiskö ne herättää jotenkin tai konkretisoida tätä nyt vähän lisää tms. Ja ne kysymykset myös tarjoaa juuri oikeita kohtia sille, miten asian voi konkretisoida: mun ei tarvikaan keksiä kaikkea itse. Paljon helpompaa.



Ei se riitä vuorovaikutukseksi, että minä kyselen ja sitten valkkaan viittaajista, kuka saa vastata. On paljon helpompi opettaa, ja opettaa kaikkia, kun myös oppilaat/opiskelijat tuovat siihen oman panoksensa.

juttu Stanfordin vankilakokeesta ja Abu Ghraibista. Se on joskus tosi hyvä, että asiat ei toimi kun edes joku ei tottele.

Sun esimerkkisi on huono. Mä olen opettanut paljon (kaikilla kouluasteilla alakoulusta yliopistoon) ja säännöllisesti, kaikissa ikäryhmissä kyseenalaistavien luokkien ja ryhmien opettaminen on helpompaa kuin niiden, jotka eivät kyseenalaista. Siinä missä sä sanot, ettei opettaja jaksa selittämistä ja perustelemista kovin kauaa, eivät oppilaatkaan sitä loputtomiin perää, kun näkevät, että yleensä peruste on olemassa ja se on hyvä. Tilanne tasaantuu nopeasti. Sen sijaan näille kyseenalaistaville ryhmille kehittyy opettajan kanssa nopeasti sellainen vuorovaikutteellinen opiskelutapa, jossa he ksyvät, kun eivät tajua, ja minä siitä tiedän, että tajuavatko ne täysin vai ovatko edes kuulleet mitään ja pitäiskö ne herättää jotenkin tai konkretisoida tätä nyt vähän lisää tms. Ja ne kysymykset myös tarjoaa juuri oikeita kohtia sille, miten asian voi konkretisoida: mun ei tarvikaan keksiä kaikkea itse. Paljon helpompaa.

Ei se riitä vuorovaikutukseksi, että minä kyselen ja sitten valkkaan viittaajista, kuka saa vastata. On paljon helpompi opettaa, ja opettaa kaikkia, kun myös oppilaat/opiskelijat tuovat siihen oman panoksensa.

minusta me puhumme nyt eri asioista. Sinä puhut siitä, että oppilaat uskaltavat kertoa, jos eivät jotain opetettua tajua. Ja uskaltavat kyseenalaistaa jos jotain järjetöntä vaaditaan.

Minä taas puhun yleisestä ilmapiiristä, jossa suuri osa vanhemmista opettaa lapsensa halveksimaan opettajaa, oikein etsitään virheitä, jos se vaikka väitti hepokattia heinäsirkaksi. Ja oikein yllytettään häiriköimään ja jatkuvalla syötöllä kyseenalaistamaan ja puhumaan päälle, jne.

Eikös armeijassakin ole simputus kiellettyä? Mielestäni simputuksesta pitää rangaista, ja varsinkin kouluissa.

Onhan se armeijassa, mutta jos käskyä ei ole mahdollisuutta välittömästi käskynantajan esimieheltä/-naiselta vahvistaa, on käskyä silti toteltava. Seuraukset setvitään sitten jälkikäteen, mutta tottelemattomuudestakin käsittääkseni rankaistaan (ei tapahtunut minun siellä ollessani, ja on kai aika harvinaista).

Minulla on silti sellainen kuva, että jos jonkun käskystä tappaa, on vastuu käskyn antajalla.

t. Äijä.

mielivaltaisten 'sääntöjen' noudattamisesta. Tarkoitus ei ollut kyseenalaistaa normaaleja sääntöjä ja opettajan auktoriteettia.



Toion itse että lapseni kunnioittavat opettajiaan, ovat heille kohteliaita, noudattavat koulun sääntöjä jne.

Kuitenkin toivon, että he osaavat myös kyseenalaistaa aivan järjettömältä tuntuvat käskyt.

Käsky jossa ei tunnu olevan päätä ei häntää täytyy vähintään perustella muutenkin kuin 'koska minä käsken' tyyppisesti... vaikka sorrunkin itse siihen joskus täällä kotona =) Silloin kyse on kuitenkin 'tyhjennä tiskikone' tyylisistä käskyistä.

Jos käskisin lasten maata tunnin hiljaa sohvan alla, toivoisin että heillä olisi järkeä vähintäänkin vaatia perustelu tuolle käskylle.



ap

juttu Stanfordin vankilakokeesta ja Abu Ghraibista. Se on joskus tosi hyvä, että asiat ei toimi kun edes joku ei tottele.

Sun esimerkkisi on huono. Mä olen opettanut paljon (kaikilla kouluasteilla alakoulusta yliopistoon) ja säännöllisesti, kaikissa ikäryhmissä kyseenalaistavien luokkien ja ryhmien opettaminen on helpompaa kuin niiden, jotka eivät kyseenalaista. Siinä missä sä sanot, ettei opettaja jaksa selittämistä ja perustelemista kovin kauaa, eivät oppilaatkaan sitä loputtomiin perää, kun näkevät, että yleensä peruste on olemassa ja se on hyvä. Tilanne tasaantuu nopeasti. Sen sijaan näille kyseenalaistaville ryhmille kehittyy opettajan kanssa nopeasti sellainen vuorovaikutteellinen opiskelutapa, jossa he ksyvät, kun eivät tajua, ja minä siitä tiedän, että tajuavatko ne täysin vai ovatko edes kuulleet mitään ja pitäiskö ne herättää jotenkin tai konkretisoida tätä nyt vähän lisää tms. Ja ne kysymykset myös tarjoaa juuri oikeita kohtia sille, miten asian voi konkretisoida: mun ei tarvikaan keksiä kaikkea itse. Paljon helpompaa.

Ei se riitä vuorovaikutukseksi, että minä kyselen ja sitten valkkaan viittaajista, kuka saa vastata. On paljon helpompi opettaa, ja opettaa kaikkia, kun myös oppilaat/opiskelijat tuovat siihen oman panoksensa.

minusta me puhumme nyt eri asioista. Sinä puhut siitä, että oppilaat uskaltavat kertoa, jos eivät jotain opetettua tajua. Ja uskaltavat kyseenalaistaa jos jotain järjetöntä vaaditaan.

Minä taas puhun yleisestä ilmapiiristä, jossa suuri osa vanhemmista opettaa lapsensa halveksimaan opettajaa, oikein etsitään virheitä, jos se vaikka väitti hepokattia heinäsirkaksi. Ja oikein yllytettään häiriköimään ja jatkuvalla syötöllä kyseenalaistamaan ja puhumaan päälle, jne.

minusta me emme puhu eri asioista. Pohjimmaltaan kyse on vain ja ainoastaan siitä, onko oppilaalla oikeus sanoa olevansa eri mieltä. Minä en siis oikeastaan halua, että oppilaani/opiskelijani sanovat "en tajua". Haluan, että he sanovat "niin mutta eikö tuosta seuraa että "tai "joo mutta pitäähän huomioida tuo". Siis jotain sisällöllisesti sen kaltaista kuin "minä kyllä luulen tajuavani, mutta olen eri mieltä". Siitä sitten syntyy sellainen keskustelu, jossa sillä opiskeltavalla asialla on väliä, siitä seuraa jotain ja se liittyy muihin asioihin.

Jopa matematiikassa, jossa kyse on sopimusasioista, eli asioista, jotka "vaan ovat niin", on hyödyllistä pohtia sitä, mitä tästä seuraa ja miten asiat voisivat olla, jos ne eivät olisikaan näin. Lopuksihan voi sitten aina todeta, että näin ne nyt on, koska niin on sovittu. Jonain päivänä sopimusta ehkä muutetaan, mutta me tällä emme voi sitä tehdä.

Minä en ole törmännyt sellaiseen luokkaan tai ryhmään, jossa yleinen ilmapiiri halveksisi opettajaa tai etsimällä etsisi virheitä. Sellaisiin kyllä, jotka huomauttavat näsäviisaasti kaikista väärinmuotoilluista lauseistakin, mitkä huomaavat, mutta se ei ole sama asia. Kyllä niistä aikuinen ihminen yli pääsee - eikä itsensä korjaaminen mitenkään hävitä auktoriteettia. Voi käydä ihan päinvastoinkin.

Hämmästyneenä ymmärsin opetushenkilökunnan puheista lasteni vanhempainillassa, että osalla lapsista on kännykkä koulussa sen vuoksi, että sillä voi päivän aikana soitella äidille ja isälle töihin, jos kaikki ei mene oman mielen mukaan. Jos vaikka joku toinen lapsi tai opettaja ei tee mitä MINÄ haluan.



Toivottavasti ymmärsin väärin. Minusta tää homma alkaa olla aika lailla käsittämätöntä, että ilmapiiri on se, että ihaillaan vaan näitä röyhkeimpiä. On häpeällistä olla kiltti ja totella omaa opettaja.

juttu Stanfordin vankilakokeesta ja Abu Ghraibista. Se on joskus tosi hyvä, että asiat ei toimi kun edes joku ei tottele.

Sun esimerkkisi on huono. Mä olen opettanut paljon (kaikilla kouluasteilla alakoulusta yliopistoon) ja säännöllisesti, kaikissa ikäryhmissä kyseenalaistavien luokkien ja ryhmien opettaminen on helpompaa kuin niiden, jotka eivät kyseenalaista. Siinä missä sä sanot, ettei opettaja jaksa selittämistä ja perustelemista kovin kauaa, eivät oppilaatkaan sitä loputtomiin perää, kun näkevät, että yleensä peruste on olemassa ja se on hyvä. Tilanne tasaantuu nopeasti. Sen sijaan näille kyseenalaistaville ryhmille kehittyy opettajan kanssa nopeasti sellainen vuorovaikutteellinen opiskelutapa, jossa he ksyvät, kun eivät tajua, ja minä siitä tiedän, että tajuavatko ne täysin vai ovatko edes kuulleet mitään ja pitäiskö ne herättää jotenkin tai konkretisoida tätä nyt vähän lisää tms. Ja ne kysymykset myös tarjoaa juuri oikeita kohtia sille, miten asian voi konkretisoida: mun ei tarvikaan keksiä kaikkea itse. Paljon helpompaa.

Ei se riitä vuorovaikutukseksi, että minä kyselen ja sitten valkkaan viittaajista, kuka saa vastata. On paljon helpompi opettaa, ja opettaa kaikkia, kun myös oppilaat/opiskelijat tuovat siihen oman panoksensa.

minusta me puhumme nyt eri asioista. Sinä puhut siitä, että oppilaat uskaltavat kertoa, jos eivät jotain opetettua tajua. Ja uskaltavat kyseenalaistaa jos jotain järjetöntä vaaditaan.

Minä taas puhun yleisestä ilmapiiristä, jossa suuri osa vanhemmista opettaa lapsensa halveksimaan opettajaa, oikein etsitään virheitä, jos se vaikka väitti hepokattia heinäsirkaksi. Ja oikein yllytettään häiriköimään ja jatkuvalla syötöllä kyseenalaistamaan ja puhumaan päälle, jne.

minusta me emme puhu eri asioista. Pohjimmaltaan kyse on vain ja ainoastaan siitä, onko oppilaalla oikeus sanoa olevansa eri mieltä. Minä en siis oikeastaan halua, että oppilaani/opiskelijani sanovat "en tajua". Haluan, että he sanovat "niin mutta eikö tuosta seuraa että "tai "joo mutta pitäähän huomioida tuo". Siis jotain sisällöllisesti sen kaltaista kuin "minä kyllä luulen tajuavani, mutta olen eri mieltä". Siitä sitten syntyy sellainen keskustelu, jossa sillä opiskeltavalla asialla on väliä, siitä seuraa jotain ja se liittyy muihin asioihin.

Jopa matematiikassa, jossa kyse on sopimusasioista, eli asioista, jotka "vaan ovat niin", on hyödyllistä pohtia sitä, mitä tästä seuraa ja miten asiat voisivat olla, jos ne eivät olisikaan näin. Lopuksihan voi sitten aina todeta, että näin ne nyt on, koska niin on sovittu. Jonain päivänä sopimusta ehkä muutetaan, mutta me tällä emme voi sitä tehdä.

Minä en ole törmännyt sellaiseen luokkaan tai ryhmään, jossa yleinen ilmapiiri halveksisi opettajaa tai etsimällä etsisi virheitä. Sellaisiin kyllä, jotka huomauttavat näsäviisaasti kaikista väärinmuotoilluista lauseistakin, mitkä huomaavat, mutta se ei ole sama asia. Kyllä niistä aikuinen ihminen yli pääsee - eikä itsensä korjaaminen mitenkään hävitä auktoriteettia. Voi käydä ihan päinvastoinkin.

Itse puhuin siitä että osa oppilaista ei haluaisi avata edes kirjoja. Noinhan sen pitää toimia kuten kirjoitit, että kysellään, mahtavaa!

Ja kun lapsi soittaa äidille tai isälle töihin, äiti tai isä soittaa kouluun ja käskee opettajan totella kallepetteriä. Näin asian ymmärsin. Ja kun kallepettereitä kännyköineen on nykykouluissa satoja...



Ei tällainen homma toimi, ei siellä ole ketään täysjärkistä kohta töissä.



Mutta mikä siinä, yksityiskoulut suomeenkin, jokainen maksakoon itse pettereidensä koulutuksen. koska yleiset koululaitokset ovat kohta helvetin esikartanoita mellakoineen.

Olin 10v ja opettaja käski minun kertoa, mitä näen kirjan kuvassa. Vastasin niin kuin näin, että minusta siinä on jotain punaisia marjoja.



Opettaja alkoi huutamaan, että häntä ei murrosikäiset uhmaa ja vastaile nokkavasti. Niskavilloista kiinni ja rehtorin luo keskustelemaan opettajan uhmaamisesta.



Siellä sitten itkua väänsin ja yritin selittää, että en nähnyt muuta kuin punaisia marjoja. Opettaja huusi ja raivosi ja käski jättää minut jälki-istuntoon tahallisesti uhmaamisesta.



Onneksi jäätin rehtorin kanssa kahdestaan ja katsottiin sitä kuvaa ja rehtori sanoi, että kuva on epäselvä ja ei siinä todellakaan näy kuin marjoja ja jos oikein tarkaan katsoo niin saattaa erottaa, että seinäsammalta.



Mutta minä istuin jälki-istunnon tahallisesta uhmaamisesta tätä opettajaa kohtaan. Mutta vielä näin 30 vuoden päästäkin muistan sen kun opettaja lähti raahaamaan minua rehtorin kansliaan koura puseron niskassa ja niin, että osa niskahiuksista oli hänen kourassaan ja kävi todella kipeää.



Mutta kai av.n mammojen mielestä opettajalla oli oikeus tehdä näin.



Ai niin, sain muuten muutaman kuukauden päästä silmälasit ja aloin nähdä muutenkin paremmin niitä kuvia, ettei tarvinnut enää uhmata opettajaa.

Jopa matematiikassa, jossa kyse on sopimusasioista, eli asioista, jotka "vaan ovat niin", on hyödyllistä pohtia sitä, mitä tästä seuraa ja miten asiat voisivat olla, jos ne eivät olisikaan näin. Lopuksihan voi sitten aina todeta, että näin ne nyt on, koska niin on sovittu. Jonain päivänä sopimusta ehkä muutetaan, mutta me tällä emme voi sitä tehdä.

Tähän on pakko kommentoida... Matematiikan luonteeseen kuuluu, että kaikki on joko sopimusasioita eli oletuksia/aksioomia tai loogisesti johdettavissa näistä oletuksista. Peruskoulussa tai lukiossakaan ei tule vielä vastaan kuin yksi tapa määritellä yhteenlasku, mutta yliopistossa tulee. Matematiikan luonteeseen nimenomaa kuuluu se, että kokeillaan, mitä tapahtuu, jos oletuksia muutetaan. Se "jokin päivä" on esimerkiksi geometriassa ollut jo 1800-luvulla.

Laskurutiinin opettelu on toki tärkeätä, mutta on hyvä, jos jo peruskoulussa harrastettaan näitä "Mitä jos?" -ajatusleikkejä.

- matemaatikko

oepetettavaan asiaan liittyviä huomioita ja vastalauseita saa esittää kohtuullisessa määrin. Opettajalla on kuitenkin oltava valta puhaltaa peli poikki, jos kysely vie liikaa aikaa ja huomiota. Pääasia on että kaikki oppilaat oppivat opetussuunnitelman asiat, muu väistyy tämän tavoitteen tieltä.



Koulun sääntöjen jatkuva kyseenalaistaminen ei ole sallittua. Jos jalkapallo on kiellettyä, se on. Kerran päivässä voi kysyä saako tänään pelata, mutta kieltävään vastukseen on tyytyminen hiljaa. Myös järjettömiä sääntöjä on noudatettava, kunnes ne kumotaan tai kunnes niiden valvonta loppuu. Jos koulu esim. kieltää hupparien käytön sisällä, niitä ei käytetä ennen kuin vanhemmat ovat saaneet vietyä läpi säännön kumoamisen.



Jos opettaja tulee hulluksi ja käskee hakata päätä seinään tai hyvpätä kaivoon, ei tarvitse totella. Tämä kuitenkin lienee aika harvinaista.

päivän aikana, mitä tekevät ne oppilaat joilla ei ole mitään hupparin alla?



Säännöt täytyy ilmoittaa ENNEN kuin niitä täytyy alkaa noudattaa.